Kattava perusterveydenhuolto. Kokonaisvaltainen ote lähipalveluihin. Palvelujärjestelmän selkeys. Ikääntymisen haasteiden haltuunotto.
Näistä tavoitteista kansanedustajat Annika Saarikko (kesk.) ja Tytti Tuppurainen (sd.) ovat samaa mieltä. Eri mieltä he ovat siitä, millaiset rakenteet parhaiten tukevat tavoitteiden saavuttamista.
Saarikon mukaan hallituksen eteenpäin viemä maakuntamalli on puutteineenkin paras mahdollinen lopputulos yli kymmenen vuoden sote-uurastukselle.
”Erilaisia palvelujen järjestämisvaihtoehtoja on selvitetty edellisten hallitusten aikana. Ei ole kiveä kääntämättä.”
”Erilaisia palvelujen järjestämisvaihtoehtoja on selvitetty edellisten hallitusten aikana. Ei ole kiveä kääntämättä. Sen sijaan on rajoittavia reunaehtoja, kuten perustuslaki, taloudellinen kestävyys ja poliittinen realismi”, Saarikko listaa.
”Kolmatta aluejakoa ei tarvita”
Tuppurainen kyseenalaistaa itsehallintoalueisiin pohjautuvan mallin. Hän uskoo, että suuren sote-uudistuksen tavoitteet saavutettaisiin paremmin vahvojen kuntien ja työssäkäyntialueista muodostettavien palvelualueiden voimin. Työssäkäyntialueilla tarkoitetaan alueita, joiden rajojen sisällä ihmiset pääosin asuvat ja käyvät töissä, kuten pääkaupunkiseutu reunakuntineen.
”Työssäkäyntialueet olisivat luonnollinen aluejako, koska ihmiset liikkuvat jo valmiiksi näiden alueiden sisällä. ”
”Työssäkäyntialueet olisivat luonnollinen aluejako, koska ihmiset liikkuvat jo valmiiksi näiden alueiden sisällä. Suomeen ei tarvita kolmatta hallinnon tasoa. Meitä on vain viisi miljoonaa ihmistä eli pärjäämme vähemmälläkin hallinnolla”, Tuppurainen perustelee.
Myös Saarikko vannoo luonnollisen aluejaon nimeen, mutta näkee lopputuloksen toisin.
”Maakuntamallissa ei tarvitse miettiä yhtään keinotekoista aluetta eikä myöskään pakottaa kuntia liitoksiin”, hän korostaa.
Politiikan uskottavuus vaakalaudalla
Palvelujen yhdenvertaisuus toistuu Annika Saarikon puheessa useaan kertaan. Hän ei tarkoita ilmaisulla vain alueiden tasa-arvoa eli esimerkiksi sitä, miten nopeasti pääsee lääkäriin ja saa hoitoa eri puolilla Suomea. Kyse on laajemmasta asiasta.
”Työterveyshuolto on ollut luomassa kahden kerroksen järjestelmää. Iso osa ihmisistä on ottanut yksityisen vakuutuksen, koska he eivät luota julkiseen terveydenhuoltoon. Valinnanvapaus on niillä, joilla on siihen varaa”, Saarikko muistuttaa.
”Työterveyshuolto on ollut luomassa kahden kerroksen järjestelmää.”
Palvelujen sisällöistä päästään Saarikon mukaan puhumaan heti, kun yleiset rakenteet ja periaatteet on saatu puristettua kokoon. Se tarkoittaa riittävää yksimielisyyttä palvelujen järjestämislaista eli alueratkaisusta, valinnanvapauden käytännön toteutuksesta ja rahoituksesta.
”Tämä on uskottavuuskysymys koko poliittiselle järjestelmälle. Uskoisin, että suomalaiset ovat kyllästyneet uutisiin sote-sopan kiehumisesta”, Saarikko vetoaa.
”Maakuntamalli vahvistaa demokratiaa”
Pohdittavaa ja valmisteltavaa riittää. Millainen rahoitusmalli pystyisi tasaamaan alueiden välisiä eroja mutta ei kuitenkaan nostaisi veroastetta? Millainen rahoitus tukisi tehokasta palvelujen tuottamista eikä houkuttelisi eri toimijoita katsomaan lyhytnäköisesti omaa etuaan kokonaisuuden sijaan? Miten sovitetaan yhteen 18 itsehallintoaluetta ja 15 sote-aluetta?
”Joka ainoalle luvulle löytyy kannattajat ja vastustajat. Olipa alueita 5, 12 tai 15, se on kuitenkin iso harppaus verrattuna nykytilaan, jossa järjestäjiä on satoja. Myöskään suurkuntamallilla ei saavutettaisi näin selkeää rakennetta, vaan siinä järjestäjiä olisi useita kymmeniä”, Saarikko muistuttaa.
