Facebook Twitter LinkedIn Sähköposti

Toimeentulotuen muutos on helpotus asiakkaalle

Kuluvan vuoden lopussa Kelan palvelujen piiriin siirtyy kunnista lähes 300 000 toimeentulotukiasiakasta.

Kelassa on valmisteltu asiaa intensiivisesti koko viime vuosi, ja vähitellen olemme valmiita siirtymään toimeenpanovaiheeseen. Kuntien kanssa olemme rakentaneet toimeentulotuen yhteistyötä, joka jatkuu tiivistyen koko vuoden ajan. Huhtikuussa käynnistämme ensimmäiset rekrytoinnit.

Kelan ja kuntien yhteisenä tavoitteena on hoitaa siirto mahdollisimman joustavasti siten, että asiakkaat siirtyvät luontevasti asioimaan Kelan järjestelmiin. Valtaosalle asiakkaista Kelan toimintamallit ovat jo entuudestaan tuttuja, sillä lähes 70 % heistä saa asumistukea ja yli 40 % työttömyysturvaa.

Muutos on silti suuri niin kunnissa, Kelassa kuin asiakaskunnassakin. Tähän mennessä suurin urakka on ollut toimeentulotukihakemusten käsittelyjärjestelmän rakentaminen. Sen osalta on vielä paljon käytännön tehtävää, mutta kaiken pitäisi olla valmista hyvissä ajoin ennen vuodenvaihdetta

Kattava ja yhtenäinen tieto

Muutoksen ansiosta koko maahan syntyy ensimmäistä kertaa kattava ja yhtenäinen toimeentulotuen järjestelmä, jonka avulla pystytään seuraamaan lähes reaaliaikaisesti etuusmenojen ja tuensaajien määrän muutoksia valtakunnallisesti. Yhdessä Kelan muiden järjestelmien kanssa tämä luo aivan uudet mahdollisuudet ennakoida myös tukimenojen tulevia kustannuksia.

Olen erityisessä asemassa siirron seurannan kannalta, sillä olen päässyt kastelemaan ruohoa toimeentulotukiaidan molemmilta puolilta: ensin Kuntaliitossa ja nyt Kelassa. Tähän mennessä asia on edennyt kuntien ja Kelan puolelta erinomaisesti, mutta todellinen testi on edessä vasta vuodenvaihteessa. Näkemäni ja kuulemani perusteella odotan sitä levollisin mielin.

Koko maahan syntyy ensimmäistä kertaa kattava ja yhtenäinen toimeentulotuen käsittelyjärjestelmä.

Uskon, että muutos on erityinen helpotus asiakkaalle, joille siirto merkitsee jatkossa yhden luukun periaatetta ja nykyistä helpompaa asiointia. Koska moni toimeentulotuen hakija on jo valmiiksi Kelan asiakas, Kela voi hyödyntää muiden etuuksien yhteydessä toimitettuja asiakkaiden tietoja. Palvelut on saavutettavissa kaikkialla Suomessa Kelan toimistossa, verkkopalvelussa tai puhelinpalvelussa.

eTotu muodostaa linkin kuntien sosiaalityöhön

Harkintaa edellyttävät täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki säilyvät kunnissa sosiaalityöntekijöiden tehtävänä edelleen ensi vuonna. Perustoimeentulotuen siirtyessä Kelaan on tärkeä huolehtia joustavasta tiedonkulusta kuntien ja Kelan välillä. Kela rakentaa kuntien sosiaalityötä palvelemaan eTotu-nimisen palvelun, jonka välityksellä kuntiin saadaan tieto asiakkaan sosiaalityön tarpeesta. Tiedot ovat kuntien sosiaalityöntekijöiden käytettävissä Kelan etuustietopalvelussa (Kelmu), joka on kunnissa entuudestaan tuttu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *