Etelä-Koreassa politiikan tavoite on tyypillisesti ollut pitää sosiaaliturvamenot varsin pieninä. Suunta on ollut jatkuvasti kasvamaan päin, mutta siitä huolimatta Korea käyttää teollisuusmaiden OECD-järjestön tilastojen mukaan yhä sosiaaliturvaan vähemmän rahaa kuin muut kehittyneet taloudet.
Vuonna 2019 sosiaaliturvamenot vastasivat 12 prosenttia Etelä-Korean bruttokansantuotteesta. OECD-maiden keskiarvo oli 20 prosenttia, Suomessa 29 prosenttia. Bruttoveroaste Koreassa on 27 prosenttia, OECD-maiden seitsemänneksi matalin. Yritys- ja pääomaverot ovat kuitenkin keskiarvoa korkeampia.
Koreassa sosiaalimenot kohdistuvat melko tasaisesti sekä köyhimmille että parhaiten tienaaville.
”Koreassa sosiaaliturvalla ei ole tuloeroja vähentävää vaikutusta. Suomessa sosiaalimenoista noin 45 prosenttia kohdistuu väestön köyhimmälle viidennekselle ja vain 10 prosenttia rikkaimmalle viidennekselle”, sanoo Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen Tasa-arvoinen yhteiskunta -ohjelman ohjelmajohtaja Olli Kangas. Hän toimii myös työelämäprofessorina Turun yliopiston yhteiskuntatieteiden laitoksella.
Pienet menot, suuret tuloerot
Vaikka Suomi ja Etelä-Korea ovat keskimääräiseltä tulotasoltaan samaa luokkaa, köyhyys on Koreassa huomattavasti suurempi ongelma. OECD:n mukaan 17 prosenttia eteläkorealaisista elää köyhyydessä. Suomessa vastaava osuus on 6,5 prosenttia. Myös kuilu köyhien ja ei-köyhien välillä on Koreassa suurempi.
Erityisen heikossa asemassa ovat vanhukset. Yli 66-vuotiaiden köyhyysaste on OECD-maiden huippua, yli 40 prosenttia.
”Lähes puolet yli 65-vuotiaista elää köyhyysrajan alapuolella. Se on korkeampi osuus kuin USA:ssa, jota pidetään sosiaalipoliittisesti huonona maana”, Kangas huomauttaa.
Vaikka virallinen eläkeikä on 65 vuotta, harvalla eteläkorealaisella on varaa jäädä tuossa iässä eläkkeelle. Käytännössä eläkkeellä jäädään keskimäärin 70-vuotiaina. Jo vuonna 2018 uutisoitiin, että työväestössä oli enemmän yli 60-vuotiaita kuin kaksikymppisiä.
Sosiaaliturvan edellytyksenä työpaikka
Koreassa sosiaaliturva on kahden kauppaa työntekijöiden ja työnantajien välillä, ja sosiaalivakuutusten kattavuus on pitkälti rajautunut koskemaan työläisiä.
Ensimmäinen askel kohti sosiaaliturvaa oli 1950-luvulla käynnistynyt työtapaturmavakuutus. 1970-luvulla luotiin sairaus- ja äitiysvakuutus, joka kattoi alkuun vain tehdastyöläiset. Myös eläkejärjestelmä, vuonna 1988 perustettu kansaneläke (national pension) koski ensin lähinnä tehdastyöläisiä ja laajeni vasta 1990-luvulla vaiheittain kattamaan yhä pienempiä yrityksiä, itsenäisiä yrittäjiä ja maanviljelijöitä.
”Vaikka järjestelmän on nimeltään kansaneläke, se ei ole samanlainen kuin meillä Suomessa. Sen ulkopuolelle jää esimerkiksi työttömiä, joilla ei ole työhistoriaa”, Kangas sanoo.
Työmarkkinat ovat jyrkästi jakautuneet, mikä on ongelma työpaikkaan sidotun sosiaalivakuutuksen kannalta. Se nimittäin kattaa vain hieman yli puolet Etelä-korean työvoimasta. Suuri joukko epävirallisen talouden piirissä työskentelevää ja itsensä työllistäjää jää ilman kaikkia työsuhteeseen sidottuja sosiaalietuuksia kuten työttömyystukea, äitiysrahaa tai eläkettä.
Toisella äärilaidalla elinkeinorakenteessa korostuvat jättimäiset monialakonsernit, koreaksi chaebol, kuten Samsung ja Daewoo. Ne tarjoava usein työntekijöilleen omia, lakisääteistä tasoa parempia sosiaalietuja.