”Joka ainoalle luvulle löytyy kannattajat ja vastustajat. Olipa alueita 5, 12 tai 15, se on kuitenkin iso harppaus verrattuna nykytilaan, jossa järjestäjiä on satoja.”
Itsehallintoalueilla kansalaiset pääsisivät itse valitsemaan edustajansa, eli se vahvistaisi Saarikon mukaan demokratiaa. Nykyisin valta on erilaisilla kuntayhtymillä, joihin puolueet nimittävät omat edustajansa näkymättömissä käytyjen neuvottelujen pohjalta.
”Vallan kuuluu olla alueilla, jotka tuntevat oman toimintaympäristönsä parhaiten. Perustuslaki ja palvelujen järjestämislaki luovat raamit alueelliselle päätöksenteolle. Me emme ole tekemässä Ruotsin mallia vaan Suomen omaa mallia”, Saarikko linjaa.
Vahva kunta järjestäisi palvelunsa itse
Tytti Tuppurainen tunnustautuu päättäjänä realistiksi. Hän tuo asioiden valmistelussa omaa näkökulmaansa esiin napakasti. Tuppurainen on valmis yhteistyöhön kaikkien kanssa, kun lopulliset päätökset on nuijittu pöytään.
”Jos perustuslakivaliokunta ei näe maakuntamallissa esteitä, täytyy kääriä hihat ja lähteä rakentamaan toimivaa maakuntahallintoa,” hän lupaa.
Haastattelua tehtäessä tammikuun lopussa ei vielä ole sen aika. Tuppurainen on vähän aiemmin ollut jättämässä eriävää mielipidettä Pohjois-Pohjanmaan maakuntaliiton hallituksen sote-lausuntoon. Hän muistuttaa Oulun kaupungin ja kaupunkiseudun erityispiirteistä ja kritisoi itsehallintouudistusta.
”Minusta malli näyttää keskustan pitkään havittelemalta aluehallinnon uudistukselta. Sote-asiat tulevat vasta sen vanavedessä”, Tuppurainen arvioi.
Tuppuraisen mukaan kuntien määrää pitäisi edelleen vähentää. Jos kunnat olisivat riittävän vahvoja, ne voisivat järjestää sosiaali- ja terveyspalvelunsa itse.
Tarkkaa kuntien lukumäärää Tuppurainen ei kuitenkaan halua sanoa. Nykyisin kuntia on 313. Tilastokeskuksen mukaan työssäkäyntialueita on 41. Yhteensä 93 kuntaa ei kuulu tilastollisesti mihinkään työssäkäyntialueeseen. Jotain kuitenkin pitäisi tehdä.
”Omassa vaalipiirissäni on Oulun kaupunki, jossa asuu 200 000 ihmistä. Toisaalta on myös 1 000 asukkaan kuntia. Molempia koskee sama kuntalaki”, Tuppurainen havainnollistaa.
Hän näkee myös ristiriidan 18 itsehallintoalueen ja 15 sote-alueen välillä. Hän veikkaa, ettei solmu aukea muuten kuin nostamalla sote-alueiden määrä itsehallintoalueiden tasolle siten, että niitäkin olisi 18.
”Silloin osa alueista jäisi liian pieniksi. En myöskään usko, että tästä mallista syntyy kustannussäästöjä”, hän arvioi.
Parempaa johtoa ja hoitoa
Kumpikin kansanedustaja kaipaa laajempaa keskustelua palvelujen sisällöistä.
”On totta, että uudistusta on tehty järjestelmälähtöisesti. Tätä on syytäkin kritisoida. Odotan keskustelua paremmasta johtamisesta, hyvistä hoitoketjuista, rationaalisesta lääkehoidosta sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen integroimisesta”, Saarikko myöntää.
”Meidän pitäisi keskustella perusterveydenhuollosta ja sen kyvystä palvella asiakkaita mahdollisimman kokonaisvaltaisesti heti ensi käynnillä. Myös moniongelmaisen ihmisen tilanne pitäisi pystyä tunnistamaan nykyistä paremmin”, Tuppurainen komppaa.
Minkälainen olisi julkinen hoivalupaus?
Sisällöllisesti Saarikko nostaa esiin kolme kokoavaa teemaa. Ensinnäkin tietojärjestelmät pitäisi saada kuntoon. Lisäksi tarvitaan nykyistä enemmän kilpailuttamisen ja julkisten hankintojen osaamista.
”Uskon, että suuremmissa yksiköissä pystytään tekemään hankintoja niin, ettei hinta ole ainut peruste, jolla vanhusten tai vammaisten koteja valitaan”, Saarikko pohtii.
Lisäksi Saarikko perää julkista hoivalupausta. Siinä määriteltäisiin, millaista hoitoa ja palvelua voi odottaa yhteiskunnalta. Kuuluuko suonikohjuleikkaus kustantaa itse? Pitäisikö ikäihmisten siivouspalvelu maksaa yhteiskunnan varoista?
