Siirry sisältöön
Kehittyvä sosiaaliturva
|
22.2.2019

Hankehaku on väylä Kelan kuntoutuksen kehittämiseen

Terveydenhuollon ja työelämän – koko yhteiskunnan – muuttuessa myös kuntoutuksen täytyy kehittyä vastaamaan uusiin haasteisiin.
Teksti Hanna Pakkala | Kuvat Kela

Kela on merkittävä kuntoutuksen järjestäjä. Kelassa kehitetään kuntoutusta laajoilla kehittämishankkeilla, joissa syntyneet hyvät käytännöt sekä uudet mallit ja menetelmät jalkautetaan osaksi toimintaa.

Kela myöntää myös kuntoutuksen kehittämiseen hankerahoitusta, jota voi hakea kerran vuodessa, hankehaulla. Vuoden 2019 hankehaku päättyy 31.3.2019.

Haun tarkoituksena on kehittää esimerkiksi uudenlaista kuntoutusta, menetelmiä tai mittareita. Sen avulla voidaan myös kehittää asiakkaan polkuja kuntoutukseen eli eri toimijoiden uusia yhteistyömuotoja.

Ei apuraha vaan yhteistä kehittämistä

Kehittämisessä keskitytään pääasiassa Kelan toteuttaman kuntoutuksen palveluihin. Toisaalta myös muuta yhteiskunnallisesti merkittävää, Kelan, terveydenhuollon ja kolmannen sektorin rajapinnoille sijoittuvaa kuntoutusta voidaan kehittää Kelan hankerahoituksella.

Esimerkiksi erilaiset terveydenhuollon, palveluntuottajien ja Kelan väliset kokeilut voivat kuulua näihin hankkeisiin. Rajoituksena on se, että rahoitusta hakee julkisen sektorin toimija, oppilaitos, tutkimusyksikkö tai kuntoutuksen palveluntuottaja.

Hankkeisiin pyritään liittämään arviointitutkimus, jolla saadaan tietoa hankkeesta ja sen tuloksista. Tuloksista tulee julkisia ja ne julkaistaan esimerkiksi Kelan Kuntoutusta kehittämässä -julkaisusarjassa. Myös muut kuntoutusta toteuttavat tahot voivat hyödyntää tuloksia toiminnassaan.

Lue lisää:

Seuraa sosiaaliturvan kehityksen isoja ja pieniä aiheita, tutkimuksia ja tilastoanalyysejä.

Tilaa uutiskirje