Facebook Twitter LinkedIn Sähköposti

Muutto­liike haastaa hyvin­voinnin yllä­pitämisen

Sosiaaliturvan tehtävänä on tulevaisuudessa yhä useammin paikata työelämän rikkonaisuutta. Uskallammeko ottaa muuttoliikkeen hallinnassa oppia kansainvälisistä kokemuksista?
Teksti Jussi FörbomKuvat Kati Närhi

Meneillään oleva kansallinen ja kansainvälinen muuttoliike on suuri haaste hyvinvoinnin ylläpitämiselle. Suomessa se suuntautuu erityisesti maaseuduilta kasvukeskuksiin, mikä voi vaarantaa hyvinvoinnin tasapuolisuudesta annettujen lupausten toteutumisen.

”Päättäjät ovat luvanneet, ettei Suomeen synny absoluuttisesti jälkeenjääviä seutuja. Että kun vain tehdään viisasta politiikkaa, ihmiset voivat rauhassa hankkia työpaikan ja tavanomaisen keskiluokkaisen elämän mistä tahansa Suomesta”, sanoo ajatuspaja Demos Helsingin tutkija Aleksi Neuvonen.

Ihmiset eivät usko syrjäseutujen työmahdollisuuksiin.

Lupaus on Neuvosen mukaan ollut ainakin osittain ylimitoitettu. Muuttoliikettä ei ole onnistuttu kääntämään toiseen suuntaan, vaikka esimerkiksi digitalisaatio mahdollistaisi etätyön. Ihmiset eivät usko syrjäseutujen työmahdollisuuksiin.

”Modernin elämän vaatimuksiin kuuluu, että kaikilla perheen aikuisilla on työpaikka. Ihmisillä on myös paljon vapaa-aikaan ja harrastuksiin liittyviä toiveita. Jos ihmiset lähtevät kotiseudultaan liikkeelle ja perustavat elämänsä muualle, heitä on vaikea saada palaamaan”, Neuvonen kuvailee.

Sosiaalinen kestävyys on koetuksella

Kaupungit kilpailevat muuttajista niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Ne ovat aivan eri tavoin kiinni globaalissa taloudessa kuin aiemmin.

”Yritykset valitsevat suotuisia sijainteja, eivät niinkään valtioita, joissa ne toimivat. Saman maan sisällä voi olla hyvin erilaisia alueita, kuten teollisuusseutuja ja tuottavia osaamiskeskittymiä mutta myös matalan kehityksen alueita”, Neuvonen sanoo.

On väitetty, että isot yhteiskuntapoliittiset kysymykset ratkaistaan nimenomaan kaupungeissa. Neuvonen arvioi, että asiaa ei ole vielä riittävästi tutkittu lopullisten johtopäätösten vetämiseksi. Kasvu ja keskittyminen asettavat yhtä kaikki uusia vaatimuksia kaupunkien sosiaaliselle ja ekologiselle kestävyydelle.

Kaupunkeihin tarvitaan kovan tason osaajien lisäksi aina myös niitä, jotka pyörittävät sosiaalista infrastruktuuria.

Vaikka kaupunkeihin houkuteltaisiin oman maan sisältä ja ulkomailta kovan tason osaajia, tarvitaan aina myös niitä, jotka pyörittävät sosiaalista infrastruktuuria eli kouluja, päiväkoteja, terveydenhoitoa ja kaupallisia palveluja. Näiden alojen palkkatasolla voi olla vaikea pärjätä kasvavien asumis- ja elinkustannusten keskellä.

Hyvinvoinnin haasteita lisäävät turvapaikanhakijat ja muut humanitaaristen syiden perusteella tulevat siirtolaiset. He tarvitsevat ja käyttävät paljon julkisia etuuksia.

Kaupunkipolitiikka sulauttaa tai erottelee

Kaupunki tai metropolialue ei voi menestyä ilman valtiollisen tason järjestelmiä, kuten sosiaaliturvaa, jolla paikataan työelämän rikkonaisuutta ja tuetaan asumista ja perheen perustamista.

