Siirry sisältöön
Kehittyvä sosiaaliturva
|
23.2.2015

Twitter on asiantuntijoiden kanava

#kela
| Kuvat Kela / Nana Uitto

Sosiaalivakuutus-lehti, uutiskirjeet ja päivystyspuhelin medialle – siinä esimerkkejä tavoista, joilla Kela pyrkii tavoittamaan sidosryhmänsä. Uusia tapoja palvella etsitään ja kokeillaan jatkuvasti.

Kelan sidosryhmät ovat aktivoituneet myös sosiaalisessa mediassa, erityisesti Twitterissä. Ilmiö ei sinänsä ole yllättävä, sillä Twitter on muutenkin kasvattanut suosiotaan Suomessa.

”Twitteriä käyttävät varsinkin media-, markkinointi- ja it-alan asiantuntijat. Mutta yhä enemmän se on myös poliitikkojen ja julkishallinnon työväline ja keskustelukanava”, sanoo kehittämispäällikkö Minna­ Latvala, joka vastaa Kelassa sosiaalisen median koordinoinnista.

Kela twiittaa

Twitter on sosiaalisen median sovellus, mikroblogipalvelu, jossa toisilleen tuntemattomat ihmiset voivat keskustella keskenään. Aihetunnisteet eli hashtagit keräävät samasta aiheesta käytävät keskustelut kätevästi yhteen.

”Esimerkiksi #kela-tunnisteen alla on tänä syksynä keskusteltu paljon sote-asioista. Vaalien lähestyessä keskustelu sosiaaliturvasta varmasti vielä vilkastuu”, Latvala arvelee.

Virallisten Twitter-tilien rinnalla monet kelalaiset twiittaavat henkilökohtaisilta Twitter-tileiltään omaan erityisalaansa liittyvistä Kela-asioista.

”Haluamme rohkaista asiantuntijoitamme mukaan Twitteriin. Keinona tähän on muutaman tunnin koulutus, jossa käydään läpi palvelun perusominaisuudet. Jokainen saa itse päättää, haluaako olla mukana vain yksityishenkilönä vai osallistuuko myös työroolissa”, toteaa Latvala.

Materiaalit näppärästi SlideSharesta

Kelan eri osastot ja yksiköt tuottavat runsaasti esitysmateriaaleja moniin tilaisuuksiin. Kiinnostavien faktapakettien hyödyntäminen jää kuitenkin usein harmillisen vähäiseksi. Tätä ongelmaa on nyt pyritty ratkomaan ottamalla käyttöön SlideShare-­palvelu, jonne esitykset voi ladata joko ennen tilaisuutta tai sen jälkeen.

SlideSharesta näitä materiaaleja on puolestaan helppo jakaa eteenpäin osallistujille linkin avulla tai niitä voidaan levittää myös Twitterissä.

SlideShare-tilillä on julkaistu tänä syksynä mm. Kelan kansainvälisen infotilaisuuden aineistot, taksimatkojen uuden tilausmenettelyn koulutusaineistot, Kela-kielen lyhyt oppimäärä -seminaarin kalvot ja ­kansainvälisen opiskelijainfon materiaalit. ■

Seuraa Kelaa Twitterissä

Tällä hetkellä Kelalla on Twitterissä neljä tiliä.

@Kela_uutiset kertoo tuoreet uutiset Kelasta.

@Kelantutkimus painottuu sosiaaliturvan tutkimustietoon.

@Kelantilastot kertoo ajankohtaisen tilastotiedon sosiaaliturvan alalta

@Kelankuntoutus twiittaa kuntoutuksen ajankohtaisista asioita.

Seuraa kelalaisia Twitterissä

@Elisekiv – Elise Kivimäki, etuusjohtaja terveysosastolta

@IirisPelkonen – Iiris Pelkonen, projektipäällikkö Kelan kuntoutuksesta (#neuropsykiatria).

@TanjaBlomqvist – Tanja Blomqvist, suunnittelija kansainvälisten asioiden ryhmästä

Kelan SlideShare-tili on osoitteessa www.slideshare.net/kela-fpa

Seuraa sosiaaliturvan kehityksen isoja ja pieniä aiheita, tutkimuksia ja tilastoanalyysejä.

Tilaa uutiskirje