Facebook Twitter LinkedIn Sähköposti

Lisää valinnanvapautta, mutta kenen ehdoilla?

Valinnanvapaus näyttäytyy kovin erilaisena, kun sitä tarkastelee asiakkaan tai palvelun järjestäjän näkökulmasta.

Professori Mats Brommelsin työryhmä luovutti viime viikolla esityksensä sote-palveluiden asiakkaan valinnanvapauden laajentamiseksi. Tehtävänanto oli haastava ja aikataulu kvartaalitalouden vaateiden tapaan lähes mahdoton. Brommelsin ryhmä onnistui kuitenkin hahmottamaan muutamia keskeisiä perusulottuvuuksia ja tuomaan jäsennystä hajanaisena velloneeseen keskusteluun. Käytännössä nopeasti tehty raportti on kuitenkin vain pintaraapaisu lukemattomia yksityiskohtia ja arvovalintoja kuhisevaan teemaan.

Yleensä asiat ratkeavat, kun niistä käytävä keskustelu pidetään ymmärrettävänä ja tavoite on hyvin määritelty.

Valinnanvapaus näyttäytyy kovin erilaisena, kun sitä tarkastelee asiakkaan tai palvelun järjestäjän näkökulmasta. Kun keitokseen lisätään vielä järjestelmän rahoittajan, toiminnan valvojan, auktorisoijan, professioiden ja tiedon tarvitsijoiden erilaiset intressit, liemi on sakeana erilaisia pikantteja makuja. Ihan oman lisämausteensa soppaan tuovat lainsäätäjä ja perustuslakioppineet tulkintoineen. Valinnanvapauteen liittyvä keskustelu on myös leimallisesti keskustelua terveydenhuollosta. Toistaiseksi se ei ole riittävästi syventynyt sosiaalipalvelujen eritysluonteeseen.

Yleensä asiat ratkeavat, kun niistä käytävä keskustelu pidetään ymmärrettävänä ja tavoite on hyvin määritelty. Valinnanvapaus näyttää herättävän intohimoja ainakin kahdesta keskeisestä näkökulmasta. Toinen korostaa asiakkuutta ja toinen taloudellista tehokkuutta.

Kuka valitsee, miten valitsee?

Yksilöllistyvässä maailmassa halutaan laajentaa asiakkaan mahdollisuuksia valita hänelle itselleen sopivia palveluja. Taustalla on ajatus siitä, että asiakkaat tekevät rationaalisia valintoja ja ovat tietoisia todellisista palvelutarpeistaan. Tutkimusten mukaan näin ei kuitenkaan aina ole. Asiakas arvottaa valinnassaan monia erilaisia kriteerejä ja osa niistä on täysin epärationaalisia. Järjestelmä toimii ehkä parhaimmillaan silloin, kun asiakkaalla riittävästi tietoa erilaisista palveluista ja hän pystyy arvottamaan niitä keskenään. Valinnan rationaalisuutta lisää myös taloudellinen vastuu valinnoista. Jos näin valitaan, niin verorahoitteisessa järjestelmässä tarvitaan yhteisesti sovitut raamit valinnanvapaudelle.

Palvelun järjestäjälle valinnanvapaus merkitsee usein mahdollisuutta valita erilaisten tuotantotapojen ja tuottajien välillä. Nykyään tämä useimmin ilmenee erilaisina kilpailuttamismalleina.  Ajatuksena on, että toimijoiden keskinäinen kilpailu johtaa toiminnan tehostumiseen.

Julkinen talous on suurissa vaikeuksissa, ja näinä päivinä valinnoissa korostuvat erityisesti taloudelliset kriteerit. Talouden ohjauksen näkökulmasta valinnanvapauden DNAn muodostaa käsitepari kapitaatiorahoitus vs. suoriterahoitus. Palvelun käyttäjän näkökulmasta asiaa voisi kansanomaistaa niin, että haluatko valita kauppaketjun, jonka valikoimasta ostat tuotteen vai haluatko itse valita mieluisan tuotteen, riippumatta siitä, missä sitä myydään.

”Kauppaketjun valintamalli” on perusterveydenhuollossa käytössä osassa Ruotsia. Tanskassa on päädytty perhelääkärityyppiseen ratkaisuun, jossa voit itse valita perhelääkärisi, hammaslääkärisi tai fysioterapeuttisi tiettyjen sovittujen raamien puitteissa.

Ruotsin mallista meillä on käytännössä jo kokemuksia, sillä osa kunnista on ulkoistanut kokonaan tai osittain palveluja kaupallisen sektorin toimijoille. Niistä on saatu hyviä ja huonoja kokemuksia. Tanskan mallin voisi katsoa olevan kaukaista sukua omalääkärikokeilulle. Päätyypä poliittinen päätöksentekijä ratkaisuissaan mihin tahansa, niin hallinnollisten ratkaisujen kanssa on samanaikaisesti linjattava valinnanvapauden raamit, sote-järjestelmän rahoitus sekä tehtävä laaja ja luotettava arvio ratkaisujen taloudellisista vaikutuksista julkistalouteen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *