Kuntoutussäätiön tutkijan Ulla Buchertin lokakuussa Helsingin yliopistossa tarkastettu väitöskirja lähtee liikkeelle ristiriidasta.
”Sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset kokevat yhtäältä, että maahanmuuttajat ja heidän ongelmansa poikkeavat niin olennaisesti julkisten palvelujen muista asiakkaista ja ongelmista, että maahanmuuttajille tarvitaan erillispalveluita. Toisaalta he korostavat, että julkisten hyvinvointipalvelujen kaikkien asiakkaiden ongelmat ovat hyvin samanlaisia heidän taustoistaan riippumatta”, kertoo Buchert.
Väitöskirjaansa hän haastatteli 56:ta alan ammattilaista.
”Tähän asti maahanmuuttajille suunnatut erillispalvelut ovat edistäneet suomalaisen yhteiskunnan muuttumista monikulttuuriseksi. Väestömme muuttuu kuitenkin kovaa vauhtia, eikä hyvinvointipalvelujen kohdentaminen maahanmuuttoon liittyvän taustan perusteella välttämättä ole enää toimivin ratkaisu. Eihän itäsuomalaiselle tai pohjanmaalaiselle kantaväestöllekään ole räätälöity erillisiä hyvinvointipalveluja.”
Maahanmuuttajuus sirpaloituu
Buchertin mukaan riskinä maahanmuuttajille suunnatuissa erillispalveluissa on heidän eriytymisensä. He saattavat ajautua omaan palveluputkeensa ja jäädä muiden julkisten hyvinvointipalvelujen ulkopuolelle. Maahanmuuttajille suunnatut palvelut eroavat toisistaan sen mukaan, onko kyse kotouttamisen, ammatillisen kuntoutuksen vai mielenterveyden palveluista.
”Maahanmuuttajat eivät ole yksi yhtenäinen massa vaan heterogeeninen ryhmä, jolla on hyvin erilaiset sosiaaliset ja ekonomiset lähtökohdat”, Buchert korostaa.
”On paluumuuttajia, työperäisiä muuttajia ja pakolaisia, joilla kaikilla on erilaiset elämäntilanteet ja ongelmat. Ainakin osa asiakkaista kokee jaottelun kahteen leiriin myös leimaavana, mikä lisää toiseuden ja syrjäytyneisyyden tunnetta”, hän jatkaa.
Maahanmuuttajien erillispalvelut ovat kuitenkin tutkimuksen mukaan helpottaneet palveluja tarjoavien ammattilaisten mahdollisuuksia tuoda hyvinvointipalvelujen piiriin asiakkaita, jotka muuten ovat vaarassa jäädä niiden ulkopuolelle.
Palvelujen toteutus vaihtelee
Buchertin mielestä julkisten hyvinvointipalveluiden kehittämisessä olisi aika luopua asiakkaiden kategorisoinnista maahanmuuttotaustan mukaan ja miettiä tarkkaan, miten tasavertaiset palvelut taataan kaikille ympäri Suomea. Hän toivoo avoimempaa julkista keskustelua aiheesta.
Lainsäädäntömme takaa yhdenvertaisuuden ja oikeuden asioida äidinkielellä.
”Lainsäädäntömme takaa yhdenvertaisuuden ja oikeuden asioida äidinkielellä. Palveluoikeutta ei ole sidottu kansalaisuuteen, vaan sen saa myös vakituisen maassa asumisen perusteella. Nyt palvelujen toteuttaminen vaihtelee voimakkaasti alueittain ja saattaa jäädä yksittäisten aktiivisten ammattilaisten harteille”, Buchert kertoo.
Hyvinvointipalvelujen kehittämiseksi pitäisi Buchertin mukaan linjata, miten eri palveluorganisaatiot järjestävät kaikille tasavertaiset hyvinvointipalvelut. Palvelujen järjestämisessä pitäisi huomioida asiakkaiden erityinen tuen tarve ja kielellinen tai kulttuurinen apu.
”Näitä asioita olisi hyvä pohtia myös sote-uudistuksen yhteydessä. Paljon resursseja hukkuu, kun kunnissa ja palveluorganisaatioissa ratkotaan samoja asioita ja yhtenäiset toimintamallit puuttuvat”, Buchert sanoo.
Kuntoutussäätiön tutkija, VTM Ulla Buchert
”Maahanmuuttajuuden institutionaaliset
kategoriat”, Helsingin yliopisto 2015.