Kotihoidon tuen järjestelmissä on paljon maakohtaisia eroja. Helpointa on vertailla keskenään Suomen, Norjan ja Ruotsin järjestelmiä. Sen sijaan Tanskan ja Islannin kotihoidon tuet poikkeavat näistä huomattavasti.
Tuki liittyy työmarkkinoihin
Oikeus kotihoidon tukeen kohdennettiin alun perin Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa alle 3-vuotiaiden lasten perheille vanhempainrahakauden jälkeiseen aikaan. Norjassa oikeus rajattiin alle 2-vuotiaisiin vuonna 2012. Ruotsissa kotihoidon tuki otettiin toistamiseen käyttöön vuonna 2008 mutta lakkautettiin uudelleen vuoden 2016 alussa.
Kotihoidon tuki on vaihtoehto kuntien varhaiskasvatuspalveluiden käytölle. Jokaisessa maassa on lisäksi ollut omanlaisia tarpeita ja perusteluja silloin kun tuista on säädetty. Esimerkiksi Suomessa oli muutosvuonna 1985 ja Norjassa vuonna 1998 kova pula päivähoitopaikoista ja äideillä hyvä työllisyystilanne. Ruotsissa vuonna 2008 subjektiivinen päivähoito-oikeus oli jo toteutunut ja päätösvalta tuen käyttöönotosta annettiin kunnille.
Tanskassa tuki liitettiin joustaviin työmarkkinoihin vuonna 2002 ja sitä voi käyttää enintään vuoden ennen lapsen kouluikää. Islannissa tuki ei ole lakisääteinen ja sitä on maksettu vain joissakin kunnissa, usein päivähoitopaikkaa jonottaville. Vuonna 2009 tukea maksoi Islannissa 13 kuntaa kaikkiaan 77:stä, mutta talouskriisi on harventanut maksavien kuntien määrää.
Yhteys varhaiskasvatukseen osallistumiseen
Kotihoidon tuki on ylivoimaisesti yleisin Suomessa. Sen piiriin kuuluu noin puolet (48 % vuonna 2014) niistä alle 3-vuotiaista, joista ei makseta enää vanhempainrahaa. Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa tukea maksetaan myös perheen muista alle kouluikäisistä sisaruksista, jos heidät hoidetaan kotona kuopuksen kanssa. Kaikista kotihoidon tuen piiriin kuuluvista lapsista lähes kolmannes on 3 vuotta täyttäneitä sisaruksia. Tämä selittää myös sen, miksi 3–5-vuotiaiden lasten osuus varhaiskasvatukseen osallistumisessa on Suomessa Pohjoismaiden pienin.
Norjassa tukea käyttävien 1–2- vuotiaiden vanhempien osuus laski 75 %:sta 25 %:iin vuosina 1999–2011, koska päivähoitopalvelujen tarjonta laajeni massiivisesti. Nyt tuen piiriin kuuluu vain 1-vuotiaita. Ruotsissa tuen käyttöönotto riippui kunnasta. Vuonna 2012 noin 40 % kunnista maksoi tukea, ja tukea saavien osuus niissä vaihteli 1–10 % siihen oikeutetuista lapsista. Samana vuonna kaikista 1–2-vuotiaista ruotsalaislapsista tuen piiriin kuului noin 2 %.
Suomessa hoitomuoto valitaan aikaisin
Päivähoitopalvelujen saatavuuden lisäksi vanhempainvapaiden pituudella ja joustavuudella on suuri vaikutus kotihoidon tuen tarpeeseen ja suosioon.
Suomi on kolmesta vertailumaasta ainoa, jossa lastenhoitoratkaisut on tehtävä, kun lapsi on vasta noin 9 kuukauden ikäinen. Tilanne on tämä, jos isä ei käytä isyysrahapäiviään tai isä siirtää niiden pitämisen myöhemmäksi. Alle vuoden ikäisiä viedään harvoin päivähoitoon, joten kotihoidon tuki on Suomessa usein vanhempainrahan jatke. Lähes 90 % lapsiperheistä käyttää kotihoidon tukea ainakin jonkin aikaa vanhempainrahakauden päätyttyä.
Norjassa lastenhoitovaihtoehdot tulevat ajankohtaisiksi, kun lapsi on noin vuoden ikäinen. Ruotsissa vanhempainvapaa on 16 kuukautta. Tästä ajasta kolmelta kuukaudelta maksetaan vain tasasuuruista päivärahaa. Päivärahakautta voi pidentää ja myöhentää monella tavalla, esimerkiksi ottamalla päivärahaa vaikkapa vain viideltä päivältä viikossa seitsemän päivän sijasta.
Sekä Norjan että Ruotsin isäkiintiöt ovat peräisin 1990-luvun alkupuolelta. Molemmissa maissa isät käyttävät kaikista vanhempainrahapäivistä selvästi suuremman osan kuin Suomessa (Suomessa 8,3 %, Ruotsissa 25,8 % ja Norjassa 22,5 % vuonna 2014).
Myös yksityisten päivähoitopalveluiden hankintaan
Työssäolo ei vaikuta oikeuteen saada kotihoidon tukea, vaan se, käyttääkö kunnallisia päivähoitopalveluja ja miten. Norjassa tuen aikana voi käyttää kunnan päivähoitopalveluja enintään 20 viikkotuntia. Silloin tuesta maksetaan vain 50 %.