”Sosiaalinen kestävyys on sitä, että kaupunkisuunnittelu lähtee ihmisen tarpeista”, sanoo Kelan erikoissuunnittelija Petra Elomaa.

Tämä tarkoittaa kaupunkisuunnittelua, joka ei erottele eri sosiaaliryhmiä omiin kaupunginosiinsa ja joka takaa helposti saavutettavat palvelut muun muassa lapsi­perheille.

”Kaupunkipolitiikalla voi vaikuttaa siihen, miten ihmiset integroituvat yhteiskuntaan.”

”Vaikka huono-osaisuutta olisi, sen ei pidä antaa kasautua. Näköalattomuus heikentää sosiaalista kehitystä ja luo eriarvoisuutta. Kaupunkipolitiikalla voi siis todella vaikuttaa siihen, miten ihmiset integroituvat yhteiskuntaan”, Elomaa jatkaa.

Sosiaalisesti kestävien elinolosuhteiden luominen on Neuvosen mukaan metropolisaation eli kasvualueiden ympärille keskittymisen suurin ja toistaiseksi ratkaisematon ongelma. Tämä on erityisen tärkeää kaupungeille, jos niiden kasvua halutaan kiihdyttää houkuttelemalla korkean palkka­tason muuttajia.

”Nykypolitiikassa tähän on vaikea keksiä pitkäaikaisia ratkaisuja. Isoissa kaupungeissa on toki nähty vuosikymmenten aikana yllättävänkin monenlaisia ratkaisuyrityksiä alkaen Tukholman vahvasta vuokrasääntelystä tai eri maiden tiukoista rakennusnormeista. Näissäkin keinoissa voi kuitenkin piillä sudenkuoppia, jos esimerkiksi rakentaminen pysähtyy ja hinnat nousevat tai rakentamisen laatu romahtaa”, Neuvonen puntaroi.

Virossa hyvinvointi jakautuu epätasaisesti

Viro on esimerkki maasta, jossa kaikki eivät ole päässeet osallisiksi hyvinvoinnin kasvusta. Matalasti koulutetut ovat Virossa muuttaneet alhaisen työllisyyden ja matalan palkkatason alueilta usein suoraan ulkomaille, etenkin Suomeen ja muihin EU-maihin. Ulkomailla työskentelevien tai työskennelleiden osuus on Virossa Euroopan suurimpia.

Maahanmuuttajien määrä ylitti Virossa vuonna 2015 ensi kertaa 25 vuoteen maasta pois muuttavien määrän.

Viroon on viime vuosina tullut paljon maahanmuuttajia sieltä, missä palkkataso ja työllisyysaste ovat alhaisempia kuin Virossa. Maahanmuuttajien määrä ylitti Virossa vuonna 2015 ensi kertaa 25 vuoteen maasta pois muuttavien määrän. Muuttoliike kulkee idästä länteen: Venäjältä ja Ukrainasta Viroon ja Virosta Suomeen ja Britanniaan.

Noin puolet viime vuosina Viroon muuttaneista on paluumuuttajia. Maassa julkaistussa Inhimillisen kehityksen raportissa pohditaan laveasti sitä, että avoimessa maailmassa valtioiden rajat eivät voi estää ihmisten toimeliaisuutta.

Viro on nyt ylikansallinen (transnational) maa, jonka rajojen ulko- tai sisäpuolella asuvat kansalaiset sekä yritykset ovat tiiviissä vuorovaikutuksessa valtionrajojen yli, todetaan raportissa.

Työ tuo EU-muuttajalle sosiaaliturvan

Viron tilanne on jatkoa suuremmalle muuttoliikkeelle. Murros on ollut käynnissä sen jälkeen, kun Viro ja yhdeksän muuta maata liittyivät Euroopan unioniin vappuna 2004. Miljoonia EU-kansalaisia on tämän jälkeen muuttanut kotimaastaan työn perässä toisiin EU-maihin. Vuonna 2015 muuttajia oli Eurostatin mukaan yli 1,3 milj.

