”Mihin suuntaan voi viedä huomispäivän tie?”
Yksi yhteiskunnallisen tutkimuksen polttavimmista kysymyksistä liittyy niin kutsutun neljännen teollisen vallankumouksen aiheuttamiin muutoksiin. Sosiaalipolitiikan kannalta on keskeistä, miten vanhan teollisen yhteiskunnan sosiaaliturva voi vastata niihin haasteisiin, joita digi-, keikka-, alusta- ja mikroyrittäjyystalous tuovat mukanaan.
Automatisointi ja digitaaliset alustat edistävät uberisaatiota eli tuotannon pilkkomista pienempiin osiin. Se hämärtää työn ja työttömyyden, palkkatyön ja yrittäjyyden eri muotojen sekä virallisen ja epävirallisen työn rajoja. Maailman suurin taksifirma ei omista yhtään taksia eikä maailman laajin majoituspalveluketju omista yhtään hotellia.
Neljäs teollinen vallankumous muuttaa työtehtäviä ja työnteon muotoja, mutta työ itsessään ei lopu.
Vanhan agraarisen yhteiskunnan sosiaalipolitiikka oli aikanaan korvattava teollisen yhteiskunnan sosiaalipolitiikalla. Samalla tavalla elämme nyt uudessa tilanteessa. Neljäs teollinen vallankumous muuttaa työtehtäviä ja työnteon muotoja, mutta työ itsessään ei lopu.
Missä määrin uudet työn tekemisen tavat haastavat teollisen ajan sosiaaliturvaa?
Keskeinen kysymys on, missä määrin uudet työn tekemisen tavat poikkeavat aiemmista ja missä määrin ne haastavat teollisen ajan sosiaaliturvaa. Sosiaalipolitiikka on nimittäin aina muuttunut työn tekemisen ja tuotantotapojen muuttuessa.
Ovatko työn murroksesta johtuvat riittämättömyyden tunne, masennus ja mielenterveysongelmat työtapaturmia vai eivät?
Esimerkiksi sopii vaikka työtapaturmavakuutus. Alussa työtapaturma merkitsi katkenneita käsiä, murtuneita jalkoja, puuttuvia sormia. Työtapojen muuttuessa alkoi esiintyä erilaisia kulumiin liittyviä nivelongelmia. Työperäisen ja muun riskin välinen raja on nyt hämärtynyt. Ovatko työn murroksesta johtuvat riittämättömyyden tunne, masennus ja mielenterveysongelmat työtapaturmia vai eivät?
Työtapaturmavakuutus havainnollistaa ennalta määriteltyihin riskeihin perustuvan sosiaalipolitikan ongelmat. Kun riskit liudentuvat, niitä on vaikea todentaa ja niihin liitetyn sosiaalipolitiikan yhteys arkitodellisuuteen heikkenee. Tästä seuraa myös se, ettei kipeitä nykyisiä saati tulevia ongelmia tunnisteta. Esimerkkejä tästä on näkyvissä nyt viljalti.
Visioita, rohkeaa ajattelua ja muutosta tarvitaan. Pulmana on yhteiskunnallisten järjestelmien institutionaalinen jäykkyys.
Visioita, rohkeaa ajattelua ja muutosta tarvitaan. Pulmana on yhteiskunnallisten järjestelmien institutionaalinen jäykkyys. Sosiaalisilla instituutioilla on luontaisesti vahva jatkuvuus, ja niiden liikerataa on vaikea muuttaa. Ikään kuin ne noudattelisivat massan hitauden lakia. Toinen pulma on se, että institutionaalisiin rakenteisiin on varastoitu eilisen valtasuhteet, joilla tänä päivänä hoidetaan huomisen ongelmia. Siksi uuden löytäminen voi olla vaikeaa.
Siteerasin alussa Georg Otsin Muuttuvia lauluja. Jos uskomme edelleen Georg Otsia, tehtävä ei ole mahdoton: ”Jos luottaa uskaltaa, niin myöskin voittaa ja löytää uuden ihmisen”.
