Tasa-arvoiset terveyspalvelut ja niiden hyvä kattavuus ovat EU:n terveyspolitiikan tavoitteita. Jokaiselle tulisi turvata riittävät ja laadukkaat palvelut riippumatta sosioekonomisesta asemasta tai asuinalueesta.
”Länsi-Euroopassa terveydenhuolto on yleensä laajasti julkisesti rahoitettua ja ihmisten itse maksama osuus on pieni. Suomi poikkeaa keskiarvosta: järjestelmämme ei ole tasa-arvoinen eikä oikeudenmukainen”, summaa tutkijatohtori Liina-Kaisa Tynkkynen Tampereen yliopistosta.
Suomen terveydenhuolto oli vuonna 2009 OEDC-maiden vertailussa neljänneksi eriarvoisinta Puolan, Yhdysvaltojen ja Espanjan jälkeen. Meillä kaikki eivät saa tarvitsemaansa hoitoa.
”Suomi on eriarvoisimpien EU-maiden joukossa verrattaessa lääkärikäyntien määrää tulotasoon”, toteaa tutkimustiimin päällikkö Jenni Blomgren Kelasta.
Työttömät eriarvoisessa asemassa
EU-maissa köyhiksi luokitellut jäivät vuonna 2014 yli 10 kertaa keskiarvoa todennäköisemmin ilman hoitoa Kyproksella, Kreikassa, Bulgariassa ja Romaniassa. Kreikassa talouskriisi on supistanut sairausvakuutuksen piirissä olevien määrää. Esimerkiksi monet pitkäaikaistyöttömät ja ammatinharjoittajat ovat pudonneet ulkopuolelle.
Suomessa vähäosaiset ja pienituloiset jäävät ilman tarvitsemiaan palveluja yleisemmin kuin muissa Pohjoismaissa. Työssä käyvillä on paras palvelujen saatavuus, koska he voivat hyödyntää työterveyshuoltoa, joka usein kattaa myös ilmaisen sairaanhoidon. Työelämän ulkopuolella olevat ovat vaihtelevasti toimivan julkisen järjestelmän varassa.
Työttömistä miehistä 44 % ei vuoden aikana käyttänyt lainkaan terveyspalveluja.
Heikoimmassa asemassa olevat käyttävät meillä terveyspalveluja vähiten, vaikka heillä hoidon tarve on yleensä suurin.
”He voivat jäädä jopa kokonaan ilman tarvitsemaansa hoitoa”, Blomgren sanoo.
Hän on ollut päätutkijana hankkeessa, jossa selvitettiin työikäisten oululaisten terveyspalvelujen käyttöä. Tutkimuksessa oli mukana tiedot 51 400 naisen ja 53 400 miehen terveyspalvelujen käytöstä. Aineisto kerättiin kaupungin vuonna 2013 järjestämistä perusterveydenhuollon palveluista, Kelan korvaamista yksityislääkäripalveluista ja työterveyshuollosta.
Työttömät ja pienituloiset käyttivät tutkimuksen mukaan yleensä vain julkisia palveluja tai jäivät täysin terveyspalvelujen ulkopuolelle. Työttömistä miehistä 44 % ei vuoden aikana käyttänyt lainkaan terveyspalveluja. Palkansaajat ja hyvätuloiset käyttivät niitä huomattavasti useammin. He käyttivät yleensä ainoastaan työterveyshuollon palveluja tai työterveyshuollon ja yksityisen sektorin palveluja.
Palvelujen käyttämättä jättämiseen vaikuttivat esimerkiksi hinta, saatavuus, epäluottamus viranomaisiin ja kykenemättömyys toimia järjestelmässä. Heikko saatavuus merkitsi esimerkiksi sitä, että hoitoaikoja oli vaikea saada varattua julkisissa terveyspalveluissa. Lisäksi huono-osaisimmissa sosioekonomisissa ryhmissä kiinnostus omaa terveyttä kohtaan oli muita ryhmiä vähäisempi.
Suomen kolmijakomalli on EU:n ainoa
Suomalainen järjestelmä, joka jakaantuu julkisen rahan terveyskeskuksiin, työterveyshuoltoon ja Kelan tukemaan yksityiseen terveydenhoitoon, on ainutlaatuinen Euroopassa.
