Kuntoutuspsykoterapia nousi viime vuonna toiseksi yleisimmäksi Kelan korvaamista kuntoutusmuodoista. Suomen Mielenterveysseuran entisen toiminnanjohtajan Marita Ruohosen mielestä se on hyvä viesti. Ihmiset saavat ja uskaltavat hakea apua.
”Esimerkiksi masennuksesta puhutaan avoimemmin kuin ennen. Mielenterveyden ongelmiin liitetty leima on hälventynyt. Myös terveydenhuollossa ja kuntoutuksessa on ymmärretty, ettei ole terveyttä ilman mielenterveyttä”, Ruohonen sanoo.
Ruohonen jäi eläkkeelle Suomen Mielenterveysseuran toiminnanjohtajan tehtävästä elokuussa 2015.
Ei ole terveyttä ilman mielenterveyttä.
Marita Ruohonen antaa haastattelun Suomen Mielenterveysseuran toimistossa Länsi-Pasilassa, samassa talossa, jossa seuran vapaaehtoiset vastaavat päivittäin jopa satoihin kriisipuheluihin.
”Jokainen meistä kohtaa elämässään kriisejä. Mitä aiemmin niihin puututaan, sitä todennäköisemmin ihminen saa apua, ennen kuin tilanne pahenee”, sanoo Ruohonen.
Yksinäisyys tappaa
Ruohosen mukaan kriisipuheluissa esiin tulevat mielenterveyden ongelmat ovat nykyisin yhä monimuotoisempia. Parisuhdeongelmat hallitsevat, ja niihin liittyy usein myös päihdeongelmia ja parisuhdeväkivaltaa.
”Erot ovat yleistyneet, ja niitä varjostaa huoli lasten tulevaisuudesta”, kuvailee Ruohonen.
Itsemurhat ovat tilastojen mukaan lievässä laskussa. Kriisipuheluissa kuitenkin näkyy se, että monen mielenterveyskuntoutujan hoitosuhde on katkennut.
”Meille näkyy palveluketjujen heikkous. Monilla mielenterveyskuntoutujilla pitäisi olla hoitosuhde, mutta kuntoutuja tapaa auttajiaan aivan liian harvoin”, Ruohonen toteaa.
Yksinäisyys on merkittävä tekijä mielenterveysongelmien taustalla. Myös maahanmuuttajien kotoutumisen ongelmat ovat kuuluneet kriisipuheluissa 1990-luvulta lähtien.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen alasajo tulisi nyt todella kalliiksi.
”Ihmiset kokevat nyt monenlaista turvattomuutta. Turva ja ennakoitavuus ovat hävinneet työelämästä. Myös perheyksikkö on aiempaa epävarmempi, eivätkä parisuhteet ole niin kestäviä kuin ennen. Maailma on muuttunut paljon monimutkaisemmaksi”, Ruohonen kiteyttää.
Hän muistuttaa, että turvaverkoista on nyt pidettävä kiinni.
”Tässä tilanteessa sosiaali- ja terveyspalvelujen alasajo tulisi todella kalliiksi.”
Työttömyys voi ajaa yksinäisyyteen
Vaikka sosiaali- ja terveysala ei kuulukaan rakentamisesta ja ympäristötoimesta vastaavan Helsingin apulaiskaupunginjohtajan Pekka Saurin toimialaan, hän seuraa aitiopaikalta kaupunkilaisten jaksamista. Siihen häntä pätevöittävät myös psykologin koulutus ja aiempi työ Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtajana. Moni muistaa hänet myös vuosilta 1992–2002 radion Yölinja-keskusteluohjelman vetäjänä.
Suurimmaksi nykyongelmaksi Sauri nimeää empimättä nuorten masennuksen. Sen yhtenä aiheuttajana on nuorisotyöttömyyden kasvu.
”Pahinta on, jos työtön nuori joutuu ikään kuin yhteisön ulkopuolelle ja jää yksinäiseksi tilanteessa, jossa hänellä on vielä vähän selviämiskeinoja”, Sauri toteaa.
Uusi sosiaalihuoltolaki tulee avuksi
Ruohosen mukaan mielenterveyspalvelujen järjestelmä on heikentynyt viime vuosina.
”Pitkäjänteisiä auttajasuhteita ei luoda. Uusi sosiaalihuoltolaki kuitenkin edellyttää, että sosiaalihuollon asiakkaalla on oltava oma vastuutyöntekijä, ja se on merkittävä parannus”, Ruohonen sanoo.
Uudessa sosiaalihuoltolaissa otetaan Ruohosen mukaan muitakin edistysaskelia. Palvelujen saatavuutta ja yhdenvertaisuutta parannetaan ja kiinnitetään huomiota varhaiseen puuttumiseen. Tämä on myös Saurin mielestä hyvä asia.
”Terapiaan on suhtauduttu meillä tavattoman juhlallisesti. Liian usein ajatellaan että se on pitkä ja kallis prosessi”, Sauri perustelee.
”Usein ratkaisukeskeisellä ja lyhytterapialla saavutetaan yhtä hyviä tai parempia tuloksia kuin esimerkiksi psykoanalyysilla, jolla on Suomessa pitkät perinteet”, Sauri jatkaa.
Ruohonen muistuttaa, että moni asiakas hyötyisi varsin pienestä avusta.
”Tutkimuksissa on havaittu, että psykiatrisen kuntoutuksen menetelmällä ei ole suurtakaan väliä toipumisen kannalta. Tärkeintä näyttää olevan, että ihmisellä on joku joka kuuntelee ja että tämä joku uskoo kuntoutettavan toipumiseen”, Ruohonen tiivistää.
