Eurooppalaiset lakisääteiset eläkejärjestelmät eroavat toisistaan huomattavan paljon. Niiden välillä on kuitenkin myös samankaltaisuuksia. Järjestelmät voidaan jakaa kahteen ryhmään sen mukaan, pyritäänkö eläkeläisen elintaso säilyttämään mahdollisimman lähellä työelämän tulotasoa vai halutaanko järjestelmän avulla ensisijaisesti ehkäistä ikäihmisten köyhyyttä.
1800-luvun lopulta periytyvä Saksan eläkejärjestelmä on vahvasti vakuutusperusteinen. Siihen ei kuulu lainkaan kansaneläkkeen kaltaista vähimmäisturvaa, vaan eläkettä maksetaan ainoastaan työuran perusteella.
”Näissä maissa työeläke ikään kuin kelluu vahvan kansaneläkkeen päällä, kun taas Suomen kansaneläkkeessä käytetään eroperiaatetta. Meillä on siis poliittisesti määritelty minimiturva.”
Hollannin eläkejärjestelmä on perustettu vasta toisen maailmansodan jälkeen. Sen ominaispiirteenä on vahva, lakisääteinen kansaneläke, joka takaa eläkkeensaajille toimeentulon vähimmäistason.
Myös Tanskassa on käytössä korkea kansaneläke. Sen suuruus riippuu tuloista vain vähän. Työeläketurvasta sopiminen on jätetty työmarkkinoille.
Kelan yhteiskuntasuhteiden johtajan Olli Kankaan mukaan Hollannin ja Tanskan järjestelmät noudattavat kellunnan periaatetta. Kansaneläkkeen päälle voidaan sopia työeläkettä. Se on samalla eräänlainen houkutin työnantajien kilpaillessa parhaista työntekijöistä.
”Näissä maissa työeläke ikään kuin kelluu vahvan kansaneläkkeen päällä, kun taas Suomen kansaneläkkeessä käytetään eroperiaatetta. Meillä on siis poliittisesti määritelty minimiturva. Jos sitä ei saavuteta työeläkkeellä, ero kompensoidaan kansaneläkkeellä tai takuueläkkeellä”, Kangas selventää.
Saksalaisen eläkkeen taso määräytyy sen sijaan ainoastaan ansioiden ja työvuosien perusteella.
Naiset voivat hyötyä eläkejärjestelmästä
Hollannissa ja Saksassa naisten eläke on noin puolet miesten eläkkeistä. Eroa selittää muun muassa se, että naiset tekevät näissä maissa usein osa-aikatyötä.
Kankaan mukaan hollantilaiset naiset eivät kärsi eläkeläisköyhyydestä. Heidän tulonsa saattavat eläkkeelle siirryttäessä jopa nousta. Selityksenä on antelias kansaneläkejärjestelmä, joka voi täysimääräisenä olla suurempi kuin puolipäiväisen työn tuoma palkkatulo. Kansaneläkkeen tarkoituksena on myös tasata sukupuolten välisiä eroja.
Naisten eläke on EU:ssa keskimäärin 40 % pienempi kuin miesten eläke.
Suomessa naiset saavat noin 26 % pienempää eläkettä kuin miehet. Naisten eläke on EU:ssa miesten eläkettä keskimäärin 40 % pienempi.
Tanskassa ero on 6 %:n luokkaa. Tätä selittää naisten ja miesten tasapainoisempi työmarkkina-asema. Tanskassa kansaneläkkeen päälle maksettavat työmarkkinaeläkkeet ovat lisäksi parempia julkisella sektorilla, jossa työskentelee paljon naisia.
Työn murros tärisyttää järjestelmiä
Miten eläkejärjestelmät sitten vastaavat käynnissä olevaan työelämän murrokseen? Eläketurvakeskuksen erityisasiantuntijan Antti Mielosen mukaan suomalaisittain merkittävä ratkaisu on se, että työeläkettä karttuu 17 vuoden iästä alkaen koko työuralta. Suomalaisessa järjestelmässä ei myöskään ole vähimmäisvakuutusaikoja tai korkeita tulorajoja vakuutuksen piiriin pääsemiselle. Kaikki työskentely on tulevan eläkkeen kannalta merkittävää. Näin ei ole kaikissa maissa.
