Nuorten syrjäytyminen on keskustelunaihe, joka pitää sitkeästi pintansa. Suuri huolestumisen aalto pyyhkäisi julkisen keskustelun yli 1990-luvun laman seurauksena, jolloin huoli liittyi nuorten kouluttautumiseen ja työllistymiseen. Viimeksi sama huoli nosti päätään vuoden 2008 finanssikriisin aikaan.
Juuri nämä kaksi asiaa, koulutus ja työllistyminen, määrittelevät edelleen keskustelua syrjäytymisestä.
Mutta mitä on syrjäytyminen ja kuka on syrjäytynyt? Yleensä syrjäytymisen määrittelyssä tukeudutaan NEET-indikaattoriin (Not in Employment, Education or Training). Jos siis nuori on koulutuksen tai työvoiman ulkopuolella, hän on syrjässä. Erikoistutkija Sanna Aaltonen Nuorisotutkimusseurasta pitää tätä mittaria kuitenkin yksinkertaistavana.
Koulutus ja työllistyminen määrittelevät edelleen keskustelua syrjäytymisestä.
– Syrjäytyminen on ilmiö, joka pakenee tutkijaakin. Julkisessa keskustelussa esillä olevien syrjäytynyt- ja NEET-kategorioiden sisällä voidaan puhua samaan aikaan hyvin erilaisista nuorista. On ongelmallista, että nuoret niputetaan yhdeksi ryhmäksi. Tuntuu, että näissä puheissa on myös nuoria syyllistävä sävy. Puhutaan niistä, jotka haluavat omasta tahdostaan jäädä sohvan pohjalle makaamaan, Aaltonen pohtii.
Näin näyttävät uskovan jopa nuoret itse. Vuoden 2014 Nuorisobarometrin mukaan 34 % nuorista katsoo, että syrjäytyminen johtuu suurissa määrin omasta laiskuudesta tai välinpitämättömyydestä.
Sillä, miten syrjäytymisestä puhutaan, on vaikutuksia paitsi nuorten omaan ajattelumaailmaan, myös poliittisiin päätöksiin, toteaa Aaltonen.
Häntä heiluttaa koiraa
Eriarvoistuminen on yksi kehityskulku, josta Aaltonen kantaa erityistä huolta. Vaikka ennaltaehkäisyn tärkeys on kaikkien tiedossa, nykyinen leikkauspolitiikka uhkaa sitä.
– Syrjäytymisen ehkäisemiseksi on paljon hankkeita, jotka kohdistuvat peruskoulun jälkeiseen aikaan, mutta jo koulutukseen ja päivähoitoon kohdistuvat rajoitukset eriarvoistavat lapsia. Olen huolestuneena seurannut, miten ammattiopetukseen tehdyt leikkaukset vaikuttavat juuri niihin nuoriin, joilla jo muutenkin on vaikeuksia löytää koulumotivaatiota. Syrjäytymisen ehkäisemiseen ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen voi vaikuttaa monella tavalla, ei pelkästään kohdennetulla nuorisotyöllä, Aaltonen huomauttaa.
Syrjäytymisen ehkäisemiseksi on paljon hankkeita, jotka kohdistuvat peruskoulun jälkeiseen aikaan, mutta jo koulutukseen ja päivähoitoon kohdistuvat rajoitukset eriarvoistavat lapsia.
Ongelma on myös tulosten mittaaminen. Häntä voi alkaa heiluttaa koiraa, kun syrjäytymisen ehkäisy nähdään pelkästään numeroiden kautta. Aaltosen mukaan instituutioiden toimintamekanismit voivat ohjata tekemään sijoituksia toimenpiteisiin vain, koska nuorelle on velvollisuus löytää paikka. Syntyy kierteitä, joissa nuori kulkee toimenpiteestä toiseen palaten aina takaisin lähtöruutuun.
Aaltonen toteaakin, että erityisesti laadullisella tutkimuksella on paikkansa, jotta nuorten kokemuksia voidaan välittää poliittisen päätöksenteon tueksi.
