Rauno Perttulan helmikuussa Jyväskylän yliopistossa tarkastettu väitöskirja on herättänyt poikkeuksellista kiinnostusta. Perttulan tutkimuksen aiheena on syrjäytymisestä puhuminen ja erityisesti sen käyttö vallan välineenä. Hän kiinnostui asiasta työskennellessään koulukuraattorina.
”Syrjäytymisestä puhutaan erityisesti nuorten kohdalla, ja syrjäytymisen ehkäisemistä käytetään perusteena mitä erilaisimmille hankkeille”, sanoo Perttula.
”Projektiluonteisessa yhteiskunnassa haetaan helposti mitattavia näennäisvaikutuksia.”
”Se on synnyttänyt yhteiskunnan, jossa nuoria tuetaan projektiluonteisesti vailla pitkäjänteisyyttä. Seurauksena on helposti mitattavissa olevia näennäisvaikutuksia, joista ei ole todellista apua”, Perttula pohtii.
Syrjäytymispuheella pyritään pahimmillaan oikeuttamaan toimenpiteitä, joissa ei ajatella lainkaan nuorten etua. Perttulan mukaan todellisuudessa syrjäytymistä on erittäin vaikea määritellä, sillä jokainen meistä on syrjäytynyt jostakin.
Syrjäytymispuhe siirtää vastuuta
Syrjäytymisestä tuli Perttulan mukaan 1990-luvulla iskusana erityisesti yhteiskuntapoliittiseen ja tieteelliseen keskusteluun. Taustalla oli ajatus, että hyvä koulutus torjuu syrjäytymistä.
”Työelämä on nyt muuttunut niin, ettei hyväkään koulutus takaa varmaa toimeentuloa. Syrjäytymispuhe on siksi erityisen vaarallista, sillä se asettaa yksilön yksin vastuuseen tilanteestaan. Tämä on nuoria kohtaan väärin.”
Annetaan kasvamiselle aikaa
Syrjäytymisen ehkäisemisen sijasta Perttula puhuisi mieluummin toimenpiteistä, jotka ehkäisevät sosiaalista pahoinvointia. Hän kehottaa muuttamaan sosiaalityön näkökulmaa ja kiinnittämään huomiota lapsiin jo kehityksen alkuvaiheessa. Perttulan mukaan olemme unohtaneet, että kasvaminen vaatii aikaa.
”Resursseja pitäisi varata siihen, että lasta voitaisiin auttaa siellä, missä hän elää, kuten kotona, päiväkodeissa ja kouluissa. Lasten ja nuorten pitäisi saada kokeilla ja tehdä virheitä.”
”Haastakaa vallitsevia käsityksiä.”
Sosiaalityöntekijöitä Perttula kehottaa rohkeasti haastamaan vallitsevia käsityksiä ja etsimään erilaisia tapoja tehdä asioita.
”Olisi hyvä, että voisimme irtautua välinekeskeisyydestä ja tehokkuusajattelusta ja kuunnella nuorta. Meidän tehtävämme on keskittyä nuoren tilanteeseen, antaa kehys elämälle ja luopua pakkoaktivoinnista.”
YTT Rauno Perttula: ”Syrjäytymispuhe hallinnan strategiana opiskelijahuollon sosiaalityössä”,
Jyväskylän yliopisto 2015.