Sosiaaliturvan juuret Etelä-Korean lyhyessä historiassa
Etelä-Korea on nuori demokratia ja nopeasti vaurastunut maa. Sen sosiaaliturvajärjestelmässä, joka on rakentunut pala palalta viimeisen puolen vuosisadan aikana.
Vielä Korean sodan jälkeen 1950-luvulla Etelä-Korea oli yksi maailman köyhimmistä maista. 1960-luvulta lähtien maan talous kuitenkin alkoi kasvaa, parhaimmillaan jopa 10 prosentin vuosivauhtia. 1970- ja 80-luvulla maata hallinnut diktatuuri käynnisti talousihmeen. Tänä päivänä vain 50 miljoonan asukkaan maa on Aasian neljänneksi suurin talous Kiinan, Intian ja Japanin jälkeen.
”Suuressa kuvassa Etelä-Korea on developmentalistinen hyvinvointivaltio”, sanoo Kangas.
”Hyvinvointivaltio on Etelä-Koreassa pitkälti alisteinen kollektiiviselle ja vähän valtiojohtoisellekin talousajattelulle.”
Ikääntyvä talousihme
- Etelä-Korea kasvoi 1900-luvun jälkipuoliskolla nopeasti yhdestä maailman köyhimmistä valtioista Aasian neljänneksi suurimmaksi taloudeksi.
- Sosiaaliturva syntyi 1900-luvun jälkipuolella pitkälti työntekijöiden lakisääteisten vakuutusten pohjalta ja alkoi 2000-luvulla laajentua toimeentuloturvan suuntaan.
- Sosiaaliturva rakentuu sosiaalivakuutuksesta (muun muassa työeläke-, työttömyys sekä sairausvakuutus), sosiaalipalveluista (esimerkiksi lastenhoito-, vanhus- ja kuntoutuspalvelut) ja toimeentulotuesta (muun muassa asumistuki, opintotuki ja muut kaikkein pienituloisimmille suunnatut julkiset tuet).
Developmentalistinen talousajattelu asettaa etusijalle valtion talouden kehittämisen. Sosiaalipolitiikan tavoitteena on palvella taloutta ja saada aikaan itseään vahvistava hyvän kehä. Sen seurauksena Korean sosiaaliturvassa on aukkoja ja heikkouksia, jotka näkyvät muun muassa sitkeänä köyhyytenä sekä toisaalta tulevaisuudessa ammottavana kestävyysvajeena.
Samanlaisia talouden kehitystä korostavia piirteitä löytyy Suomenkin sosiaaliturvajärjestelmän historiasta, Kangas huomauttaa. Kun esimerkiksi rahastoiva kansaneläkejärjestelmä luotiin 1930-luvulla, rahastoilla rakennettiin Suomeen teitä ja voimalaitoksia.
Erona on, että Suomessa sosiaaliturvaa on kehitetty kohti kaikenkattavaa universaalia järjestelmää. Etelä-Koreassa samanlaista tavoitetta ei ole ollut.
Aasian tiikerien talouskriisi loi tarpeen kehittää sosiaaliturvaa
Tällä vuosituhannella Etelä-Koreassa on pyritty laajentamaan sosiaalitukia myös kaikkein pienituloisimmille. Yksi taustavaikutin oli vuonna 1997 talouskriisi, joka romahdutti koko 1990 ajan huimasti kasvaneet Aasian tiikerit – Etelä-Korean, Hongkongin, Singaporen ja Taiwanin. Vuonna 1998 Etelä-Korean bruttokansantuote sukelsi kuusi prosenttia edellisvuodesta. Työttömyysprosentti kohosi kahdessa vuodessa noin kahdesta prosentista lähes yhdeksään.
Taantuman varjossa vanhanaikaista köyhäinapua uudistettiin ja säädettiin laki perustoimeentulotuesta, joka toimisi tarveharkintaisena tukiverkkona köyhimmille korealaisille. Työ on jatkunut sen jälkeen. Vuonna 2009 esimerkiksi käynnistyi työllistämistukiohjelma, jonka on tarkoitus auttaa pitkäaikaistyöttömiä ja vaikeasti työllistyviä, jotka eivät kuulu toimeentulotuen piiriin. Vuonna 2014 perustettiin perusvanhuuseläke (basic old-age pension), joka on tarveharkintainen eläke pienituloisille.