Digitalisaatio on uhka ja mahdollisuus
Myös digitalisaatio voi luoda syrjäyttäviä rakenteita. Aaltonen kiinnittäisi huomiota siihen, että kaikilla nuorilla olisi mahdollisuus pysytellä mukana digitalisaation kehityskulussa.
– Nykyisessä ”Osallistava terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen” -hankkeessamme pohdimme digitalisaation mahdollisuuksia kasvokkaisen nuorisotyön rinnalla. Sähköiset palvelut voivat tarjota matalan kynnyksen ihmisille, jotka eivät uskalla mennä kasvokkaiseen palvelutilanteeseen. Sähköiset palvelut eivät kuitenkaan voi kokonaan korvata kasvokkaisia kohtaamisia.
Sama johtopäätös nousi esille myös Kelan teettämässä asiakaskyselyssä. Nuorille yleiset etuudet, kuten asumistuki ja työttömyysturvaetuudet tuntuivat hankalilta, minkä vuoksi niitä haluttiin selvittää mieluummin toimistossa kuin esimerkiksi verkkoasiointipalvelussa. Noin kolmasosa nuorista vastasi, että asioiden hoitaminen kasvokkain on mukavinta.
Sähköisten palvelujen rinnalla olisikin tarpeellista säilyttää myös muut palvelukanavat.
Hallituksen linjaukset vievät parempaan suuntaan
Hallitus tuntuu tehneen puoliväliriihessä korjausliikkeen kohti Aaltosen osoittamaa suuntaa eriarvoistumisen estämiseksi. Puoliväliriihen linjauksissa syrjäytymisen vähentämiseksi puhutaan muun muassa koulutuksen tasa-arvosta ja harrastustakuusta, jolla turvattaisiin lapsille ja nuorille mahdollisuus ainakin yhteen mieluisaan harrastukseen. Aaltonen on tähän tyytyväinen, sillä myös harrastukset tai niiden puute eriarvoistavat lapsia ja nuoria.
Jos tilanne ei ole kehkeytynyt riittävän vakavaksi, on ongelmien kanssa selvittävä yksin.
Linjauksissa mainitaan myös Kelan ammatillisen kuntoutuksen kriteerien muutostarpeiden selvittäminen. Avun tarvitsijat halutaan palveluiden piiriin joustavammin. Aaltonen kritisoikin nykyistä järjestelmää, jossa apua on hankala saada, jos sitä ei ole resursseja vaatia. Hänen mukaansa nykyisessä palvelujärjestelmässä on myös tarpeettomia kynnyksiä esimerkiksi mielenterveyspalveluihin: jos tilanne ei ole kehkeytynyt riittävän vakavaksi, on ongelmien kanssa selvittävä yksin.
Huomio rakenteisiin
Aaltosen muistuttaa, että syrjäytyminen on äärimmäinen käsite, jolla viitataan valtavirran ulkopuolisuuteen. Varsinkin nuorista puhuttaessa olisi oleellista muistaa, että on mahdollista olla valtavirran marginaalissa olematta kokonaan sen ulkopuolella.
Aaltonen haluaisikin vaihtaa syrjäytymiskeskustelun näkökulmaa.
– Huoli keskittyy nuoriin ja heidän koulutus- ja työmotivaatioonsa, kun huomiota tulisi kiinnittää siihen, millaiseen työelämään nuoret ovat menossa ja mitkä ovat heidän koulutusmahdollisuutensa. Suomessakin on paljon alueellisia eroja siinä, minkälaiseen kouluun pääsee. Monilla paikkakunnilla koulutuksen hankkiminen edellyttää muuttamista jo 16-vuotiaana.
Huomiota pitäisi kiinnittää siihen, millaiseen työelämään nuoret ovat menossa.
Työelämän ja koulutuksen vaatimukset ovat tiukat, ja vain osalla on valmiuksia läpäistä ne. Aikuistumisen putkea tiukennetaan yhä enemmän, jolloin joukosta erottuvat entistä selvemmin ne, joilla ei ole resursseja vastata nykypäivän suuriin vaatimuksiin.