Siirry sisältöön
Kehittyvä sosiaaliturva, Etuudet
|
16.11.2018

Miksi Kela perii takaisin etuuksia?

Etuuksia, takaussaatavia ja elatusapuvelkoja on perinnässä yli 400 miljoona euroa.
Teksti Päivi Maaniitty | Kuvat Kela

Heli Hänninen kertoo, että Kelan etuuksien perintä on korotonta, joten velkojen maksamiseksi ei kannata ottaa velkaa.

Mitä Kela perii ja miksi, Kelan perintäkeskuksen päällikkö Heli Hänninen?

Kela perii takaisin liikaa maksettuja etuuksia, elatusapuvelkoja ja opintolainan takaussaatavia. Etuuksista peritään eniten työttömyysturvaa, asumisen tukia ja opintotukea.

Yleisimpiä syitä liikamaksuihin ovat olosuhdemuutokset, kuten muutokset asumisessa tai tuloissa. Voi käydä niin, että Kela ehtii maksaa etuuden, ennen kuin ilmoitus olosuhteiden muutoksesta on tehty tai ehditty käsitellä.

Opintotuen takaisinperintä johtuu yleensä siitä, että tulot huomataan valvonnassa liian suuriksi.

Opintotuen takaisinperintä johtuu yleensä siitä, että tulojen valvonnassa huomataan tulot liian suuriksi.

Päätöksissä voi myös olla virheitä. Etuus on myönnetty väärin perustein tai etuuden määrään vaikuttavat tulot on laskettu väärin.

Elatusapu tulee Kelan perittäväksi, jos elatusvelvollinen ei ole maksanut elatusapua ja lähivanhempi hakee ja saa Kelasta elatustukea. Jos taas opintolainan saaja ei maksa nostamaansa opintolainaa pankille, Kela takaajana maksaa lainan ja perii sen lainansaajalta.

Miten perintä hoidetaan?

Kelassa on viisi vakuutuspiiriä, joissa päätökset takaisinperinnöistä tehdään. Ennen päätöksen antamista asiakasta kuullaan asiassa.

Asiakas saa takaisinperintäpäätöksen, jossa pyydetään maksamaan perittävä summa kertamaksuna. Takaisinperintäpäätöksen antamisen jälkeen perinnästä vastaa Kelan perintäkeskus.

Jos kertamaksu ei ole mahdollinen, Kela voi myös kuitata velkasumman asiakkaalle maksettavasta tulevasta etuudesta.

Jos kertamaksu ei ole mahdollinen, Kela voi myös kuitata velkasumman asiakkaalle maksettavasta tulevasta etuudesta. Lähtökohtana on yhden kolmasosan kuittaaminen maksussa olevasta etuuserästä. Toivomme, että velat saataisiin maksettua ensisijaisesti takaisin joko kertamaksulla tai kuittaamalla niitä tulevista etuuksista.

Onko maksusuunnitelmien teko mahdollista?

Jos kertamaksu tai kuittaaminen ei onnistu, velasta voidaan tehdä osamaksusuunnitelma. Jos kyseessä on etuuden takaisinperintä, suosittelemme käyttämään Kelan verkkoasiointipalvelusta löytyvää maksusuunnitelmasovellusta. Yhteyttä voi ottaa muullakin tavoin.

Elatusapu- ja opintolainaveloissa maksusuunnitelmasovellus ei ole käytössä. Yhteyttä voi ottaa lähettämällä viestin verkkoasiointipalvelussa, soittamalla, kirjeitse tai käymällä Kelan toimistossa.

Jos perittävän summan maksaminen ei onnistu, ulosotto on ainoa vaihtoehto.

Jos asiakkaalla on muuta Kelan velkaa ulosotossa, maksusuunnitelmaa ei lähtökohtaisesti tehdä, vaan myös uusi velka peritään ulosoton kautta.

Jos perittävän summan maksaminen ei onnistu, ulosotto on ainoa vaihtoehto.

Millaisia rahavirtoja perityt summat muodostavat?

Elokuussa 2018 oli takaisinperinnässä etuuksia yhteensä 121,7 milj. euroa. Rahamäärä on iso mutta silti melko pieni verrattuna kaikkiin Kelan maksamiin etuuksiin. Perintä toimii tehokkaasti, ja suurin osa liikaa maksetuista etuuksista saadaan perittyä takaisin.

Elatusapuvelkaa oli elokuussa perinnässä 187,1 milj. ja opintolainojen takaussaatavia 118 milj. euroa.

Elatusapuvelkaa oli elokuussa takaisinperinnässä 187,1 milj. euroa ja opintolainojen takaussaatavia 118 milj. euroa. Elatusapuvelan perintäsaatavista 74 % on ulosotossa ja opintolainojen takaussaatavista noin 76 %.

Etuuksien takaisinperinnässä velat ovat yleensä pienempiä ja niitä hoidetaan useammin kuittaamalla.

Voiko perintä aiheuttaa uusia ongelmia?

Toivon, etteivät perintätoimet aiheuta kenellekään kohtuuttomia ongelmia. Ongelmia voi aiheuttaa se, jos velkoja aletaan maksaa uusilla veloilla. Kelan etuuksien takaisinperintä on korotonta, joten velkojen maksamiseksi ei kannata ottaa velkaa.

Perinnässä olevat summat eivät estä uusien tukien myöntämistä.

Jos velat aiheuttavat maksuhäiriön, se on tietenkin omanlaisensa ongelma, mutta toisaalta maksuhäiriö myös suojelee velallista estämällä lisävelkaantumista. Saatavien menoa ulosottoonkaan ei tarvitse pelätä. Pienituloiselta velkoja ei pystytä ulosoton kautta perimään.

Perinnässä olevat summat eivät estä uusien tukien myöntämistä. Opintolainan valtiontakauksen saamisen voi estää se, jos opiskelijan aiempi opintolaina on Kelan perittävänä.

Seuraa sosiaaliturvan kehityksen isoja ja pieniä aiheita, tutkimuksia ja tilastoanalyysejä.

Tilaa uutiskirje