Etelä-Koreassa tikittää eläkepommi
Sosiaaliturvan kehittämistä vaikeuttaa väestön nopea ikääntyminen ja kutistuminen. Korean syntyvyys on maailman alhaisin ja perhekoot yhä pienempiä, mutta eliniänodote maailman korkeimpia.
”Ongelma on, että perheen ja työelämän yhdistäminen on vaikeaa”, Kangas sanoo.
Lapsen hankkivia naisia syrjitään työmarkkinoilla, sillä vanhempainvapaan kustannukset lankeavat pitkälti työnantajille. Työntekijän sairausvakuutukseen kytketty äitiyspäiväraha on sata prosenttia palkasta 90 päivän ajan. Lapsen päivähoitoa tuetaan viiteen ikävuoteen saakka.
Tilannetta on yritetty paikata muun muassa tarjoamalla miljoonan wonin (noin 730 euron) lisärahaa lapsen saaville naisille ja kolmeksi kuukaudeksi kotiin jääville vanhemmille. Tällä ei kuitenkaan ole ollut toivottua vaikutusta. Hedelmällisyysluku painui Korean tilastokeskuksen mukaan viime vuonna 0,84:een, mikä on maailman alhaisin.
Tähän saakka Koreassa on pystytty pääosin kattamaan eläkkeet työntekijöiltä kerätyillä maksuilla, mutta vanhuusköyhyyden nujertamiseksi tarvittaisiin entistä avokätisempi eläkejärjestelmä, sillä huoltosuhde heikkenee heikkenemistään. Suurimmat ongelmat häämöttävät vasta vuosisadan jälkipuoliskolla. OECD on ennustanut vanhushuoltosuhteen nousevan nykyisestä noin 20:sta vuoteen 2075 mennessä lähes 80 prosenttiin. Korean tilastokeskuksen viimeisimmän arvion mukaan kokonaishuoltosuhde ylittää sata 2050-luvulla.
”Ikääntyminen ja eläkejärjestelmä tulevat olemaan suuri ongelma. Jos tällä hetkellä eläkevakuutusmaksut ovat noin 10 prosenttia palkasta, se pitäisi ainakin kaksin- tai kolminkertaistaa. Mitä se taas tekee taloudelle ja kilpailukyvylle”, Kangas pohtii.
Etelä-Korean sosiaaliturvan plussat ja miinukset
+ Valtion sosiaaliturvamenot ovat OECD-maiden alhaisimpien joukossa.
+ Sosiaaliturvaa alettiin kehittää nopeasti Aasian tiikerien talouskriisin puhjettua.
+ Tällä vuosituhannella Etelä-Koreassa on pyritty laajentamaan sosiaalitukia myös kaikkein pienituloisimmille.
– Ei työpaikkaa, ei sosiaaliturvaa. Sosiaalivakuutusten kattavuus on pitkälti rajautunut koskemaan työläisiä
– Suuri joukko epävirallisen talouden piirissä työskentelevää ja itsensä työllistäjää jää ilman kaikkia työsuhteeseen sidottuja sosiaalietuuksia kuten työttömyystukea, äitiysrahaa tai eläkettä.
– Sosiaaliturva ei kohdistu erityisen tehokkaasti kaikkein köyhimmille
– Vanhusköyhyys on suuri ongelma. Lähes puolet yli 65-vuotiaista eteläkorealaisista elää köyhyysrajan alapuolella. Tilanne on vaikeutumassa, sillä väestö vanhenee nopeasti ja syntyvyys on maailman alhaisin.
Lue sarjan muut osat:
Suomessa maailman kattavin sosiaaliturva polkee paikallaan
Ruotsi näytti pitkään muille mallia sosiaaliturvan järjestämisessä
Näin Saksa kukisti työttömyyden
Pienet menot, suuret tuloerot – Etelä-Korean sosiaaliturva palvelee taloutta
Näin Pohjolan mallioppilas Tanska parantaa työllisyyttä
Viro sijoitti digitaalisiin palveluihin ‒ perusturva jäi ohueksi
”Hyvinvointivaltio on kuollut” ‒ Näin Hollanti teki sosiaaliturvasta osallistavan
Britannia: sosiaaliturvauudistus jäi torsoksi
Brasilia: Tuleeko Etelä-Amerikan talousjätistä myös sosiaaliturva suurvalta?
Belgia sijoitti sosiaaliturvaan – minkälaisia tuloksia tuli?