Siirry sisältöön
Kehittyvä sosiaaliturva
|
14.9.2020

Sosiaalivakuutus selvitti toimeentulotuen koronalisän anatomian: Puolet tukeen oikeutetuista asuu yksin

Toimeentulotuen saajille kaavaillaan 75 euron epidemiakorvausta. Hallituksen esitys tuli eduskunnan pöydälle syysistuntokauden alkajaisiksi. Sosiaalivakuutus selvitti, miten tuki kohdentuisi, jos eduskunta hyväksyy lakiesityksen.
Teksti Eila Hannula ja Aleksi Vienonen | Kuvat Saija Sillanpää, Kela

Hallituksen esityksen mukaan väliaikainen epidemiakorvaus maksetaan perustoimeentulotuen saajille, jolloin se tavoittaa heikoimmassa asemassa olevat henkilöt ja perheet. Tuki korvaa koronaepidemian vuoksi tehtyjen rajoitusten aiheuttamia lisäkustannuksia.

Väliaikainen epidemiakorvaus maksetaan perustoimeentulotuen saajille, jolloin se tavoittaa heikoimmassa asemassa olevat henkilöt ja perheet.

Tiedot tuen kohdistumisesta perustuvat Kelan tuoreimpiin tilastoihin elokuussa maksetuista toimeentulotuista. Tiedot tarjoavat uuden arvion siitä, mikä on epidemiakorvaukseen oikeutettujen jakauma.

52 prosenttia tukeen oikeutetuista asuu yhden hengen kotitalouksissa.

Läpileikkauksen yksi havainto on, että 52 prosenttia tukeen oikeutetuista asuu yhden hengen kotitalouksissa. Lapsiperheessä asuvia henkilöitä olisi kaikista koronatuen saajista 43 prosenttia. Luku sisältää sekä perheen aikuiset että lapset. Viisi prosenttia tuen saajista koostuu lapsettomista pariskunnista.

Tilastosta voidaan laskea, mikä on epidemiakorvauksen kokonaiskustannus elokuulta. Tämä saadaan kertomalla kaavailtujen tuensaajien lukumäärä tuen euromäärällä eli 75 eurolla. Kelan keräämien lukujen mukaan epidemiakorvauksen kustannusvaikutus olisi ensimmäisenä kuukautena noin 13,6 miljoonaa euroa.

Kolmasosa epidemiakorvaukseen oikeutetuista on muunkielisiä

Kelan elokuun toimeentulotukitilastoista saadaan myös tieto siitä, että epidemiakorvaukseen oikeutetuista noin 69 prosenttia on ilmoittanut äidinkielekseen suomen, ruotsin tai saamen kielet. Noin 31 prosentilla äidinkieli on jokin muu.

Korvaukseen oikeutettujen yleisimpiä äidinkieliä ovat suomi (67,3 %), arabia (6,7 %), somali (4,2 %), venäjä (3,0 %), kurdi (1,9%), ruotsi (1,3 %), eesti (1,0 %), turkki (0,6 %), persia (0,7 %) ja albania (0,6 %).

Viidesosa ulkomaan kansalaisia

Kaikista tukeen oikeutetuista Suomen kansalaisia on 81 prosenttia. Ulkomaan kansalaisia on 19 prosenttia.

Kun tukeen oikeutettujen kansalaisuudet laitetaan järjestykseen, saadaan seuraava kymmenen lista: Suomi (81,0 %), Irak (3,9 %), Syyria (2,2 %), Somalia (1,9 %), Afganistan (1,7 %), Venäjä (1,5 %), Viro (1,4 %), Turkki (0,6 %), Kongo (0,5 %) ja Iran (0,4 %).

Lue lisää:

Hallituksen esitys

STM:n tiedote lakiesityksestä

Kelan tiedote epidemiakorvauksesta toimeentulotuen saajille

Kelan tietopaketti toimeentulotuesta

 

Seuraa sosiaaliturvan kehityksen isoja ja pieniä aiheita, tutkimuksia ja tilastoanalyysejä.

Tilaa uutiskirje