EU-maan kansalainen on lyhytaikaisenkin työssäolojakson perusteella oikeutettu samaan sosiaaliturvaan kuin työskentelymaan kansalaiset.

EU-maan kansalainen on lyhytaikaisenkin työssäolojakson perusteella oikeutettu samaan sosiaaliturvaan kuin työskentelymaan kansalaiset. Tämä koskee tietenkin myös oikeutta Suomen sosiaaliturvaan, joka on asumisperusteinen eli määräytyy tavallisesti vakinaisen asuinpaikan mukaan.

Jos siis virolainen perheenisä ajaa Helsingissä bussia, hänellä on oikeus samoihin sosiaaliturvan etuuksiin kuin Suomessa asuvilla Suomen kansalaisilla. Näin on siitä huolimatta, että virolainen perheenisä olisi kirjoilla Tallinnassa. Esimerkiksi lapsilisät on maksettava koko EU:n alueelle riippumatta asuinmaasta.

”EU:n laajenemisen myötä on yhä yleisempää, että ihminen tulee lyhyeksi aikaa työhön. Se on haaste asumisperusteiselle sosiaaliturvajärjestelmällemme.”

Suomen asumisperusteinen lainsäädäntö on vuodelta 1994, jolloin Suomessa alettiin ETA-sopimuksen myötä soveltaa EU-lainsäädäntöä. Tuolloin liikkuvuus oli hyvin pientä. Pääosin oli kyse suomalaisista, jotka lähtivät esimerkiksi komennukselle ulkomaille. Siksi laissa oli paljon tähän liittyviä säädöksiä.

”Aiemmin ulkomaalaiset muuttivat Suomeen pysyvämmin etenkin perhesyistä tai esimerkiksi pakolaisina. EU:n laajenemisen myötä on yhä yleisempää, että ihminen tulee lyhyeksi aikaa työhön. Se on haaste asumisperusteiselle sosiaaliturvajärjestelmällemme”, sanoo johtaja Essi Rentola sosiaali- ja terveysministeriöstä (STM).

Suomessa on pohdittu koko EU-jäsenyyden ajan, onko järjestelmän säilyttäminen mahdollista. Nyt EU:ssa on kuitenkin vahvistunut näkemys, jonka mukaan universaali asumisperusteinen järjestelmä antaisi hyvän suojaverkon tilanteissa, joissa ihmisen työelämästatus vaihtelee.

Siksi järjestelmän perustuksia eli asumisperusteisuutta, verorahoitteisuutta sekä perustuslain takaamaa ihmisten yhdenvertaista kohtelua ei Rentolan mukaan ole syytä muuttaa.

Tavoitteeksi on asetettu, että Suomeen epätyypillisiinkin työsuhteisiin ja lyhyeksi aikaa tulevat huomioitaisiin nykyistä paremmin. Toisaalta halutaan vähentää asumisperusteisen sosiaaliturvan käyttämistä tilanteissa, joissa Suomen kansalainen oleskelee pitkiä aikoja ulkomailla.

Brexitin taustalla puolalaiset putkimiehet

Britannian ero EU:sta eli Brexit juontaa suurelta osin juurensa EU:n sosiaaliturvan yhteensovittamiseen kansallisen sosiaaliturvan kanssa. Kansanäänestyksen keskeisenä teemana oli lapsilisien maksaminen esimerkiksi Puolaan – niin sanottu puolalaisten putkimiesten kysymys.

Muuttoliike on horjuttanut eurooppalaista hyvinvointivaltiokonseptia.

Sosiaalipolitiikan professori emerita Briitta Koskiahon mukaan Brexit heijastelee laajempaa reaktiota taloudelliseen epävakauteen, muuttoliikkeeseen ja työelämärakenteiden murrokseen. Muuttoliike on hänen mukaansa horjuttanut eurooppalaista hyvinvointivaltiokonseptia. Aiemmin jokseenkin yhtenäinen väestö on yhteisillä resursseilla voinut suojata yhteiskuntansa jäseniä sosiaalisilta riskeiltä.