”Suomen kaltaista työterveyshuoltoa ei muista EU-maista löydy”, Liina-Maria Tynkkynen toteaa.
Virossa on vakuutusmaksuihin perustuva järjestelmä. Terveydenhuollon osuus julkisista menoista oli EU:ssa vuonna 2015 keskimäärin 10 % ja Virossa 6 %. Latviassa ja Virossa enemmän kuin 10 % väestöstä ei ole saanut tarvitsemaan hoitoa rahan puutteen, pitkän matkan tai pitkän odotusajan vuoksi.
Monissa Pohjoismaissa työnantajat ovat alkaneet ottaa yksityisiä vakuutuksia, joilla ostetaan nopeampaa erikoissairaanhoitoon pääsyä. Irlannissa on Euroopan suurimmat tuplamarkkinat, eli yksityiseltä puolelta pääsee oikaisemaan erikoissairaanhoitoon.
Suomessa pullonkaula on juuri perustasolla, kunnallisessa terveydenhuollossa.
Saksassa terveydenhuolto katetaan sosiaalivakuutuksella. Palkasta maksetaan vakuutusmaksua, jolla kaikki kansalaiset kattava järjestelmä rahoitetaan. Yhdysvalloissa työnantajan maksuhalukkuus ja -valmius ratkaisevat, millaisia terveyspalveluja työntekijä voi saada.
Tanskassa, Norjassa ja Englannissa lääkärit ovat itsenäisiä ammatinharjoittajia, joilla on sopimus rahoittajan kanssa. Lääkäri on usein tuttu ja tuntee potilaat perheineen hyvin.
Suomalainen terveyskeskusmalli, jossa saman katon alla työskentelee useita lääkäreitä ja muita hoitotyön ammattilaisia, on Tynkkysen mukaan EU:n edistyksellisimpiä. Siinä on hänen mielestään paljon myönteistä.
Silti Suomessa pullonkaula on juuri perustasolla, kunnallisessa terveydenhuollossa. Terveyskeskukset esimerkiksi kärsivät työvoimapulasta erityisesti syrjäseuduilla, kun lääkäreitä houkuttavat työpaikkana työterveyshuolto ja yksityiset terveysasemat.
Suomessa suurimmat terveydenhuollon asiakasmaksut
Monessa EU-maassa, kuten Tanskassa ja Englannissa, perusterveydenhuolto on käyttäjälle ilmaista. Suomessa julkisen rahoituksen osuus terveyspalveluista on Pohjoismaiden pienin, hiukan yli 70 %, ja asiakasmaksut ovat Pohjoismaiden suurimpia.
Asiakasmaksujen osuus terveydenhuoltomenoista oli OECD:n terveystilaston mukaan vuonna 2014 Suomessa 19 %, Ruotsissa 15,5 %, Norjassa 14,5 % ja Tanskassa 13,8 %.
Kaikissa läntisen Euroopan maissa terveyden peruspalvelut rahoitetaan jollakin julkisella järjestelmällä. Itä-Euroopassa terveyspalvelujen kattavuus on pienempi. Virossa 94 % ja Puolassa 91,3 % väestöstä kuuluu julkisen terveydenhuollon piirin. Romaniassa terveyspalvelujen kattavuus on EU-maiden pienin, 86 %.
THL pelkää terveyspalvelujen yhdenvertaisuuden heikkenevän sote-uudistuksessa entisestään.
Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuspäällikkö Timo T. Seppälän mukaan asiakasmaksuilla katetaan Suomessa kuntien terveyspalvelujen kustannuksista noin 5 %.
Seppälän mukaan ei ole selvitetty, ovatko ulkoistetut palvelut lisänneet vai vähentäneet kuntien kustannuksia. Ei myöskään tiedetä, eroavatko ulkoistettujen terveysasemien asiakasmaksut kuntien omistamien asiakasmaksuista.
THL pelkää terveyspalvelujen yhdenvertaisuuden heikkenevän sote-uudistuksessa entisestään. Asiakasmaksut uhkaavat nousta edelleen, sillä sote-uudistuksen lähtökohtana on ollut, että verotus ei saa kiristyä.
