Kela maksoi vuonna 2019 yksityisen terveydenhuollon käytöstä asiakkaille aiheutuneita korvauksia seuraavasti:
- lääkärinpalkkiot: 54,8 milj. euroa, 1,5 milj. henkilölle, yli 3,3 milj. käyntiä
- lääkärin määräämä tutkimus ja hoito: 39 milj. euroa, 1,2 milj. henkilölle, yli 3 milj. suoritetta
- hammashoitoa: 48,2 milj. euroa, n. 1,0 milj. henkilölle, 2,3 milj. käyntiä
- edellä listattujen terveydenhuollon palvelujen noin miljardin euron kustannuksista maksettiin korvauksia noin 142 milj. euroa.
- kansalaiset maksoivat noin 850 miljoonaa euroa omasta pussistaan tai vakuutuksesta.
Korvausten tasoa on leikattu valtion talousarvioissa moneen otteeseen 2010-luvulla. Korvausten taso esimerkiksi lääkärinpalkkioissa oli keskimäärin alle 15 %. Se tekee 16,40 euroa lääkärissäkäyntiä kohden.
Kela korvaa palveluja sairausvakuutuslain mukaan. Lain tavoitteena on täydentää julkista terveydenhuoltoa, eli käytännössä kuntien järjestämisvastuulle kuuluvaa terveyskeskuspalvelua. Kela siis korvaa osan yksityisen terveydenhuollon palveluntuottajan perimistä kustannuksista, kun kyseessä on tarpeellinen sairauden hoito. Tarpeellisena hoitona pidetään ”sairauden, raskauden tai synnytyksen vuoksi annettua yleisesti hyväksytyn hyvän hoitokäytännön mukaista hoitoa”.
Tarpeellisuutta arvioitaessa otetaan huomioon:
- kansalliset, näyttöön perustuvat hoitosuositukset (Käypä hoito)
- yhtenäiset kiireettömän hoidon perusteet (STM)
- terveydenhuoltolain 7a §:ssä tarkoitettu terveydenhuollon palveluvalikoima.
Merkittävä osa Kelan korvaamista lääkäripalveluista on sellaisia, joita kuntien terveyskeskuksissa ei ole tarjolla, esimerkiksi silmälääkärit, gynekologit ja lastenlääkärit.
Hoidon tarve ei poistu
Nykyinen hallitus aikoo jälleen leikata julkisesti rahoitettuja yksityisen terveydenhuollon Kela-korvauksia. Poliittisessa keskustelussa ei ole tuotu esille, miten miljoonat vuosittaiset lääkärissäkäynnit ja sadat tuhannet laboratorio- ja kuvantamistutkimukset jatkossa hoidetaan.
Hoidon tarve ei poistu, joten ne joilla on rahaa, voivat jatkossakin käydä yksityisessä terveydenhuollossa. Osittain jo pahasti ruuhkautuneet terveyskeskukset ruuhkautuvat edelleen.
Terveyskeskusjonot eivät ainakaan lyhene.
On surullista, jos julkinen sairausvakuutus ei enää tulevaisuudessa kelpaisi hoitoon pääsyn turvaajaksi.
Suorakorvaus on yhteiskunnalle helppo ja edullinen. Yksityisestä terveydenhuollosta on sen myötä saatu kattava tilastointi siellä tehdyistä toimenpiteistä. Tämä tärkeä terveystieto jäisi jatkossa saamatta.
Oman vivahteensa asiaan tuovat potilasdirektiivin vaatimukset ja laki rajat ylittävästä terveydenhuollosta. Sen mukaan omatoiminen hakeutuminen ulkomaille hoitoon korvataan samoin säännöin kuin Suomessa annettu yksityisen terveydenhuollon palvelu. Jos yksityisen terveydenhuollon Kela-korvauksia ei enää jatkossa ole, korvaus ulkomailla saadusta hoidosta pitää maksaa siten, että siitä on vähennetty kuntien asiakasmaksu. Jos siis hakeudut hoitoon EU-maihin, vaikkapa Viroon tai Espanjaan, korvaus maksettaisiin valtion varoista. Tähänkin on toki varaa vain varakkailla ja matkustamaan pystyvillä.
Ulkomailla haettu hoito voi aiheuttaa ennakoimattomia menoja valtion kassaan, mutta sairaanhoitokorvausten leikkaamisella saattaa olla myös sellaisia vaikutuksia, joita ei voi ennalta arvioida.
Entä miten voimme taata terveydenhuollon palveluntuottajien yhdenvertaisen kohtelun EU:n talousalueella? Hekin olisivat silloin eriarvoisessa asemassa sen mukaan, missä maassa palveluita tuottavat.
Mielestäni olisi reilua, että terveydenhuollon asiakasmaksu määriteltäisiin yhteisesti ja että jokainen meistä voisi hakeutua tarvittaviin perusterveydenhuollon palveluihin. Sillä ei pitäisi olla niin väliä, onko tuottaja yksityinen tai kunta, ulkomailla tai Suomessa. Emme myöskään voi olla varmoja siitä, että tällä hetkellä yksityisessä terveydenhuollossa työskentelevät ammattihenkilöt siirtyisivät kunnalliselle puolelle turvaamaan tarvittavia terveyspalveluja.
