Vielä ennen lomakautta maan hallituksen tulisi löytää perusratkaisut soten hallintoon, rahoitukseen ja ohjausjärjestelmään.
Toistaiseksi valmistelijoiden ajatukset näyttävät liikkuvan siihen suuntaan, että tämä aika tarvitsee vahvaa keskitettyä ohjausta. Tuorein esimerkki oli pääministeri Sipilän esiin nostama ajatus uudesta IT-palveluja tarjoavasta valtionyhtiöstä.
Vaikka kaikkeen valmisteluun liittyy aina epävarmuustekijöitä ja uusien vaihtoehtojen etsintää, niin ei voi välttyä ajatukselta, että nyt yksi laastari korvataan usein kahdella uudella.
Riippumatta siitä, miten hallinnon palikat lopulta asettuvat, saamme valinnanvapauden ja markkinamekanismin vaikutuksesta soteen aivan uudet ohjausmallit. Professori Brommelsin työryhmän näkemykset ja linjaukset tulevat todennäköisesti suuntaamaan tulevaa soteratkaisua paljon enemmän kuin mikään yksittäinen hallinnon ratkaisu.
Rahoitukseen liittyy vielä monta pirullista ongelmaa, ja soten ohjausjärjestelmän rakenteet ovat jäsentymättömiä. Miten voi ohjata järkevällä tavalla kokonaisuutta ja huolehtia sotepalvelujen saatavuudesta koko maassa ja toisaalta mahdollistaa valinnanvapaus asiakkaille?
Vain pieni osa jäisi yhtiöittämättä
Raha seuraa potilasta -malli on hallituksen hyväksymä kivijalka eurojen liikuttelulle. Vaikka linjaus ei suoraan edellytä nykyisen kunnallisen toiminnan yhtiöittämistä, käytännössä on vaikea kuvitella muunlaista ratkaisua. Vain vaativa erikoissairaanhoito ja yliopistosairaalat jäävät todennäköisesti yhtiöittämisen ulkopuolelle.
Käytännössä eteen tulee kunnallisen toiminnan yhtiöittäminen.
Yksikanavarahoitus on toinen asia, joka määrittää tulevaa ratkaisua. Sen periaate korostaa yhtä maksajaa, joka vastuullisesti osaa arvottaa eri vaihtoehtoja ja toimii portinvartijana yhä niukkeneville sote-euroille.
Oletus toimii teoreettisesti, mutta kyseinen malli ei meillä Suomessa asetu neitseelliseen maaperään. Kuntaveroilla ja valtionosuuksilla rahoitetun soten rinnalla meillä on nippu Kelan hoitamia sotejärjestelmiä. Osa niistä rahoitetaan suoraan valtion budjetista, osa erillisten rahastojen kautta. Näitä rahastoja rahoitetaan suoraan työntekijöiltä ja työnantajilta kerättävillä maksuilla.
Huomiotta ei voi myöskään jättää sitä, että vuosittain kansalaiset rahoittavat omia sotekulujaan suoraan kukkarostaan lähes miljardilla eurolla vuodessa. On todella vaikea kuvitella, miten 3 miljardin kestävyysvaje helpottuu, jos summa lisätään mukaan yksikanavarahoitukseen.
Jyrkkä yksipuolisuus tuo ongelmia
Mielestäni suurin periaatteellinen keskustelu liittyy kuitenkin siihen, onko meillä jatkossa vain kaksi perustapaa turvata henkilökohtaiset sotepalvelut. Mats Brommelisin työryhmän jatkotyö joutuu ottamaan kantaa siihen, onko malli ”sekä että” vai ”joko tai”. Puhtaassa ”joko tai” -mallissa verovaroin rahoitettu sotetuotanto on ainoastaan verorahoitteista, ja asiakkaat maksavat itse muun soten.
Jos otetaan mallia Ruotsista, verorahoitteisen soten ja puhtaasti asiakasmaksuilla rahoitetun tuotannon välille rakennetaan palomuuri. Verorahoitteisia palveluja ei voi lisätä tai täydentää omalla rahalla. Jos näin toimitaan, Ruotsin kokemusten perusteella edessä näyttäisi olevan yksityisten terveydenhuollon vakuutusten kultakausi ja kahdet erilliset sotemarkkinat.
Jos päädytään ”sekä että” -vaihtoehtoon, luodaan joustava rahoitusjärjestelmä, joka joustaa asiakkaan omien toiveiden mukaan. Tosin toiveita tässä mallissa pystyvät esittämään vain ne, jotka ovat valmiita raottamaan omia kukkaronnyörejään.
Kun olemme nyt matkalla kohti tuntematonta, olisi viisasta edetä maltilla. Oman arvioni mukaan Suomen kokoiseen maahan ei mahdu kuin yhdet sotemarkkinat. Tämä vaatii täsmäohjausta ja nipun eduskunnan ohjauksessa olevia lainsäädännöllisiä välineitä. Yksi pyörä on kuitenkin jo tähän valmiina, ja se on perustettu jo vuonna 1937.
Ruotsissa yksityisten vakuutusten osuus on kasvanut 31 %: Lue tilastotietoja
