”Media on halunnut tehdä eduskuntavaaleista pääministerivaalin ja jännitysnäytelmän. Valtataistelua ja kampanjointia seurataan nykyisin jopa asiakysymysten kustannuksella”, napauttaa Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston johtaja Sami Borg.
Sosiaaliturva ei ole pitkään aikaan noussut eduskuntavaalien kärkiteemaksi tai puolueiden voimasuhteet ratkaisevaksi asiaksi. Nytkään ei ole näkyvissä eläke- tai sote-kapinaa nykyhallituksen suuria siirtoja vastaan. Sosiaaliset kysymykset jäävät enemmän taustalle, piileväksi taustatekijäksi.
”Kun vaaleissa puhutaan työllisyydestä, talouskasvusta ja verotuksesta, puhutaan välillisesti sosiaaliturvasta ja sen rahoituksesta”, Borg muistuttaa.
Pahimmillaan vaalit tuovat mukanaan tempoilua ja häilyvyyttä sosiaaliturvan kehittämiseen. Esimerkiksi tänä vuonna hallitus leikkasi lapsilisiä keväällä, mutta toi heti syksyllä esityksen leikkausten kompensoimisesta osalle lapsiperheistä.
Pikaisesti keksitty huojennusratkaisu osaltaan murentaa lapsilisän universaalia perustaa. Sen mukaan kuka tahansa lapsiperheellinen on oikeutettu etuuteen riippumatta tuloista ja varallisuudesta.
”Mielestäni oli huono asia, että sosiaaliturvan asiantuntijat eivät olleet päättämässä tästä ratkaisusta, vaan se tuli budjettineuvotteluissa pikaisena ja poliittisen paineen sanelemana ratkaisuna.”
Konsensus laajasta perusturvasta
Vaalitutkijan näkökulmasta sosiaaliset kysymykset eivät tällä hetkellä jaa puolueita samalla tavalla kuin esimerkiksi 1950- ja 60-luvuilla. Laajasta perusturvasta ja universaalista, kaikille kuuluvasta sosiaaliturvasta ollaan pitkälti yksimielisiä. Näkemyseroja on lähinnä siitä, kuka tuottaa palvelut ja miten sosiaaliturvan rahoitus järjestetään.
Oikeisto on vasemmistoa halukkaampi avaamaan julkisten palvelujen tuottamista yksityisille yrityksille. Vastaavasti vasemmisto ehdottaa helpommin verojen korotuksia sosiaaliturvan rahoituspohjan varmistamiseksi.
Poliittisten erojen laimentuminen liittyy elinkeinorakenteen muutokseen ja yleiseen elintason nousuun. Voimakas keskiluokkaistuminen on hälventänyt rajoja ja pehmentänyt kannanottoja.
Toisaalta uudet intressiryhmät ovat hajallaan, eivätkä ne ole löytäneet tavoitteilleen poliittista väylää. Esimerkiksi yksinyrittäjät, opiskelijat, pirstaleista työtä tekevät ja työkykyiset työttömät hyötyisivät todennäköisesi jonkinlaisesta perustuloratkaisusta. Erilaisista taustoista tulevat ihmiset eivät kuitenkaan löydä toisiaan.
”Teema on sen verran monitahoinen, että sitä on vaalikeskusteluissa erittäin vaikeaa puristaa ymmärrettävään muotoon”, Borg arvioi.
Äänestäjä valitsee harkiten
Kansallisista vaalitutkimuksista piirtyy kuva kohtalaisen harkittuja äänestyspäätöksiä tekevistä kansalaisista.
Myös äänestäjäkunnan sisällä on eroja. 10–20 % seuraa asioita hyvinkin tarkasti ja kaipaa laajempia vaikuttamisen mahdollisuuksia. Äänestäminen kerran neljässä vuodessa ei heille riitä.
Viimeisimmän, vuonna 2011 tehdyn vaalitutkimuksen mukaan työllisyys ja talous huolettavat eniten äänioikeutettuja. Tutkimuksessa näkyy myös halu näpäyttää vakiintuneita poliittisia voimia. Kolmasosa äänestäjistä vaihtoi puoluekantaansa edellisiin vaaleihin verrattuna.
”Tällä hetkellä kannatusmittaukset eivät ennakoi ihan näin suurta muutosta.”
Kansantajuisempaa politiikkaa
Eduskuntavaalien äänestysprosentti on jo useiden vaalien ajan keikkunut 70 %:n tuntumassa.
Ei tarvitse mennä kuin Pohjanlahden yli, kun tilastot näyttävät toisenlaiselta. Aiemmin syksyllä järjestetyissä Ruotsin valtiopäivävaaleissa äänestysaktiivisuus kapusi reilusti yli 80 %:iin. Samoja lukemia saavutetaan myös Tanskassa, kun valitaan edustajia kansankäräjille.
”Ruotsissa on helpompaa käydä poliittista keskustelua, koska yleensä vastakkain on kaksi blokkia. Meillä kokonaisuus ei ole yhtä selkeä.”
Yksi keino äänestysaktiivisuuden nostamiseen olisi poliittiseen keskusteluun panostaminen. Päättäjiltä, ehdokkailta ja medialta tulisi vaatia, että nämä esittävät monimutkaiset asiat selkeästi ja kansantajuisesti.
”Monimutkaisten asiakysymysten onnistunut popularisointi hälventäisi populismin vetovoimaa. Populisti pelkistää kohtuuttoman paljon ja nostaa esiin lähinnä ongelmia. Ratkaisut jäävät sivuosaan”, Borg pohtii.
Toinen puoli asiaa on laajemman keskustelukulttuurin kehittäminen.
”Meillä on syyttelevä, yhden totuuden maa. Keskustelulle ja ideoiden heittämiselle ei ole tilaa.”
”Vaalikampanjan aikana keskustelukulttuurin muutos ei ole realistinen. Vaalien välillä voisimme opetella ideoimaan rohkeammin ja miettimään yhdessä perusteluja puolesta ja vastaan.”