Nelisen vuotta sitten kirjoitin Sosiaalivakuutuksessa, että tulottomien määrä on kasvanut. Tulottomaksi määritellään sellainen kotitalous, jossa asuvat henkilöt eivät saa mitään veronalaisia tuloja: ei työ- eikä pääomatuloja, ei veronalaisia sosiaalietuuksia, kuten työttömyysturvaa tai eläkkeitä.
Kelan asumistukirekisteriin kirjataan asumistukea saavien tulot melko tarkkaan. Rekisteritiedoista voidaan laskea myös kotitaloudet, joilla ei ole lainkaan asumistukeen vaikuttavia veronalaisia tuloja. Nämä ns. tulottomat kotitaloudet joutuvat elämään yleisen asumistuen ja toimeentulotuen varassa. Valtaosa on yhden henkilön talouksia, mutta joukossa on myös pariskuntia, yksinhuoltajia ja jopa lapsiperheitä.
Myös nuorten ns. koulupakko voi johtaa tulottomuuteen.
Vuonna 2006 tuli voimaan laki, jonka mukaan pitkäaikaista työmarkkinatukea saavalta voitiin evätä työttömyysturva määräämättömäksi ajaksi, jos hänen katsottiin toimivan moitittavasti. Moitittavaa toimintaa oli aiheeton kieltäytyminen tarjotusta työstä tai työvoimapoliittisista toimista. Myös nuorten ns. koulutuspakko johtaa usein tulottomuuteen. Koulutuspakko tarkoittaa sitä, että ammattikoulutusta vailla olevalla nuorella tai nuorella, joka ei hakeudu koulutukseen, ei ole oikeutta työttömyysturvaan.
Tulottomien kotitalouksien lukumäärä on ollut vuosina 2010–2013 keskimäärin noin 23 000. Tämä tarkoittaa jopa 28 000:ta vailla tuloja elävää ihmistä. Kesäkausina lukua suurentavat opiskelijat, joilla ei ole oikeutta opintotukeen.
Tulottomien lukumäärä on vähentynyt vuosina 2013 ja 2014 muutamalla tuhannella.
Kasvu kymmenen vuoden takaisesta tilanteesta on merkittävä. Vuosina 2004 ja 2005 vastaavat lukumäärät olivat suunnilleen 10 000 ja 12 000.
Uusimmat tiedot vuosilta 2013 ja 2014 viittaavat siihen, että tulottomien lukumäärä on vähentynyt muutamalla tuhannella. Työttömyys ja työttömyydestä aiheutuvat toimeentulovaikeudet ovat kuitenkin tänä aikana lisääntyneet.
Laskun voi selittää työttömyysturvalain muutoksilla. Vuoden 2012 heinäkuun alusta lähtien työmarkkinatukea saavien pitkäaikaistyöttömien määräajaton sanktio, ns. ikuinen karenssi kumottiin. Uudistettu karenssi voi kestää enintään viisi vuotta ja siihen tarvitaan ”toistuva moitittava menettely” kuuden kuukauden aikana. Ns. työssäoloehto, joka palauttaa oikeuden työttömyysturvaan, on lyhentynyt viidestä kuukaudesta kolmeen kuukauteen. Toisaalta karenssiuhka koskee kaikkia työttömyysturvan saajia eli sitä ei ole enää rajoitettu pitkäaikaisiin tuensaajiin.
Hallituksen esityksessä muutosta perusteltiin tutkimuksella Työmarkkinatuen aktivoinnin vaikutukset. Sen mukaan työmarkkinatuen lakkautusuhka ei aktivoi työnhakuun eikä osallistumiseen työllistymistä edistäviin palveluihin.
Tutkimustieto on siis muuttanut lainsäädäntöä järkevämpään suuntaan. Tosin tietoa työttömyysturvan karenssien soveltamisesta ja vaikutuksista on edelleen melko vähän saatavilla.
Marja Pajukoski suhtautuu artikkelissaan Työttömän aktivointi, taloudelliset sanktiot ja oikeuskäytäntö (Suomalaisen lakimiesyhdistyksen vuosikirja 2012) varsin kriittisesti muutoksenhakuelimen eli työttömyysturvalautakunnan harjoittamiin tiukkoihin tulkintoihin. Kohtuus on harvoin sanktiota lieventävä tai muutosvaatimusta tukeva peruste. Lautakunnan noudattamista periaatteista ei myöskään ole julkista tietoa.
Sanktioiden on todettu aiheuttavan suuttumusta, hankaloittavan luottamuksellista asiakas-viranomaissuhdetta ja passivoivan asiakkaita entisestään. Näin on arvioitu esimerkiksi vuoden 2010 Sosiaalibarometrissa.
Oikeusoppineille ja sosiaali- ja taloustutkijoille työttömyysturvan ja toimeentulotuen sanktiojärjestelmässä riittäisi edelleen tutkittavaa. Tulottomuuden suorista ja välillisistä vaikutuksista puhumattakaan.
