Facebook Twitter LinkedIn Sähköposti

Pekka Saurin elinaikana Suomi on vaurastunut nopeasti

Pekka Saurin lapsuudessa samalla koululuokalla oli vielä aliravittuja lapsia, ja nyt hänen lapsensa ikäiset käyvät koulun ruokatunnilla sushilla.
Kuvat Pekka Saurin albumi
Vähävaraisempia perheitä autettiin, eikä siihen kiinnitetty erityistä huomiota, muistelee Pekka Sauri (kuvassa 6-vuotiaana).
Vähävaraisempia perheitä autettiin, eikä siihen kiinnitetty erityistä huomiota, muistelee Pekka Sauri (kuvassa 6-vuotiaana).

”Aloitin kansakoulun Hämeenlinnassa syksyllä 1961. Silloin oli kulunut vasta 16 vuotta toisen maailmansodan päättymisestä.

Puutetta oli vielä paljon, ja luokallani oli aliravittuja lapsia. Pari luokkatoveriani sai kunnalta kerma-annoksen. Syksyisin kunta hankki vähävaraisille koululaisille tukevia kenkiä, jotka sopivat ympärivuotiseen käyttöön.

Meiltä kysyttiin kouluvuoden aluksi, kuka tarvitsee kunnan kengät. Minä viittasin, kun kerran kenkiä oli jaossa.

Vasta jälkeenpäin ymmärsin, miksi opettaja kuiskasi minulle: ”Pekka, sinä et tarvitse kenkiä.” Perheeni oli keskiluokkainen, eikä meillä tarvinnut koskaan puhua rahasta.

Nyt vähän kummastelen, kun nuorimman tyttäreni ikätoverit käyvät koulun ruokatunnilla sushi-ravintolassa. Meillä oli koulussa ruoaksi lihakeittoa, jonka pääaines oli peruna. Suomen vaurastumisen vauhti on ollut nopea.”

Pekka Sauri, työelämäprofessori ja entinen Helsingin apulaiskaupunginjohtaja

Pekka Sauri ja sosiaaliturva

1940-luku: invalidihuoltolaki, sotilasvammalaki ja lapsilisä

  • Syntyi 1954 Helsingissä.
  • Muutti 1959 Hämeenlinnaan.

1960-luku: sairausvakuutuslaki ja äitiyspäiväraha

  • Kouluun 1961.

1970-luku: asumistuki lapsiperheille ja kunnallinen päivähoito

  • Ylioppilaaksi Hämeenlinnan lyseosta 1973.

1980-luku: sosiaalihuoltolaki, lastensuojelulaki, kotihoidon tuki, vammaispalvelulaki

  • Filosofian lisensiaatiksi soveltavasta psykologiasta 1980 (Helsingin yliopisto).
  • Helsingin kunnallispolitiikassa 1984 lähtien.
  • Yölinja-ohjelman juontajana 1987–2002.

1990-luku: laki sote-suunnittelusta, sosiaalipolitiikka hallitusohjelmaan

2000-luku: aktiivisen sosiaalipolitiikan aika

  • Kaupunginvaltuuston puheenjohtajana 2001–2003.
  • Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi 2003.
  • Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtajana 2005–2013.
  • Organisaatioviestinnän työelämäprofessoriksi 2017.