Brexitissä yhdistyivät EU:n sisäisen muuttoliikkeen seuraukset ja yleinen EU-vastaisuus.

Britanniassa muuttoliike on vaikuttanut hajottavasti 1980-luvulta asti. Silloin taloudellista nousua seurasi taloudellinen epävakaus ja eriarvoisuus lisääntyi. Muuttajista saatiin uutta nuorta työvoimaa, mutta heidän hyvinvoinnistaan huolehtiminen loi taloudellisia ja kulttuurisia haasteita. Kun prosessin seurauksia ei osattu ennakoida eikä ottaa riittävän vakavasti, seurauksena oli vieraantumisen, pelon ja torjunnan ilmiöitä, kuten juuri Brexit-äänestys.

Brexitissä yhdistyivät EU:n sisäisen muuttoliikkeen seuraukset ja yleinen EU-vastaisuus, kirjoittaa Koskiaho. EU-vastaisuutta oli erityisesti siellä, missä itäeurooppalaiset oli otettu vastaan kymmenen vuotta aiemmin tervetulleena työvoimana esimerkiksi pelloille ja elintarviketeollisuuteen. Ajan myötä vanhat asukkaat havaitsivat, etteivät tulijat aikoneetkaan lähteä takaisin kotiinsa vaan olivat asettuneet paikoin hallitsevaksi osaksi paikkakuntien elinkeinoelämää.

Koskiahon mukaan kehitys voi johtaa siihen, että maahanmuuttajat luokitellaan yhteiskunnassa omaksi ryhmäkseen ja kantaväestö omakseen. Näin ryhmät eriytyvät toisistaan kielen, koulutuksen, sukupolven sekä asuinpaikan mukaan. Ryhmien integroimisesta toisiinsa syntyy uusi yhteiskunnallinen kysymys.

Oppia sote-uudistuksen rakentamiseen?

Palataanpa vielä Suomeen ja Neuvosen kuvailemaan lupaukseen hyvinvoinnin tasaisesta jakautumisesta. Jos lupaus hyvinvoinnista on epärealistinen, onko sitä myös sote-järjestelmä, jota rakennetaan maakuntakeskusten, ei niinkään suurten kaupunkikeskusten varaan?

”Se on hyvä pointti”, vastaa THL:n tutkimuspäällikkö Timo Seppälä ja jatkaa: ”Mutta sote-uudistusta tarvitaan siksi, että elämme dynaamisessa yhteiskunnassa, jonka sairaalaverkko on 1970-luvulta. Ihmiset eivät enää asu samoissa paikoissa kuin 70-luvulla. Myös palvelujen muodot ja tavat ovat muuttuneet merkittävästi. Siksi kokonaisuutta on syytä päivittää dynaamisemmaksi.”

Muuttoliike tuo kokonaisuuteen haasteita silloin, jos perustuslaillisesti edellytetään, että ympäri maan vallitsee sama palvelu­taso.

Seppälän mukaan muuttoliike tuo kokonaisuuteen merkittäviäkin haasteita silloin, jos perustuslaillisesti edellytetään, että ympäri maan vallitsee sama palvelu­taso. Tämän ei kuitenkaan Seppälän mielestä pidä olla soten lähtökohtana vaan sen, että syrjäisillä alueilla on keskenään samanlaiset välttämättömiksi linjatut palvelut.

”Tämän vuoksi keskustelu siitä, että Pelkosenniemen mummolla pitäisi olla samanlaiset palvelut kuin vaikkapa Etu-Töölössä asuvalla mummolla, on hieman naiivi. Ihmisten syyt valita asuinpaikkansa ovat ylipäätään valtavan heterogeenisiä eivätkä välttämättä liity lainkaan esimerkiksi sote-palveluihin.”