Eläkkeen maksamista on joissakin eläkejärjestelmissä rajoitettu määrittelemällä minimivakuutusaikoja tai nostamalla alaikärajoja tai tulorajoja. Ne heikentävät erityisesti nuorten asemaa ja pätkä- tai osa-aikatöiden vaikutusta eläkkeen karttumiseen.
Lisäksi eläkettä karttuu Suomessa myös työttömyyden tai vanhempainvapaan ajalta, kuten Saksassakin. Tällä voi olla merkittävä myönteinen vaikutus eläkkeeseen, jos työura on rikkonainen. Poissaoloa työelämästä kompensoi Hollannin järjestelmässä vahva kansaneläke, jonka saa jokainen maassa asuva.
Eurooppa tarvitsisi uuden eläketuotteen
Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen peräänkuuluttaa Suomessa kiinnostusta eurooppalaiseen eläketuotekeskusteluun. Hän muistuttaa, että yhä useammat työntekijät tarvitsevat nimenomaan eurooppalaista eläketurvaa.
”On yhä enemmän ihmisiä, jotka ovat työskennelleet suuren osan työurastaan ulkomailla joko yhdessä tai useammassa yrityksessä useassa eri maassa ja välillä myös yrittäjänä tai freelancerina. Silloin eläkejärjestelmien yhteensovittamisessa tulee vastaan vaikeita ongelmia, vaikka teoriassa valtioiden välillä on asiasta sopimukset. Tämä saattaa johtaa todella kummallisiin köyhyysloukkuihin hyvätuloisesta työstä ja hyvin maksetusta eläkkeestä”, hän kertoo.
Ratkaisuksi Pietikäinen esittää yleiseurooppalaista eläketuotetta, joka on turvallinen, siirrettävissä jäsenmaasta toiseen ja ehdoiltaan sellainen, että alivakuuttaminen ei ole mahdollista. Tärkeää olisi myös, että tämä eläkemaksu olisi pakollinen myös yrittäjille.
”Tämä takaisi sen, että niiltä osin kuin eläke ei ole kertynyt kotimaassa, se olisi tästä systeemistä sujuvasti käytettävissä. Näin voitaisiin paikata kuoppa, joka syntyy muualla tienatuista eläkkeistä ja niiden yhteensovittamisesta”, hän valaisee.
Eurooppalaisia eläkejärjestelmiä koetellaan väestön ikääntyessä
Rahastoitavat ja jakojärjestelmään perustuvat eläkkeet on monissa maissa erotettu selkeästi toisistaan. Esimerkiksi Hollannin kansaneläke rahoitetaan palkansaajien eläkemaksuilla. Se ohjautuu suoraan eläkkeensaajille, kun taas työeläkkeet ovat täysin rahastoituja. Suomessa jakojärjestelmärahoitus ja ennakkorahastointi toimivat kuitenkin yhdessä.
Saksassa lakisääteinen työeläkejärjestelmä ei ole rahastoitu lainkaan lukuun ottamatta pientä puskurirahastoa.
Saksassa lakisääteinen työeläkejärjestelmä ei ole rahastoitu lainkaan lukuun ottamatta pientä puskurirahastoa.
”Riskinä tällöin on, että eläkemaksua joudutaan nostamaan nopeasti väestön ikääntyessä. Osittain sen takia Saksassa on lähdetty leikkaamaan eläkkeitä”, Eläketurvakeskuksen Antti Mielonen kertoo.
Tanskassa kansaneläkkeet rahoitetaan verovaroin. Erona Hollannin järjestelmään on se, että Tanskan työeläkkeet ovat maksuperusteisia.
