Facebook Twitter LinkedIn Sähköposti

Miksi Ranskan eläkeprotestit eivät todennäköisesti toistu meillä?

Sosiaalipolitiikka myös muodostaa yhteisöjä. Se luo siteitä tai eroja ihmisten välille.

Viime joulukuussa lakot haittasivat Ranskan julkisen liikenteen toimintaa. Junat seisoivat, metrolinjoja jäi ajamatta, muukin liikenne takkusi. Protestit kohdistuivat presidentti Emmanuel Macronin ajamiin eläkeuudistuksiin.

Ranskassa on yli 40 erilaista eläkejärjestelmää. Erilliset järjestelmät aiheuttavat hallinnollisia ongelmia, estävät työvoiman liikkumista sektorilta toiselle, antavat erilaisen vanhuuden turvan eri ammattiasemissa oleville. Eläketurvan kestävyys on väestön vanhenemisen ja monien muiden syiden vuoksi vaakalaudalla. Ellei mitään tehdä, uhkana on eläkemaksujen korotus, etujen leikkaus tai molemmat.

Ellei mitään tehdä, uhkana on eläkemaksujen korotus, etujen leikkaus tai molemmat.

Vastauksena eläkepoliittisiin haasteisiin Macron haluaa korottaa eläkeikää, pidentää työuria, yhdenmukaistaa ja yhdistellä järjestelmiä. Vielä uudenvuoden puheessaan Macron vakuutteli vievänsä eläkeuudistuksen läpi lakoista huolimatta. Parisen viikkoa viikko myöhemmin pääministeri Edouard Philippe kuitenkin ilmoitti voivansa harkita eläkeiän nostoa koskevan osion poistamista uudistuspaketista.

Lakkoileville ammattiliitoille tuo lupaus ei riittänyt. Erityisen kriittinen on ollut lakkoherkkä rautatieläisten pääammattiliitto CGT. CGT vaati koko uudistuspaketin perumista ja varoitteli muita ammattiliittoja hyväksymästä Macronin ja hallituksen ehdotuksia. Lakot jatkuvat, junat seisovat.

Miksi eläkeuudistusten läpivieminen näyttää olevan erityisen vaikeaa Ranskassa? Miksi vaikkapa Ruotsissa ja Suomessa uudistukset on voitu toteuttaa ilman merkittäviä lakkoaaltoja?

Ensimmäinen selitys liittyy ranskalaiseen lakkokulttuuriin ja -herkkyyteen. Pariisissa lakot ovat arkipäivää. Verrattain usein juna- tai metrolinjoja jää työntekijöiden mielenilmausten vuoksi ajamatta.

Toinen selitys liittyy kollektiivisen toiminnan logiikkaan. Amerikkalainen taloustieteilijä Mancur Olson julkaisi vuonna 1965 vaikutusvaltaisen teoksensa The Logic of Collective Action. Olsonin teoria kuvaa hyvin siten, miten sosiaalipolitiikka ei ole pelkästään rahan siirtoa taskusta toiseen. Sosiaalipolitiikka yhdistää ja erottaa ihmisiä. Se synnyttää sidoksia ihmisten välille. Jotkut sidokset ovat vahvoja, jotkut heikkoja. Sosiaalipolitiikka muovaa kollektiivisen toiminnan edellytyksiä.

Sosiaalipolitiikka muovaa yhteisön toiminnan edellytyksiä.

Olson puhuu keskitetyistä ja hajanaisista intresseistä. Keskitetyt intressit liittyvät tilanteeseen, jossa jollakin pienryhmällä on omat erityisetunsa puolustettavana. Erityisetu voi olla vaikkapa rautatieläisten oma eläkejärjestelmä, jota rautatieläisten ammattiliitto kynsin hampain puolustaa. Sidokset työntekijöiden välillä ovat vahvoja ja reaktiot kuumia: ”Meidän järjestelmäämme eivät hallitusherrat peukaloi!” Hajanaisemmat ja epämääräisemmät intressit puolestaan koskevat tilannetta, jossa etuisuus kuuluu kaikille. Tällaisen laaja-alaisen etuisuuden puolustaminen on periaatteessa kaikkien yleinen intressi, mutta se ei ole kenenkään erityinen intressi. Sidokset ihmisten välillä ovat heikkoja, eikä ole selvärajaista meitä, joihin hallituksen toimenpide kohdistuisi. Protestit tuppaavat jäämään taskulämpimiksi.

Hallituksen on helpompi uudistaa laajoja, yhtenäisiä järjestelmiä kuin lukuisia erillisjärjestelmiä. Edellisten muuttaminen vaatii vain yhden päätöksen. Lukemattomien erillisjärjestelmien uudistaminen on huomattavasti tuskaisempi poliittinen prosessi. Järjestelmiä vahditaan ja puolustetaan vahvoin sidoksin ja keskitetyin intressein.

Nyt kiistellään siitä, onko Macron joutunut vesittämään uudistustaan niin paljon, että mitään vaikuttavaa ei jäänyt jäljelle. Lukemattomia junavuoroja jää ajamatta ennen kuin eläkeuudistus saadaan purkkiin.