Perusturva tarkoittaa Suomessa sitä, että julkinen valta takaa välttämättömän toimeentulon niille, jotka eivät itse voi sitä hankkia. Lainsäädäntö ei kuitenkaan määrittele, mikä on perusturvan taso. Se onkin ollut ajan saatossa monien poliittisten kiistojen aihe.
Perustuslain 19 § takaa kaikille oikeuden perustoimeentulon turvaan ”työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella”. Perusturvan kivijalka ovatkin syyperusteiset etuudet eli etuudet, joita voi saada, kun ei jostain lain tunnistamasta syystä pysty elättämään itseään työllä. Esimerkiksi sairauspäiväraha, työttömyysturva ja äitiyspäiväraha vähimmäismääräisinä sekä takuu– ja kansaneläke ovat niin sanottuja perusturvaetuuksia.
Näitä syyperusteisia perusturvaetuuksia täydennetään asumistuella ja toimeentulotuella. Toimeentulotuesta puhutaan toisinaan osana perusturvaa, vaikka oikeastaan sen tarkoitus on toimia niin sanottuna viimesijaisena vähimmäisturvana. Koska perusturvaetuudet eivät aina kata toimeentuloa, moni niiden varassa elävä kuitenkin saa pitkäaikaisesti myös toimeentulotukea.
Perusturvaetuuksiin ovat yleensä oikeutettuja kaikki vakinaisesti Suomessa asuvat ihmiset. Ansiosidonnaiset etuudet puolestaan perustuvat työhön, ja ne ovat tasoltaan vähimmäismääräisiä perusturvaetuuksia korkeampia. Myös ansiosidonnainen sosiaaliturva voidaan kuitenkin katsoa osaksi perusturvaa ainakin eläkejärjestelmässä, jossa työeläke leikkaa takuu- ja kansaneläkettä.
Kela vastaa Suomessa asuvien perusturvasta. Kelassa ratkaistaan lain säätelemin perustein, onko esimerkiksi sairaus sellainen, että hakija on oikeutettu sairauspäivärahaan, tai edellyttääkö hakijan toiminnallinen rajoite kuntoutusrahan maksua.
Palvelut osana perusturvaa
Pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon kuuluvat vahvat julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut. Suomessa perusturvan varassa elävä voi käyttää yhteiskunnan osin tai kokonaan kustantamia palveluja.
Toisin on esimerkiksi Keski-Euroopassa. Keski-Euroopan maissa kotitalouksien saamat euromääräiset etuudet saattavat olla suurempia kuin Suomessa, mutta rahaa pitää toisaalta käyttää itse enemmän palvelujen ostoon.
Perusturvaan kaivataan parannuksia
Perusturvasta ja sen tasosta käydään jatkuvaa keskustelua. Suomea on kansainvälisesti ja kotimaisessa keskustelussa arvosteltu siitä, ettei peruusturvaetuuksien taso ole riittävä. Esimerkiksi SOSTEn selvityksessä vuodelta 2020 arvioitiin, etteivät perusturvaetuudet riitä välttämättömiin menoihin.
Perusturvaa pohditaan myös sosiaaliturvauudistusta valmistelevassa parlamentaarisessa komiteassa, joka aloitti työnsä vuoden 2020 alussa. Yhdeksi sosiaaliturvan neljästä keskeisestä ongelmakokonaisuudesta on määritelty viimesijainen turva, perusturva ja asuminen.
Keskustelijoita yhdistää yksimielisyys siitä, että nykyinen järjestelmä ei kaikilta osin toimi. Näkemyseroja on esimerkiksi siitä, kuinka paljon perusturvaan tulisi liittyä vastikkeellisuutta ja tarveharkintaa.
Keskustelua on käyty myös siitä, pitäisikö etuuksien olla henkilökohtaisia vai perhekohtaisia, sekä siitä, mikä on perheen ja sukulaisten vastuu perusturvan takaamisesta. Esimerkiksi Keski-Euroopan maissa perusturva perustuu pitkälti perhesuhteisiin.
Perusturva syntyi 1900-luvulla
Perusturvan keskeiset lait säädettiin 1900-luvun aikana. Sen juuret ovat kirkon vuosisataisessa hyväntekeväisyydessä ja kirkon vaivaisukkopatsailla kerätyissä rahoissa, kuntien vaivaishuollossa ja huutolaistoiminnassa sekä kunnalliskodeissa.
- Vuonna 1922 säädettiin kansalaissodan jälkimainingeissa sosiaalihuoltolaki, jolla toimeentulon vähimmäisedellytysten varmistaminen määriteltiin valtion tehtäväksi.
- Sosiaalihuollosta siirryttiin rahallisiin korvauksiin vuonna 1936, kun vähävaraisille äideille säädettiin äitiyskorvaus. Tämä täydentyi 1948 lapsilisälailla.
- Vuonna 1956 säädettiin kansaneläkelaki korvaamaan vuoden 1937 maksuperusteinen eläkejärjestelmä.
- Vuonna 1965 säädettiin nykyisen sairausvakuutuslain pohjana oleva laki, joka oli säädettäessä kattavin tukijärjestelmä maailmassa.
Juttuun on haastateltu asiantuntijana professori Olli Kangasta, joka työskentelee Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen Tasa-arvoinen yhteiskunta -ohjelman johtajana.
Tutustu myös sarjan muihin osiin:
Sosiaaliturvan peruskäsitteet osa 1: Mitä tarkoittaa vastikkeeton sosiaaliturva?
Sosiaaliturvan peruskäsitteet osa 3: Mitä tarkoittaa osallistava sosiaaliturva?