Sosiaaliturvan uudistamisen yhteydessä on puhuttu paljon siitä, että palvelujen ja etuuksien pitäisi toimia paremmin yhteen. On tietenkin etuuksia, joissa palveluja ei tarvita – lapsilisä – mutta entä toimeentuloturvaetuudet tai sairausajan tuet? Milloin ja miten palvelut ja etuudet pitäisi linkittää?
Suomalainen sosiaaliturva koostuu etuuksista ja palveluista yhdessä, mutta niitä on totuttu katsomaan erillisinä. Palvelujärjestelmän sisältö, sääntely ja ohjaus on kulkenut aivan eri polkuja kuin etuusjärjestelmän. Lisäksi vasta tutkimus ja tilastot avaavat keinoja nähdä palvelujen ja etuuksien käyttöä ja kustannuksia kokonaisuutena.
Tutkimus ja tilastot antavat mahdollisuuden tarkastella palveluita ja etuuksia kokonaisuutena.
Etuuksien ja palvelujen yhteen toimivuus on viime vuosina entisestään heikennyt. Passiivietuuksilla tarkoitetaan tilanteita, joissa ihminen saa toimeentulon turvaavaa etuutta, mutta häntä ei aktiivisesti auteta eteenpäin. Etuuksiin ei välttämättä kuulu asiakkaan kohtaaminen. Etuus on lakisääteinen oikeus ja sitä voidaan hakea neutraalisti ja numeroa tekemättä.
Etuus ei kuntouta
Siirtyminen toimeentuloturvaetuuksilta tai sairausajan tuilta kohti työntekoa on vaikeutunut erityisesti heillä, jotka kaipaavat ohjausta.
Tarvitsemme hyvin yhteen toimivan kokonaisuuden, jossa sosiaali-, työllisyys- ja koulutuspalvelut lomittuvat yhteen. Jatkossa ei voida enää tyytyä sektoreiden ja siilojen väliin putoamiseen, sillä sinne putoava ei välttämättä pääse koskaan jaloilleen.
Palveluita on kehitetty paljonkin, mutta yleensä oman sektorin, prosessin, lain tai toimijan näkökulmasta. Prosessi toimii oikein hyvin, on minulle todettu usein. Varmaan näin onkin, mutta ihmiselle, jonka elämässä on meneillään useita prosesseja yhtä aikaa, tilanne näyttäytyy toisenlaisena. Apua voi joutua etsimään useista eri lokeroista, eikä kukaan muu kuin ihminen itse näe kokonaisuutta.
Entä jos monta vaikeaa tilannetta elämässä osuu samaan kohtaan?
Jos olisimme riittävän rohkeita, raivaisimme palveluihin kokonaan uuden otteen. Katsoisimme kokonaisuutta tavoitteen kautta. Jos haluamme auttaa mahdollisimman monet kuntoutumaan, työhön, osaamisen kehittämiseen ja muuhun aktiivisuuteen, on katsottava palveluita elämän kokoisena kokonaisuutena. Jos sairastut, vammaudut, jäät työttömäksi – mikä sinua auttaisi eteenpäin? Millaista tukea ja apua etsisit? Entä jos elämässä monta vaikeaa tilannetta osuu samanaikaisesti?
Tuskin kukaan tukalaan tilanteeseen joutunut kaipaa yksittäisiä, erillään toimivia palveluja, vaan kokonaisvaltaista suunnitelmaa elämäntilanteeseensa.
Palveluja ja niihin ohjausta on jo järjestetty monilla alueilla kootusti ja yhtenäisesti esimerkiksi aikuisten Ohjaamoon. Se on erinomainen lähtökohta, koska vain harva tietää ja tuntee kaikki ne erilaiset palvelut ja reitit, joista voisi olla hyötyä. Voisi kuitenkin ottaa askelen vielä pidemmälle ja kysyä, ovatko kaikki erilliset palvelut välttämättömiä, vai voisiko rohkealla yhdistämisellä viedä niitä kohti yhteistä tavoitetta? Tähän voi lukea mukaan sosiaaliturvaetuuksiin liittyvät asiointipalvelut, muut sosiaalipalvelut, työllistymiseen, kuntoutumiseen ja osaamiseen liittyvät palvelut.
Haaste hallinnolle
Olen vahvasti sitä mieltä, että olisi hyödyllistä tarkastella näitä palveluja elämäntilannelähtöisesti ja irtautua toimimattomista väliin putoamisen paikoista. Se olisi valtava haaste sektoroituneelle hallinto- ja palvelurakenteellemme, mutta voisi vapauttaa voimavaroja ihmisten auttamiseen monimutkaisen edelleen ohjauksen, koordinoinnin ja tietojen vaihdon sijasta.
On käsittämätöntä, että kaikkien yhteisesti tärkeäksi näkemät asiat pirstoutuvat monen hallinnonalan, lainsäädännön, erillisten etuus- ja palvelukäytäntöjen ja niiden välissä pallotteluun. Kaikki ovat yhtä mieltä esimerkiksi siitä, että nuoria ei saa päästää syrjäytymään, tai että kuntoutumisessa on autettava. Miksi tilanteen korjaaminen on niin vaikeaa?
Yksi reitti tälle tavoitteelle olisi digitalisaation ja tekoälyn käyttäminen palveluväylänä. Omaan tietoon perustuvat, ihmisen itse hallinnoiman tiedon ratkaisut auttaisivat merkittävästi, jos ne rakennetaan yhteisesti ja ymmärrettäviksi. Siiloissa erikseen rakennetut palveluapurit jättävät ihmisen edelleen hapuilemaan käyttöliittymien välille.
Tiedämme työn tavoitteet.
Etuuksien, palveluiden ja niitä seulovien digitaalisten palveluiden nivominen yhteen vaatii lainsäädäntötyötä ja tiedon käytön eettisten reunaehtojen huolellista arviointia. Työtä olisi paljon ja sen tähtäin vielä tuntemattomassa tulevaisuuden toimintaympäristössä.
Mutta kun tiedämme tavoitteen – eikö tämä silti kannattaisi?
