Muistan, kuinka 1980-luvulla poliitikot lupasivat poistaa työttömyyden 6 kuukaudessa. Yhtä hurjalta lupaukselta kuulostaa istuvan hallituksen tavoite taittaa sotekustannusten vuotuinen kasvu alle prosenttiin. Tämä säästäisi lähivuosina luvatut 3 mrd. euroa. Jäikö tämä jäännös poliitikkojen käteen, kun viime kevään hallitusneuvotteluissa sovittiin konkreettisista säästösummista?
Jäikö tämä jäännös poliitikkojen käteen, kun viime kevään hallitusneuvotteluissa sovittiin konkreettisista säästösummista?
Tavoite on kova, kun ottaa huomioon soten toimintaympäristön, jossa väki vanhenee ja hoidot sekä kehittyvät että kallistuvat. Tähän päälle pukkaa vielä uusi markkinaehtoinen valinnanvapausmalli, joka sisältää merkittäviä kustannusriskejä veromaksajille.
Avoterveydenhuollossa työnantajat ovat tähän asti maksaneet valtaosan työssäkäyvien viuluista. Veroeuroja ei juuri mene yksityiseen hammashoitoon tai silmälääkäriin, sillä monet maksavat näiden kustannukset lähestulkoon omasta pussista. Kattaako uusi malli jatkossa myös hyväosaisten palvelut? Vai räjähtääkö yksityisten vakuutusten kysyntä?
Räjähtääkö yksityisten vakuutusten kysyntä?
Sotekuluja saataisiin hillittyä alentamalla työvoimakustannuksia. Tämä tarkoittaisi hoitohenkilökunnan palkkojen jäädytystä. Järeä keino olisi myös se, että poliitikot täsmentäisivät julkista palvelulupaustaan ja myöntäisivät, että kaikkia palveluja ei enää saa julkisella rahalla.
Voidaanko sotessa sitten säästää miellyttävin keinoin ja parantaa palveluprosesseja – edes teoriassa? Palvelujärjestelmän keinot ovat rajalliset ja sairastua voi, vaikka eläisi kuinka terveellisesti. Onnettomuuksiakin sattuu. Palveluja ei voi siis hallita yhtä riskittömästi kuin esimerkiksi auton valmistusta tai päivittäistavarakaupan jakelua.
Kiireettömien hoitojen osalta prosessin hallinta on helpompaa. Moni on tosin parantunut jonottaessaankin, ainakin flunssasta. Nopea hoitoon pääsy voi siis lisätä turhaa käyttöä. Toisaalta uskoa täytyy löytyä siihen, että palveluita voidaan osin tuottaa edullisemmin, vaikkapa sähköisesti.
Avain sote-kustannusten hillintään on tiedon kulku ja sen laatu.
Avain sote-kustannusten hillintään on tiedon kulku ja sen laatu. Sote-järjestelmän ohjauksen edellyttämä tietopohja on vielä retuperällä, ainakin valtakunnan tasolla. Varsinkin kustannustietojen saatavuus on vielä erittäin heikkoa. Esimerkiksi avohoidon lääkkeistä ja yksityisistä terveyspalveluista on saatavilla valtakunnallista kustannustietoa vain Kelan rekistereistä.
Jos Kela-korvaukset loppuvat vuonna 2019, myös yksityisten palvelujen valtakunnallinen kustannustietojen keruu loppuu kuin seinään. Tilalle pitäisi saada nopeasti jotain muuta. Jos uudessa mallissa kaikki palveluntuottajat ympäri Suomen saavat saman laskennallisen korvauksen samasta hoidosta, kuka laskee todelliset kustannukset ja valvoo laatua?
Terveydenhuollon markkinoiden toiminta vaatii valvontaa ja säätelyä – Amerikassa myös paljon lakimiehiä. Kansainvälisten ja kotimaisten tutkimusten mukaan asiakkaan rooli palvelun kilpailuttajana on rajallinen. Asiakkaat kun vaihtavat tuottajaa harvoin ja useimmiten uusikin palveluntuottaja on jostakin läheltä. Vertailutiedon hankinta on myös työlästä ja aikaa vievää. Markkinoiden valvonta ilman jouhevaa tiedon kulkua voi tulla hallinnollisesti kalliiksi.