Kokonaisvaltaisen näkökulman saavuttaminen vaatii tarkkaa suunnittelua. Esimerkiksi sivistystoimi ja päiväkotien antama varhaiskasvatus jäävät kuntien vastuulle. Lasten ja perheiden sosiaali- ja terveyspalvelut puolestaan siirtyvät sote-alueille.
”Päivähoito-oikeuden rajaamisesta huolimatta lapselle voidaan myöntää oikeus kokopäiväiseen päivähoitoon sosiaalisin perustein myös jatkossa. Miten tunnistetaan lasten ja perheiden tarpeet, ettei yksikään kokopäiväistä hoitoa tarvitseva lapsi jää sitä ilman?” Tuppurainen kysyy.
Saarikko ja Tuppurainen ovat myös jatkossa tiiviisti mukana keskustelussa sosiaali- ja terveyspalveluista. Saarikon vastuu korostuu, sillä hän ottaa vastaan perhe- ja peruspalveluministerin salkun vuonna 2017.
”Olen saanut varttua Suomessa, jossa hyvinvointi on ollut huipussaan. Teen kaikkeni, jotta oman sukupolveni tehtäväksi ei jää hyvinvointivaltion purkaminen vaan uudistaminen. Tästä on kyse myös sote-uudistuksessa”, Saarikko lupaa.
Laman lapsi ja hyvinvointiyhteiskunnan kasvatti
Annika Saarikko on kasvanut toisten ihmisten edunvalvontaan nuoresta asti. Hänet valittiin yläasteella tukioppilaaksi ja lukiossa oppilaskunnan hallitukseen.
Lapsuudessaan Saarikko toimi aktiivisesti myös seurakunnan varhaisnuoriso- ja nuorisotoiminnassa ja oppi arvostamaan yhdistysten ja seurakunnan toimintaa.
”Valtion sijasta puhunkin mieluummin hyvinvointiyhteiskunnasta. Kunta ei ole ainoa hyvinvoinnin lähde. Yhdistyksillä on iso merkitys harrastemahdollisuuksien luojana ja yhteisöllisyyden vahvistajana”, Saarikko pohtii.
1990-luvun lama ei näkynyt erityisen voimakkaasti pienen alakoulun arjessa. Silti lama jätti jälkensä.
”Meille laman lapsille kaikki on ollut hitusen epävarmempaa kuin aiemmille sukupolville. Kokemus yhdistää meitä kolmekymppisiä kansanedustajia”, Saarikko arvioi.
Ensimmäisellä kansanedustajakaudellaan Saarikko tapasi nykyisen miehensä Erkki Papusen. Oman lapsen, Aarnin, syntymän myötä Saarikko pääsi tutustumaan suomalaiseen neuvolajärjestelmään myös äitinä.
”Suomalainen neuvolajärjestelmä on hyvinvointiyhteiskunnan kruununjalokivi äitiyspakkauksineen. Se on mieletön mahdollisuus perheiden varhaiseen tukeen”, Saarikko hehkuttaa.
Kierrättämällä rahaa ja työtä
Tytti Tuppurainen oppi työn ensisijaisuuden jo lapsena. Hän syntyi vuonna 1976 suureen perheeseen, jossa vaatteita kierrätettiin nuoremmille sisaruksille. Vanhempien tulot eivät riittäneet ratsastusharrastukseen, joten Tuppurainen jakoi yläasteikäisenä mainoksia saadakseen omaa rahaa.
Kierrätysasiat kiinnostivat ympäristötietoista Tuppuraista nuoruudesta asti. Hän aloitti työskentelyn Oulun Ekotuote Oy:n toimitusjohtajana osa-aikaisesti opiskelun ohessa vuonna 1995.
”Työllistimme pitkäaikaistyöttömiä yhdistelmätuella. Näin omin silmin, miten suuri vaikutus on työllä ja säännöllisellä päivärytmillä”, Tuppurainen muistelee.
Yksinhuoltajuuden haasteet tulivat Tuppuraiselle tutuksi 2000-luvulla. Vuosituhannen alussa hän eli pienillä tuloilla hoitovapaansa ajan.
”Lääkärilasku saattoi suistaa koko kuukauden talouden raiteiltaan, eikä kotimaiseen kermajuustoon ollut varaa”, Tuppurainen kertoo.
Hän eli myös pätkätyöläisen arkea kuuden vuoden ajan työskennellessään Oulun ammattikorkeakoulussa määräaikaisissa työsuhteissa ennen valintaa kansanedustajaksi.
”Päivähoito oli todella tärkeä palvelu. Työnhaku olisi ollut mahdotonta ilman sitä”, hän muistuttaa. Nykyisin Tuppurainen elää uusperheessä.
”On valtavan hienoa, kun on kaksi aikuista jakamassa elämän iloa ja tuskaa.”