Terveydenhuollon asiakasmaksuista säädetään laissa, jota ollaan nyt muuttamassa. Hoidon saatavuuden kannalta asiakasmaksut ovat oleellinen asia. Liina-Kaisa Tynkkysen mukaan ne aiheuttavat myös eriarvoisuutta.
Lisäksi kunnat ovat keskenään hyvin erilaisia ja pystyvät tarjoamaan vaihtelevasti palveluja. Tähän haetaan ratkaisua sote-uudistuksessa.
Terveyskeskusten avosairaanhoidon maksut vaihtelevat suuresti. Vuosimaksu on 32,10–41,70 euroa.
Käyntimaksu saa lakisääteisesti olla enintään 20,90 euroa. Maksun saa periä kolmelta ensimmäiseltä käyntikerralta vuodessa. Kaikki kunnat eivät sitä peri.
Käyttämättä jätetystä varauksesta voidaan periä tuntuva sakkomaksu. Suomessa on käytössä 15 erisuuruista sakkomaksua.
Pienituloisille eniten korvauseuroja
Sairaanhoitovakuutuksen Kela-korvauksia maksetaan Jenni Blomgrenin tutkimuksen mukaan selvästi enemmän pienituloisille. Erityisesti suuret lääke- ja matkakorvaukset nostivat heidän korvaussummiaan. Tähän ryhmään kuuluu paljon ikääntyneitä.
Yksityisen sairaanhoidon korvauksia maksetaan selvästi enemmän suurituloisille. Pienituloisimmat hyötyivät näistä korvauksista Blomgrenin tutkimuksen mukaan vuodessa keskimäärin 33 euroa, kun suurituloisimpien hyöty oli lähes 100 euroa.
Ruotsin valinnanvapausuudistuksen tulokset ristiriitaisia
Ruotsissa tuli vuonna 2010 voimaan perusterveydenhuollon valinnanvapausuudistus (Vårdval i primärvården). Maakäräjäalueet korvaavat terveyspalvelujen kustannukset niiden tuottajille. Mallia kuvataan sanomalla, että raha seuraa potilasta. Ruotsin ratkaisut kiinnostavat Suomessakin erityisesti nyt, kun säädetään lakia uudesta sote-mallista.
Maakäräjät ovat terveyspalvelujen järjestäjinä hyvin itsenäisiä, ja erot järjestämistavoissa voivat olla suuria. Ei siis ole olemassa yhtä Ruotsin-mallia.
”Palvelujen saatavuuden yhdenvertaisuutta voi tarkastella esimerkiksi sosioekonomisen aseman, sairastavuuden tai maantieteellisen saatavuuden mukaan. Oikeudenmukaisuutta voi arvioida järjestelmän rakenteisiin, palvelujen tuotantoon ja saavutettuihin tuloksiin nähden”, kuvaa Tynkkynen.
Ruotsin-mallia kuvataan sanomalla, että raha seuraa potilasta.
Ruotsin valinnanvapausuudistuksen vaikutukset vaihtelevat alueittain.
”Uudistuksen vaikutuksia erityisesti oikeudenmukaisuuteen on tutkittu melko vähän”, Tynkkynen toteaa.
Suomessa julkisten terveyskeskusten käytöstä ja kustannuksista ei ole keskitettyjä yksilötason rekistereitä, vaan kaikki tieto on hajaantunut kuntien erillisiin tietojärjestelmiin. Työterveyshuollosta ei pääsääntöisesti ole käytettävissä lainkaan yksilötason käyntitietoja. Vain Kelan korvaaman yksityisen sairaanhoidon käytöstä on keskitetyt rekisterit.
Sote-valmisteluun ei ole siis saatu kunnollista tietopohjaa. Selkeää kuvaa eri sektoreiden palvelujen käytöstä ja kustannuksista on ollut vaikea saada.
”Ruotsissa osoitetut, mahdolliset eriarvoisuutta lisäävät ja järjestelmän oikeudenmukaisuutta heikentävät tulokset Burströmin ja kumppaneiden tänä vuonna tehdyssä tutkimuksessa on otettava vakavasti”, Tynkkynen toivoo.
”On huolehdittava siitä, että heikompiosaisista ja paljon palveluita tarvitsevista asiakkaista tulee sote-keskusten halutuimpia asiakkaita”, hän kiteyttää.