Hän ottaa esimerkin Britanniasta, jossa 1990-luvulla autettiin teiniäitejä saamaan omasta elämästä kiinni.
”Tärkeintä oli luoda heille polkuja työelämään”, Ruohonen kuvailee.
Avohoidon rakentaminen jäi kesken
Ruohonen on seurannut suomalaista sosiaali- ja terveysalaa 1970-luvulta asti. Hän näkee nykytilanteessa vielä kaikuja 1990-luvun alun lamasta. Ruohosen mukaan sosiaali- ja terveysala oli juuri ennen lamaa kiinnostavassa muutosvaiheessa, joka kunnissa pysähtyi laman aiheuttamaan rahapulaan ja säästöihin.
”Tuolloin oli juuri herännyt voimakas itsekriittinen keskustelu siitä, oliko kuntoutus liian laitostunutta. Laitoksia alettiin purkaa, mutta avohoito jäi kunnolla rakentamatta, kun kunnilla ei ollut rahaa satsata siihen”, Ruohonen muistelee.
Hän on huolissaan kuntoutuslaitosten kilpailuttamisesta ja sen aiheuttamasta keskittymisestä.
”Esimerkiksi Skotlanti on suurin piirtein Suomen kokoinen maa, mutta siellä palveluntuottajien kenttä on paljon monipuolisempi”, Ruohonen toteaa.
”Skotlannissa puhutaan hyvinvointipalvelujen welfare mixistä, jolla tarkoitetaan yksityisen sektorin, julkisten palvelujen ja järjestöjen muodostamaa kokonaisuutta, jonka osat täydentävät toisiaan. Yksityistämisen myötätuuli on siellä ollut voimakas”, hän kertoo.
Ruohosen mukaan meillä on oltu turhan varovaisia esimerkiksi siinä, että järjestö ei voi samaan aikaan saada julkista tukea ja tehdä liiketoimintaa. Tämä on kaventanut palvelutarjontaa.
Ruohonen puhuu mielellään pienten, kodinomaisten kuntoutuslaitosten puolesta, mutta niiden toimintaedellytykset ovat vaikeutuneet. Toisaalta on esimerkkejä terveydenhuoltopiireistä, joissa asenteet, ilmapiiri ja vahvat, innostuneet tulisielut ovat saaneet hyviä tuloksia palvelujen hoitamisessa joustavasti.
Esimerkkinä joustavuudesta Ruohonen mainitsee Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten, jossa kahdeksan kunnan erikoissairaanhoito, perusterveydenhuolto, vanhuspalvelut ja sosiaalitoimi on yhdistetty. Toisena esimerkkinä hän tuo esille Keroputaan mallin, jossa mielenterveyspotilaat saavat hoitoa heti tarvitessaan ja hoidossa ovat mukana myös sairastuneen läheiset.
Hoitakaa sote kuntoon
Pekka Sauri arvioi, että hoitotakuu toimii yleisesti vain somaattisissa sairauksissa. Leikkausjonot ovat lyhentyneet, mutta psyykkisten sairauksien hoito ei ole helpottunut.
”Psyykkisten sairauksien hoitojonot eivät lyhene, sillä niitä ei ole. Mielenterveyden ongelmista kärsiviä kukaan ei laita jonoon. Kun ihminen hakeutuu hoitoon, käynti on yleensä mitoitettu niin lyhyeksi, ettei sen kuluessa ehdi saada aikaan mitään todellisia vaikutuksia. Usein ihminen kotiutuu lääkkeen varassa, eikä hänelle ole mitään seurantaa”, Sauri kuvailee.
Avokuntoutuksen yleistymistä Sauri tervehtii kuitenkin iloisena.
”Avomuotoisuus on aina hyvä asia, kunhan seuranta on riittävää. Myös ryhmäterapioiden tuottaminen on tärkeää, sillä se vähentää mielenterveyden sairauksiin liitettävää leimautumista”, hän sanoo.
”Ihmiset usein kuvittelevat olevansa ainoa, jolla on ongelma. On helpottavaa huomata, että on muitakin samoista asioista kärsiviä ihmisiä. Se lievittää sairauden aiheuttamaa ahdistusta ja häpeääkin.”
Yksityisten ja julkisten palvelujen yhdistäminen on Saurin mielestä hyvä asia ja tuo lisää valinnanvaraa.
”Julkisia palveluita tarvitaan, sillä yksityiselle puolelle kaikki asiakkaat eivät kelpaa. Toisaalta julkinen terveydenhuolto ei pysty kantamaan vastuuta yksin”, Sauri kärjistää.
Sauri toivoo, että sote-uudistus saadaan toteutettua mahdollisimman pian. Se parantaisi terveyspalvelujen saatavuutta ja laatua.
”Minulle kävisi hyvin niin, että sote-alueet nimettäisiin kunniksi ja järjestettäisiin kylä- tai kaupunginosademokratia niiden alle”, hän innostuu.
”Näin palvelut voitaisiin hoitaa mahdollisimman tehokkaasti, mutta ihmiset pääsisivät kuitenkin lähidemokratian avulla vaikuttamaan heille läheisimpiin asioihin, kuten kouluihin, leikkipuistoihin ja lenkkipolkuihin. Ihminen ei tarvitse lääkäriä tai hammaslääkäriä joka päivä, mutta puiston läpi hän saattaa kulkea päivittäin.”