Aurinkoisena kesäpäivänä muurahaiset ahersivat pellollaan. Sattuipa ohi kulkemaan heinäsirkka soittaen ja laulaen. ”Miksi aherratte pellolla vaikka aurinko paistaa ja on soiton ja laulun aika?” kysyi heinäsirkka. ”Varaudumme aikaan, jolloin ei aurinko paista eikä voi soittaa eikä laulaa.” Vastasivat muurahaiset. Heinäsirkka hyppeli soittaen tiehensä.
Eräänä purevan kylmänä talvipäivänä heinäsirkka puolikuoliaana nälästä ja vilusta raahusti muurahaisten keolle ja pyyteli: ”Antakaa toki minullekin muutama jyvä, jotta en kuolisi nälkään.” ”Mitä sinä teit kesällä? Miksi meidän nyt pitäisi antaa sinulle jyviä? Miksi et tehnyt töitä kesällä, jolloin olisit voinut koota ruokaa. Sen kun jatkat laulamista ja soittamista.” muurahaiset murahtivat ja lähtivät jatkamaan niine hyvineen töitään.
(Aisopos 620–564 eaa.)
Aisopoksen sadussa jännite kietoutuu kahden vastakkaisen jakoperiaatteen ympärille. Muurahaisten mukaan sadun lopputilanne on täydellisen oikeudenmukainen. Jokainen tiesi kesällä vallan hyvin, että talvi tulee ja jokaisella oli yhtäläiset mahdollisuudet varautua pahan päivän varalle. Muurahaisten katsantokannan mukaan oikeudenmukaisuus toteutuu, kun jokainen saa ansioittensa mukaan. Kyseessä on meritokratia, jossa ahkera palkitaan ja laiskaa rangaistaan.
Ansiot vai tarve?
”Kukin saa ansionsa mukaan” -periaate vaikuttaa vastaansanomattomalta. Se ei kuitenkaan ole ongelmaton. Voidaan pohtia sitä, missä määrin ihmiset ovat lopultakaan vastuullisia kohtaloistaan. Vastuullisuus edellyttää tietoisuutta: jos teen näin niin seuraukset ovat nämä. Heinäsirkkaa voidaan pitää syypäänä kohtaloonsa vain, jos sen oletetaan tietoisesti valinneen soiton ja laulun. Entä, jos heinäsirkka ei tiennyt seurauksista tai jos se toimi täysin pakonomaisesti lajiolemuksensa mukaan? Ei sitä voida syyttää sellaisesta, jolle se itse ei mitään mahtanut.
Puhdas meritokraattinen näkemys joutuu pulmiin myös, kun pohditaan ennakoimattoman riskin, sattuman tai vaikkapa vain huonon onnen vaikutusta. Tulva saattaa viedä muurahaisten keon, ja ne joutuvat heinäsirkan tavoin kerjuulle. Millaista tukea ja kenelle tällaisessa tilanteessa olisi annettava?
Onko avuntarve itse aiheutettu?
Sosiaalipolitiikassa ja ennen muuta perusturvassa meritokraattinen ansioperiaate on korvattu tarveperiaatteella. Tarveperiaate tulee tärkeäksi jakokriteeriksi tilanteissa, joissa yksilön avuntarve johtuu hänen omien vaikutusmahdollisuuksiensa ulkopuolella olevista tekijöistä. Tämän lähtökohdan puolesta puhuu myös inhimillisyys. Vaikka muurahaisilla ei oikeutusteorioiden perusteella olisikaan mitään velvollisuutta auttaa hädänalaista heinäsirkkaa, armeliaisuus ja lähimmäisenrakkaus kenties edellyttäisivät sitä.
Keskusteltaessa jonkin sosiaalipoliittisen järjestelmän tai asiakaskunnan kannatusperustasta (legitimiteetistä) kysymys siitä, onko avuntarve itse aiheutettu vai ei, on tärkeä vedenjakaja. Niitä, joiden avuntarve katsotaan itse aiheutetuksi, ei haluta auttaa siinä määrin kuin niitä, joiden avuntarve johtuu yksilön vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevista tekijöistä.
Köyhyyden syyt
Mikko Niemelä on pohtinut asiaa tarkastellessaan suomalaisten näkemyksiä köyhyyden syistä. Suomalaisista 46 % on sitä mieltä, että köyhyys johtuu ihmisistä itsestään. Kun kysymys täsmennetään koskemaan lapsiperheitä ja eläkeläisiä, yksilöllisten syitten merkitys vähenee (lapsiperheet: 23 %; eläkeläiset: 10 %).
Huomattava osa suomalaisista on myös sitä meiltä, että syyt liittyvät yhteiskunnallisten mahdollisuuksien puutteeseen (50 %), sosiaaliturvan heikkoon tasoon (37 %), byrokratiaan (50 %) ja modernin yhteiskunnan ongelmiin (39 %). Suomalaisessa mielenmaisemassa siis elää rinnan näkemys sekä huono-osaisuuden yksilöllisistä syistä (heinäsirkka on itse syyllinen kohtaloonsa) että rakenteellisista syistä (heinäsirkka on rakenteellisten tekijöitten uhri). Suomessa tosin yksilön syyllistäminen on vahvempaa kuin esimerkiksi Ruotsissa.
Muurahaisille ansion ja heinäsirkalle tarpeen mukaan
Asiaa lähestyttiin myös uusimmassa TNS Gallupin kansalaiskyselyssä, jossa tiedusteltiin, miksi ihmiset ovat toimeentulotuen tarpeessa. Toimeentulotuen legitimiteettihän on perinteisesti ollut heikompi kuin monien muitten tulosiirtojen. Toimeentulotukea ja sen asiakkaita on rasittanut heinäsirkkailmiö: ”Miksi et tehnyt töitä kesällä?” Näyttäisi kuitenkin siltä, että suomalaisten asenteet olisivat muuttuneet suopeammiksi toimeentulotuen asiakkaisiin nähden.
Peräti 89 % suomalaisista oli sitä mieltä, että toimeentulotukeen voi joutua turvautumaan kuka tahansa, jonka tilanne on kriisiytynyt. Muurahaiset voivat menettää kekonsa ja tarvitsevat yhteiskunnan apua. Suomalaisista 73 % katsoo, että useimmat toimeentulotuen saajista ovat todella tuen tarpeessa. Vastaava osuus vuonna 1995 tehdyssä kyselyssä oli 65 %. Vuoden 1995 kyselyssä 60 % vastaajista piti toimeentulotuen saajia laiskoina. Vuonna 2015 osuus on puolet pienempi.
Kaikkiaan mielipidetutkimukset viittaavat siihen, että suomalaisessa mielenmaisemassa elävät samanaikaisesti sekä meritokratia että auttamishaluun perustuva tarveperiaate. Muurahaiselle annetaan kunnia, mutta samalla heinäsirkkaakaan ei haluta jättää kokonaan heitteille.
Lue lisää:
Kangas, O. & Ritakallio, V-M (toim.): Kuka on köyhä. Helsinki: Stakes 1996.
