Terveydenhuollon tulee tuottaa terveyshyötyä. Sosiaalipalvelujen tehtävä on auttaa parempaan elämänhallintaan. Näitä asioita ei voida kuntoutuksessa erottaa toisistaan: kuntoutuksen tehtävänä on parantaa ihmisen edellytyksiä toimia yhteiskunnassa ottaen huomioon molemmat edellä mainitut näkökulmat.
Kuntoutuminen on tavoitteellista toimintaa, ja kuntoutujan tavoitteet voivat asettua mille tahansa hänen tärkeistä elämänalueistaan.
Kuntoutuminen on tavoitteellista toimintaa, ja kuntoutujan tavoitteet voivat asettua mille tahansa hänen tärkeistä elämänalueistaan. Kuntoutumiseen tarvitaan erilaisia toimenpiteitä – ohjausta, terapiaa, ympäristön muutostöitä, asenteiden muokkausta ja henkilökohtaisia apuvälineitä – yksilön tarpeiden mukaisesti.
Kuntoutus jaetaan lääkinnälliseen, pedagogiseen, sosiaaliseen ja ammatilliseen kuntoutukseen. Tämä jako perustuu järjestäjätahon ammatilliseen osaamiseen ja sen ydintehtävään.
Kuntoutuja puolestaan tarvitsee ihmisen tai ihmisiä, jotka huomioivat hänen tarpeensa kokonaisuutena, ei pilkottuna kuntoutuksen osa-alueisiin.
Parhaiten tämä kokonaiskuntoutuksen ajatus muuten toteutuu valtion erityiskouluissa, joissa koulu vastaa kokonaisvaltaisesti oppilaidensa tarpeista – opetuksesta, lääkinnällisestä kuntoutuksesta ja asumispalveluista. Valterikouluissa toteutuu soten ydintehtävä: tarpeet määrittävät sisällön, ja niihin vastataan yhteisvoimin. Mutta kaikkia kuntoutujia ei erityiskouluihin laiteta.
Harvinaissairaita eli harvinaisia sairauksia sairastavia on Suomessa noin 300 000 henkilöä.
Harvinaissairaita eli harvinaisia sairauksia sairastavia on Suomessa noin 300 000 henkilöä. Heitä yhdistää paitsi diagnoosin ja hoidon käynnistymisen viivästyminen myös psykososiaalisen tuen ja usein pitkäkestoisen kuntoutuksen tarve. Näiden henkilöiden monialaisiin tarpeisiin vastaamiseksi perustetaan yliopistosairaaloihin parhaillaan osaamiskeskuksia.
Osaamiskeskukset eivät keskity vain lääketieteelliseen huippuosaamiseen, vaan keskusten on vastattava myös psykososiaalisen tuen ja kuntoutuksen toteuttamisen sekä kehittämisen tarpeeseen. Olemme jälleen soten ytimessä: on huolehdittava sekä lääketieteellisestä hoidosta että yksilöllisiä tarpeita vastaavasta monialaisesta kuntoutuksesta avohoidossa.
Olemme jälleen soten ytimessä: on huolehdittava sekä lääketieteellisestä hoidosta että yksilöllisiä tarpeita vastaavasta monialaisesta kuntoutuksesta avohoidossa.
Mutta toiminnan ja osallistumisen esteitä nousee myös arjestamme. Niitä voivat olla niin kehon kuin mielenkin, yleisen toimintakyvyn tai fyysisen ja sosiaalisen ympäristön asettamat rajoitteet. Taas vaaditaan osaamista: toimintakykyyn vaikuttavat tekijät, niiden aiheuttamat toiminnan rajoitteet sekä henkilön voimavarat on tunnistettava. Pelkkä lääketieteellinen toimintakyvyn arvio ei tässä riitä. Nyt ytimessä on sote-yhteistyö kunnan sosiaalityön, päiväkodin, koulun, oppilaitosten ja työhallinnon kanssa.
Kuntoutumiseen ei aina tarvita ammattilaisia, ammattilaisen ohjeita kyllä.
Kuntoutumiseen ei aina tarvita ammattilaisia. Useimmiten siihen kuitenkin vaaditaan ammattilaisen antamia ohjeita ja kannustusta, joilla kuntoutujaa ohjataan aktiiviseen toimintaan. Kaikkien sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöiden tulisikin omaksua kuntouttava työote. Näin muutoksen mahdollisuus nähdään päivittäisessä työssä, asiakkaan arjessa. Asiakkaan kokonaisvaltainen huomioiminen jokaisessa kohtaamisessa on sote-työtä parhaimmillaan.
Jos kuntoutuja voi luottaa saavansa jotain menettämänsä tilalle, hän on jo ottanut askeleen eteenpäin.
Menetys ja luopuminen ovat läsnä jokaisen sairastuneen ja vammautuneen elämässä. Jos kuntoutuja voi luottaa saavansa jotain menettämänsä tilalle, hän on jo ottanut askeleen eteenpäin. Tämän takia meidän täytyy varmistaa, että kuntoutus on sote-järjestelmän ytimessä, vaikka sen tuottajat ja kaikki toimijat vaihtuisivat ympäriltä. Tämän pitää näkyä myös tulevassa sote-uudistuksessa.
