18-24-vuotiaat nuoret saavat toimeentulotukea selvästi useammin kuin vanhemmat ikäluokat. Tilanteesta ovat huolissaan niin poliitikot kuin asiantuntijat.
Perustoimeentulotuen tulisi olla viimesijainen ja lyhytaikainen taloudellinen turva. Sitä tulisi hakea vasta silloin, kun on jo käytetty kaikki muut keinot oman ja mahdollisesti myös perheen toimeentulon varmistamiseen.
Perustoimeentulotuen tulisi olla viimesijainen ja lyhytaikainen taloudellinen turva.
Huolipuhe syyllistää nuoria
Nuorten moraalisen selkärangan vahvuutta on epäilty kautta historian. Nytkin on arvioitu, että toimeentulotukeen turvautuvat sellaisetkin nuoret, joilla olisi kykyä hankkia elantonsa omin avuin.
Lisäksi viime vuosikymmeninä on oltu huolissaan siitä, että tuki heikentää nuorten motivaatiota siirtyä sosiaaliturvan varasta työmarkkinoille ja opiskelemaan.
Toimeentulotuen on katsottua jopa edesauttavan ja ylläpitävän nuorten syrjäytymistä ja ongelmien kasaantumista.
Nuoria koskeva huolipuhe on ruokkinut ajattelutapaa, jossa korostetaan sosiaalisten oikeuksien rinnalla tuensaajien vastavuoroisia yhteiskunnallisia velvollisuuksia. Ajatus on kirjattu myös toimeentulotukilakiin.
Toimeentulotuen on katsottua jopa edesauttavan ja ylläpitävän nuorten syrjäytymistä ja ongelmien kasaantumista.
Toimeentulotuen soveltamisohjeissa (2013) korostetaan, että ”tuen tavoitteena ei ole vain pitää henkilöä tai perhettä hengissä, vaan tarkoituksena on (…) edistää henkilön ja perheen mahdollisuuksia eri tavoin itse vastata toimeentulostaan ja osallistua omien asioidensa hoitamiseen sekä laajemmin yhteiskunnan toimintaan”.
Aktivointitavoitetta on terästetty toimeentulotukilain 10 §:ssä kuvatuin sanktioin. Kieltäytyminen tarjotusta työstä tai työvoimapalvelusta, aktivointi- tai työllistämissuunnitelman teosta tai kuntouttavasta työtoiminnasta voi johtaa toimeentulotuen perusosan alentamiseen.
Toimeentulotuen perusosaa voidaan alentaa myös ammatillista koulutusta vailla olevalta alle 25-vuotiaalta henkilöltä, joka kieltäytyy koulutuksesta tai keskeyttää sen.
Toimiiko nuorten aktivointipolitiikka?
Onko aktivointipolitiikka ollut tarkoituksenmukaista ja viisasta? Onko sillä saatu autettua nuoria taloudellisesti itsenäisiksi ja pois toimeentulotuelta? Entä onko politiikan taustalla oleva käsitys nuorista rationaalinen? Ei ainakaan kaikilta osin, kun asiasta kysytään nuorten parissa työskenteleviltä sosiaalialan ammattilaisilta.
Onko politiikan kuva huono-osaisuudesta rationaalinen? Ei, jos kysytään ammattilaisilta.
Kelan tutkimusryhmä selvitti vastikään kyselyllä kymmenen Uudenmaan kunnan sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien näkemyksiä siitä, miten palvelujärjestelmä nykyisellään vastaa nuorten palvelutarpeisiin sekä miten järjestelmän toimintaa tulisi kehittää. Kyselyyn vastasi yhteensä 28 työntekijää.
Monien vastaajien mielestä toimeentulotukiasiakkaiden sanktioiminen on viety liian pitkälle. Järjestelmää tulisi nuorten kanssa työskentelevien sosiaalialan ammattilaisten mukaan kehittää lisäämällä sanktioiden sijaan positiivisia kannustamiskeinoja.
Toimeentulotuen perusosan alentaminen ei ole ollut johdonmukaista.