Tanskassa kansaneläkkeet rahoitetaan verovaroin.
”Tanskassa on siis sovittu työeläkemaksuille tietty maksutaso. Käytännössä työntekijä kantaa riskin siitä, millainen eläke lopulta on. Hollannissa järjestelmä taas lupaa tietyn eläkkeen, joka maksetaan tilanteessa kuin tilanteessa”, Mielonen muistuttaa.
Tanskassa riskin eläkkeen riittävyydestä kantaa työntekijä, mikä on rahoituksellisesti kestävää. Hollannin etuusperusteinen järjestelmä taas merkitsee sitä, että eläkemaksu joustaa ja eläkkeet pysyvät ennallaan. Hollannissa onkin esitetty paljon epäilyksiä järjestelmän kestävyydestä, ja maassa on tehty muutoksia eläkkeen määräytymiseen ja indeksointiin.
Suomen järjestelmää rasittavat matalan koron aika ja ilmastonmuutoksen tuomat riskit.
”Täysin rahastoitujen järjestelmien eläkevastuiden arvo kasvoi finanssikriisin jälkeen valtavasti. Jos lasketaan, kuinka paljon varoja on suhteessa vastuisiin, on järjestelmä ollut jo pitkään kestävyyden rajoilla. Hollannissa on lähdetty leikkaamaan eläkkeen karttumista ja rajoittamaan indeksointia. Rahamarkkinoiden ja talouden heikon kehityksen riski on siis realisoitunut lisäeläkkeiden kohdalla”, Mielonen sanoo.
Tanska voittaa eläkejärjestelmien vertailussa
Eläkevertailuissa Hollanti ja Tanska luokitellaan kestäviksi järjestelmiksi. Arvostettu Mercerin vertailu pitää Tanskan järjestelmää jopa maailman parhaana. Suomikin pääsee pistesijoille.Tanskan hyvä sijoitus perustuu siihen, että julkisella vallalla on vastuu vain kansaneläkkeestä. Se ei uhkaa kansantaloutta. Muut eläkkeet ovat rahastoituja, eli eläkettä maksetaan sen verran, mihin rahastot riittävät.
”Meillä järjestelmä on ikään kuin semi-julkinen. On lyöty lukkoon etuuksien taso, ja sitten kerätään niitä varten rahat. Tämä systeemi ei aina välttämättä ole niin tasapainossa kuin esimerkiksi Tanskassa”, Kangas sanoo.
Pietikäinen kantaa huolta myös järjestelmän makrotason kestävyydestä. Pitkään jatkuneen matalan koron aikana investointien tuotot ovat olleet pieniä ja eläkerahastoihin on syntynyt vajetta. Toisaalta vaarana on myös ilmastonmuutoksen myötä uhkaava investointien kestämättömyys.
”En haluaisi, että eläkerahani olisivat kiinni öljy-yhtiössä fossiilisiin polttoaineisiin perustuvassa liiketoiminnassa, sillä jonain päivänä niistä muodostuisi taloudellinen riski.”
”En haluaisi, että eläkerahani olisivat kiinni öljy-yhtiössä fossiilisiin polttoaineisiin perustuvassa liiketoiminnassa, sillä jonain päivänä niistä muodostuisi taloudellinen riski. Ja koska eläkeyhtiöt ovat suuria institutionaalisia sijoittajia, on mietittävä, mitä teemme hiilikuplalle niiden investoinneissa”, hän valaisee.
Kangas sanoo, että Suomessa järjestelmää on vaikea muuttaa siihen liitetyn yhteiskunnallisen päätösvallan vuoksi. Tanskan ja Hollannin mallin taas on jähmettänyt se, että siellä ay-liikkeen hallinnoimat työmarkkinaeläkkeet ajavat samaa asiaa kuin Suomessa työeläkkeet tai työttömyyskassajärjestelmä, jossa ay-liike on mukana.