Ruotsissa mahdollisuus käyttää vähennetyllä tuella osa-aikaisesti kuntien päivähoitopalveluja vaihteli kunnittain. Sen sijaan Norjassa ja Ruotsissa tukea voi käyttää sellaisenaan yksityisten päivähoitopalvelujen ostamiseen, Norjassa vain 1-vuotiaille ja Ruotsissa 1–2-vuotiaille lapsille.
Vain Suomessa on yksityisten päivähoitopalvelujen ostoon erillinen hoitoraha. Yksityisen hoidon tuki maksetaan suoraan palvelun tuottajalle. Naapurimaista poiketen tuki on tarkoitettu kaikille alle kouluikäisille ja on samansuuruinen jokaisesta lapsesta. Lisäksi suomalaisia erikoisuuksia ovat alle 3-vuotiaiden vanhemmille maksettava joustava hoitoraha ja osittainen hoitoraha koulunsa aloittavien lasten vanhemmille. Näiden tukien saaminen ei rajoita päivähoito-oikeutta, mutta edellyttää työssäkäyntiä lyhennetyllä työajalla.
Kotihoidon tuen yhteensovitus sosiaaliturvan kanssa
Kotihoidon tuki ja muut hoitorahat ovat Suomessa kuntien rahoittamia, veronalaisia etuuksia erilaisine lisineen. Norjassa tuki on ja Ruotsissa se oli valtion rahoittama veroton etuus, jonka tasoon eivät vaikuta muut kotona hoidettavat lapset eikä tulotaso.
Ruotsissa kotihoidon tukea ei maksettu työttömyys- tai sairauspäivärahaa saaville eikä valtion eläkkeitä tai vanhempainrahaa saaville. Norjassa kotihoidon tuki on riippumaton muista tulonsiirroista. Näin oli alun perin myös Suomessa, mutta 1990-luvun alussa tuki alettiin vähentää työttömyyspäivärahasta ja koulutustuesta sekä vuorotteluvapaakorvauksesta, vaikka viimeksi mainittu etuus ei edellytä työnhakua. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoitukset tulevat tänä vuonna rajoittamaan työttömien lasten oikeuksia myös varhaiskasvatuspalveluihin.
Suomessa perhepolitiikka jäi 80-luvun tasolle
Jokaisen Pohjoismaan järjestelmässä on piirteitä, jotka kannustavat tai rajoittavat tuen käyttöä.
Tukien syntyvaiheessa Suomessa ja Norjassa oli huutava pula päivähoitopaikoista. Lisäksi työmarkkinoiden rakenne ja työllisyystilanne vaikuttavat mahdollisuuksiin valita työn ja lasten kotihoidon välillä. Norjassa ja Ruotsissa eniten tukea ovat käyttäneet vähiten koulutetut, heikossa työmarkkina-asemassa olevat sekä maahanmuuttajat.
Suomessa tuki on niin yleinen, että samantapaiset erot ilmenevät vasta, kun vertaillaan tukea pitkään käyttäviä äitejä. Toisaalta maahanmuuttajat käyttävät tukea myös Suomessa kantaväestöä yleisemmin.
Norjassa päivähoitopaikkojen tarjonnan huima lisäys selittää tuen suosion romahduksen, mutta ei Suomessa. Sen sijaan äitien paraneva työllisyyskehitys Suomessa on johtanut usein siihen, että kunnat alkavat maksaa kuntakohtaisia lisiä hillitäkseen varhaiskasvatuspalvelujen kysyntää.
Ruotsalaisissa perheissä lastenhoitoratkaisut tulevat ajankohtaisiksi vasta kun lapsi on pitkälti yli vuoden. Hoitovaihtoehtoja voidaan siis Ruotsissa harkita pidempään kuin muissa Pohjoismaissa.
Suomessa kotihoidon tuesta on tullut instituutio, johon politiikassa ei juuri kosketa, vaikka se omalta osaltaan uusintaa lastenhoidon perinteistä sukupuolijakoa. Tasa-arvoista vanhemmuutta tukeva perhepolitiikka jäi vanhempainvapaissa 1980-luvun tasolle pariksi vuosikymmeneksi. Sen sijaan Ruotsissa ja Norjassa kotihoidon tuki on ollut herkkä poliittisille muutoksille, ja siellä vanhempainvapaita on kehitetty voimakkaasti tasa-arvoisen vanhemmuuden suuntaan. ¶
Lähteet
Ellingsæter, Anne Lise (2012) Cash for childcare: Experiences from Finland, Norway and Sweden. Berlin: Friedrich Ebert Stiftung.
Duvander Ann-Zofie ja Ellingsæter Anne Lise (2016) Cash for childcare schemes in the Nordic welfare states: diverse paths, diverse outcomes. European Societies. DOI: 10.1080/14616696.2015.1124903.
– Tietoja täydennetty sähköpostikirjeenvaihtona tammi-helmikuussa 2016.
Haataja Anita ja Juutilainen Vesa-Pekka. Kuinka pitkään lasten kotihoitoa? Selvitys äitien lastenhoitojaksoista kotona 2000-luvulla. Työpapereita 58, 2014. Helsinki, Kelan tutkimusosasto.
Tervola Jussi. Maahanmuuttajien kotihoidon tuen käyttö 2000-luvulla. Yhteiskuntapolitiikka 2015; 80 (2): 121–133.
Nososco (2015) Social Protection in the Nordic Countries 2013/2014. Nordic Social Statistical Committee 60:2015.