Siirry sisältöön
Näkemyksiä sosiaaliturvasta, Puheenvuorot
|
8.9.2017

Sosiaaliturvan lainmuutos voi aiheuttaa arvaamattomasti työtä

Vuodenvaihde voi olla tuskaista aikaa Kelan it-ammattilaisille.

Harvapa tulee ajatelleeksi, että hallitusohjelman julkaiseminen, kehys-, budjetti- ja puoliväliriihet sekä lisätalousarvioesitykset ovat jännitysnäytelmiä, joita Kelan it-ammattilaiset seuraavat erityisellä tarkkuudella. Kela on iso it-talo.

Sadat asiantuntijat työstävät tietojärjestelmiä, joilla sosiaaliturvaetuudet ratkaistaan ja tuet maksetaan miljoonille suomalaisille. Tietojärjestelmiä pitää hoitaa, huoltaa ja päivittää. Päivitystarve on erityisen suuri silloin, kun hallitus päättää uudistaa sosiaaliturvaa.

Tietojärjestelmien kannalta ei ole ollenkaan yhdentekevää, millaisia muutoksia etuuksien sisältöihin tehdään. On helppoja ja vaikeita muutoksia.

Euromuutokset ovat helppoja

Jokaiseen vuodenvaihteeseen osuvat etuuksien tasojen korotukset tai alennukset ovat helpoimmasta päästä. Muutoksia varten on pääosin valmiiksi suunniteltu ja koodattu ohjelmat, joilla uudet euromäärät siirretään asiakkaiden pankkitileille.

Vaikeita ovat muutokset, joissa etuuden sisältöä muutetaan paljon. Hallituksen kehysriihessä keväällä esittämä työttömyysturvan aktiivimalli on esimerkki kimurantista uudistuksesta, jonka yksityiskohtien valmistumista Kelan tietojärjestelmäväki odottaa. It-työn lisäksi Kelan täytyy ennättää kouluttaa myös etuuskäsittelijät ja asiakaspalvelijat uusiin sisältöihin sekä kirjoittaa esimerkiksi uudet kela.fi-tekstit.

It-työ muuttuvassa sosiaaliturvamaailmassa on toki lähtökohtaisesti mielenkiintoista ja vauhdikasta.

Eniten työtä tulee siitä, kun hallitus päättää aivan uudesta etuudesta. Perustulo ja pitkäaikaistyöttömän eläketuki ovat sellaisia uusia etuuksia, joiden maksamista varten tehtiin omat järjestelmät. Perustoimeentulotuen siirto kunnilta Kelaan oli tietojärjestelmätyön laajuudessa mitattuna aivan omaa luokkaansa.

Hallituksella on yleensä kiire, ja uudistus halutaan yleensä voimaan uudenvuoden yönä. It-työ muuttuvassa sosiaaliturvamaailmassa on toki lähtökohtaisesti mielenkiintoista ja vauhdikasta, mutta haluaisimme tehdä tämän työn huolella ja varmistellen. Jos hallitukselta saisi jotain toivoa, niin sitä, että uudistusten valmisteluille annettaisiin hieman enemmän aikaa.

Työllisyyden, välittämisen, osaamisen ja turvallisuuden budjetti

Heli Kauhanen

Seuraa sosiaaliturvan kehityksen isoja ja pieniä aiheita, tutkimuksia ja tilastoanalyysejä.

Tilaa uutiskirje