”On siis yhteinen intressi ylläpitää työmarkkinaeläkkeitä. Meillä lähdetään siitä, että on työeläkkeet, ja jos ei ole kerryttänyt työeläkettä, saa vähimmäisturvaa. Perusrakenne on meillä silti ihan kohtuullinen. On vain pidettävä huolta siitä, että peruseläketurvan taso on riittävä. Nyt se ei sitä ole ainakaan EU:n tai Euroopan neuvoston mielestä”, Kangas kiteyttää.
Eläkeläisköyhyys ei ole myytti
Euroopan unionissa sovellettiin aiemmin OECD:n tulorajoja köyhyyden määrittelyssä. Tuolloin valtaosa suomalaisista eläkeläistä ylitti köyhyystulorajan. Rajan alle jäivät ne, joiden tulot olivat 50 % mediaanitulosta.
Nyttemmin raja on nostettu 60 %:iin, minkä seurauksena noin 100 000 suomalaista eläkeläistä putoaa määritellyn köyhyysrajan alle.
”Suomen peruseläkejärjestelmä on tämän mukaisesti kattava mutta ei riittävä. Meillä maksetaan eläkettä kaikille, mutta EU-mittareilla mitattuna tilanne on huono”, sanoo Kelan yhteiskuntasuhteiden johtaja Olli Kangas.
EU käyttää köyhyyden laskemisessa myös suhteellisen deprivaation mittaria. Erilaisten muuttujien avulla selvitetään, pystyykö henkilö esimerkiksi lämmittämään asuntonsa tai hankkimaan välttämättömiä hyödykkeitä. Näillä mittareilla eläkeläiset sekä Suomessa että Ruotsissa ovat suhteellisen hyvässä asemassa, sillä Suomessa saa nimelliseen hintaan paljon julkisia palveluja.
Suomi on kuitenkin saanut moitteita siitä, että EU:n asettama eläkeläisten keskitulovaatimus ei Suomessa täyty. Yli 65-vuotiaiden keskitulo on Suomessa noin 80 % väestön keskitulosta, kun se EU:ssa on keskimäärin 95 %.
”Meillä kaikki munat ovat samassa eläkejärjestelmäkorissa, kun muissa maissa on useita erilaisia koreja, joista niitä munia kerätään”, Kangas kuvailee.
Hollannissa vain noin 7 % eläkeläisistä jää alle köyhyysrajan. Alhaista prosenttia selittää vahva kansaneläke. Saksakaan ei pärjää köyhyysvertailuissa huonosti, vaikka maan järjestelmä ei tunne vähimmäisturvaa. Naisten asemaa parantavat siellä korkea työllisyysaste ja mahdollisuus eläkeoikeuksien jakamiseen puolisoiden kesken.
Erittäin köyhiä Suomessa on vähemmän kuin esimerkiksi Saksassa. Saksan eläkeläisistä noin 5 % on niitä, joiden tulot ovat alle 40 % mediaanitulosta. Yhtä köyhiä on Suomessa noin 2 %. Jos mediaanitulon raja nostetaan 50 %:iin, reilut 10 % saksalaisista ja vajaa 10 % suomalaisista eläkeläisistä jää sen alle. Nykyisen köyhyysrajan alle eli alle
60 %:iin mediaanitulosta jää Saksassa enää 20 % mutta Suomessa taas 25 % eläkeläisistä.
Ero johtuu ennen kaikkea pienituloisten eläkeläisten tulopaketin koostumuksesta. Suomessa se koostuu julkisista eläkkeistä, mutta Saksassa ja monissa muissa maissa mukaan tulee myös muita elementtejä sekä työ- ja pääomatuloja.
”Saksassa eläkeläiset saavat eläketuloja noin 20 000 ostovoimapainotettua euroa vuodessa ja muita kuin eläketuloja noin 10 000 ostovoimapainotettua euroa vuodessa. Samaan aikaan suomalainen eläkeläinen saa keskimäärin ehkä noin 5 000 euroa vuodessa muita kuin lakisääteisiä eläketuloja”, Kangas valaisee.