Kun minulla, työssäkäyvällä keski-ikäisellä naisella, kipeytyy olkapää, varaan verkossa ajan työterveyslääkärille ja olen vielä samana päivänä lääkärin vastaanotolla. Tulen sieltä 20 minuutin kuluessa ulos mukanani lähete fysioterapeutille. Olkapää tulee kuntoon, enkä joudu olemaan sen takia päivääkään poissa töistä.
Samaan aikaan 76-vuotias isäni odottaa ”ei-kiireellistä” lääkäriaikaa terveyskeskukseen noin kuusi viikkoa. Vaiva pahenee odotusaikana siten, että isäni pitää hakeutua päivystykseen. Tilanne on hankala, sillä isä on Alzheimerin tautia sairastavan äitini omaishoitaja. Jos isä joutuu sairaalahoitoon, äidille täytyy järjestää intervallipaikka hoivakodista.
Puretaanko nopea ja tehokas työterveyshuolto, joka on ehkäissyt sairauslomia, ylimääräisiä kipulääkityksiä ja pitkiä toipumisaikoja?
Tällaisia asioita tavallinen kansalainen pohtii, kun kuuntelee uutisia sote-uudistuksesta. Puretaanko nopea ja tehokas työterveyshuolto, joka minunkin tapauksessani on ehkäissyt sairauslomia, ylimääräisiä kipulääkityksiä ja pitkiä toipumisaikoja? Entä pääsevätkö isäni ja muut iäkkäät omaishoitajat jatkossa lääkäriin nopeammin? Mistä perusterveydenhuollon säästöt tulevat soten maakuntamallissa, kun väestö vanhenee ja muuttuu ”raskaammin hoidettavaksi”, kuten sanonta kuuluu? Erikoissairaanhoito ja laitoshoito ovat terveyspalveluiden Molokin kidat.
Apuun huudetaan digitalisaatiota. Digitalisaatio ei kuitenkaan auta ketään eikä mitään, jos se tarkoittaa vain samojen vanhojen lomakkeiden pyörittelyä uusissa järjestelmissä. Tarvitsemme uusia toimintamalleja, enemmän vaihtoehtoja kuluttajille ja kaiken läpäisevät tietojärjestelmät.
Tietojärjestelmätyö tulee olemaan soten kujanjuoksu. Tällä hetkellä työterveyshuollon potilastiedot eivät ole julkisen terveydenhuollon käytettävissä, eikä niiden avaaminen laajempaan käyttöön ole helppoa.
Edes Kelan kattavia tietojärjestelmiä ei käden käänteessä muokata koko valtakunnan laajuiseksi sosiaali- ja terveyspalveluiden viisastenkiveksi.
Omakanta-palvelusta asiakas näkee kyllä omat terveystietonsa, mutta ne eivät välttämättä välity terveydenhoitojärjestelmään. Tietojen siirtämisen voi kieltää, eikä lääkäri välttämättä tiedä, onko potilas pimittänyt tietojaan.
Edes Kelan kattavia tietojärjestelmiä ei käden käänteessä muokata koko valtakunnan laajuiseksi sosiaali- ja terveyspalveluiden viisastenkiveksi. Esteinä ovat paitsi erittäin tiukat tietoturvasäännökset myös eri toimijoiden omat tietojärjestelmät. Kela on kuitenkin valmis tarjoamaan laajan ICT-osaamisensa sote-uudistuksen käyttöön.
Tietojärjestelmät tarjoavat toki myös soten onnistumisen edellytykset. Kansalaisille voi tarjota parempaa tekniikkaa, jolla seurata omaa terveydentilaansa – verenpainettaan ja -sokeriaan. Tietokannoista voimme aktiivisina kuluttajina tarkistaa, millaisia palveluja läheinen kuntoutuslaitos tarjoaa ja miten muut käyttäjät ovat niitä arvioineet. Voimme myös äänestää jaloillamme. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa ja Alankomaissa valinnanvapaus kukoistaa ja terveyspalveluita pidetään laadukkaina.
Oma lukunsa sitten on, pystyykö vanhempieni ikäluokka toimimaan aktiivisina ja kriittisinä terveyspalveluiden kuluttajina. Miten he, joille internet ei ole arkipäivää, vertailevat ja valitsevat itselleen sopivan hoidontuottajan? Onko kaikille aidosti vaihtoehtoja – asuinpaikasta riippumatta?