Toimeentulotuen perusosan alentaminen ei ole ollut johdonmukaista. Perusosan alentamista pidetään tehottomana rangaistuksena, joka ei ainakaan paranna nuoren tilannetta.
Tuen alentaminen on ammattilaisten mielestä hyväksyttävämpää silloin, jos nuori halutaan ohjata palvelujen piiriin. Tosin näissäkään tilanteissa perusosan alentamisuhka ei aina tunnu tehoavan, toteaa eräs vastaaja. Erityisen ongelmallinen se on niiden toimeentulotukea saavien nuorten kohdalla, joilla on mielenterveydellisiä työ- ja toimintakykyä heikentäviä ongelmia.
Usean nuoren kohdalla apu on myöhässä
Toisaalta työntekijät moittivat palvelujärjestelmää hampaattomaksi. Nuorten pitkittyneeseen tuen tarpeeseen on usein syynä monimutkainen, ylisukupolvinen tai vähintään lapsuudesta alkanut yksilöllisten ja rakenteellisten ongelmien vyyhti.
Valtaosa vastaajista kokee, ettei sosiaalityöntekijöillä ole riittävästi työkaluja ongelmien pitkittymisestä kärsivien nuorten elämäntilanteiden ratkaisemiseen.
Nykyinen aktivointipolitiikka on jumittunut toimeentulotuen kannustinloukkuja, nuorten moraalia ja tuen ansaitsemista koskeviin kysymyksiin.
Palvelujärjestelmää ja sosiaalialan ammattilaisten käytössä olevia työkaluja moititaan niiden reaktiivisuudesta. Vastaajat kertovat törmäävänsä liian usein nuoriin, joiden kohdalla apu on myöhässä. He toivovat, että ongelmiin puututtaisiin mahdollisimman varhain.
Nykyinen aktivointipolitiikka on jumittunut toimeentulotuen kannustinloukkuja, nuorten moraalia ja tuen ansaitsemista koskeviin kysymyksiin. Ennakoiva järjestelmä kohtelisi ihmisiä myötätuntoisemmin eikä epäonnistujina, joita täytyy rangaista. Se pyrkisi kaukonäköisemmin poistamaan heikkouden, onnettomuuksien ja tietämättömyyden syitä.
Näin se rakentaisi heille myös nykyistä turvallisempaa ja valoisampaa tulevaisuutta.
Näitä keinoja ammattilaiset suosittelevat nuorten ongelmien ehkäisyyn:
- Kouluissa tulisi puuttua kiusaamiseen tehokkaammin.
- Oppimisvaikeuksien tunnistamiseen tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota.
- Tukea tulisi tarjota etenkin silloin, jos opinnot ovat syystä tai toisesta vaarassa keskeytyä.
- Nuorille tulisi opettaa koulussa myös arjen- ja taloudenhallintaan liittyviä taitoja.
- Siirtymät peruskoulun jälkeiseen koulutukseen tulisi tehdä helpommiksi.
- Joustavampia opiskelumuotoja (näyttötutkinnot, työnantajien tarjoamat täsmäkoulutukset, joustavat haut) tulisi olla tarjolla enemmän.
- Nuorten saatavilla tulisi olla nykyistä enemmän maksuttomia harrastusmahdollisuuksia ja matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja.
- Maahanmuuttajanuorille tulisi tarjota paremmat mahdollisuudet opiskella suomen kieltä ja saada asunto ja työpaikka.
Lähteet:
Laki toimeentulotuesta 30.12.1997/1412.
Simo Raittila, Tuija Korpela, Minna Ylikännö, Markku Laatu, Hanna-Mari Heinonen, Signe Jauhiainen ja Tuula Helne: Miksi perustoimeentulotuen saanti pitkittyy nuorilla. Selvitys nuorista perustoimeentulotuen saajista. Työpapereita. Helsinki: Kela 1018 (tulossa)
Toimeentulotuki. Opas toimeentulotukilain soveltajille. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 4. Helsinki: STM 2013.