Siirry sisältöön
Näkemyksiä sosiaaliturvasta
|
8.6.2021

Miten katkaista ylisukupolvisen köyhyyden ketju?

Köyhyys ja huono-osaisuus periytyvät. Miksi – ja miten tätä periytymistä ylläpitävien asioiden kasautuminen voitaisiin katkaista?
Teksti Minna Takkunen | Kuvat iStock
Kuvassa vanhempi henkilö auttaa pientä lasta ajamaan polkupyörällä. Molemmat ovat selin ja suuntaavaat ilta-aurinkoon päin.

Hyvinvoivissa perheissä on usein rahan lisäksi muitakin tärkeitä resursseja tuen antamiseen lapsille: tietoa, verkostoja ja muuta aineetonta pääomaa.

Köyhyyden periytyminen. Ylisukupolvinen huono-osaisuus. Osattomuuden kokemus. Kuvaillaan ilmiötä millä termeillä hyvänsä, se on ongelma, jolle selkeää ratkaisua ei tunnu löytyvän.

Mitä pitkäaikaisempaa huono-osaisuus on, sitä todennäköisemmin se siirtyy sukupolvelta seuraavalle. Esimerkiksi vanhempien toimeentulotukiasiakkuus kasvattaa lasten koulusta putoamisen todennäköisyyttä

”Miksi näin tapahtuu, sitä ei tiedetä. Se on edelleen mysteeri”, sanoo sosiologian professori Jani Erola Turun yliopistostaa.

Mysteeriä avataan nyt monitieteisesti Erolan johtamassa INVEST-tutkimuskonsortiossa, jossa tutkitaan eriarvoisuuden mekanismeja. Turun yliopiston ja THL:n yhteisprojekti valittiin pari vuotta sitten Suomen Akatemian yhdeksi lippulaivahankkeeksi. Tavoitteena on löytää vaikuttavia, kohdennettuja keinoja, joilla voitaisiin katkaista huono-osaisuuden kasautuminen.

Vanhempien malli vaikuttaa

Mitkä asiat vaikuttavat huono-osaisuuden ketjuuntumiseen useassa sukupolvessa?

”Biologiset mekanismit eli syntymässä saadut taipumukset, kotiympäristö ja vuorovaikutus. Kaikki se, mitä siirrämme lapsille. Täytyy muistaa, että lapset oppivat myös passiivisesti”, Erola painottaa.

Vanhempien arvot, asenteet ja toimintamallit muovaavat lapsen käsitystä siitä, mikä elämässä on tavoittelemisen arvoista ja millä tavalla sitä tavoitellaan. Huono-osaisuuden kannalta keskeistä on erityisesti se, mitä on mahdollista tavoitella. Esimerkiksi korkeakoulutettujen vanhempien lapset hakeutuvat todennäköisemmin korkeakoulutukseen kuin vähemmän kouluttautuneiden vanhempien lapset.

Samoin jos nuori tarvitsee tukea, hyvinvoivissa perheissä on usein rahan lisäksi muitakin tärkeitä resursseja tuen antamiseen: tietoa, verkostoja ja muuta aineetonta pääomaa. Ellei kompensoivia resursseja ole, huono-osaisuus uhkaa kasautua. Tämä taas vahvistaa huono-osaisuuden ylisukupolvisuutta.

Täysin suoraviivainen yhtälö ei ole. Tutkimuksista tiedetään, että huono-osaisuus lapsuudessa ei suoraan johda huono-osaisuuteen aikuisuudessa.

Lue lisää Kelan tutkimusblogista: Lapsiperheköyhyys tulee näkyväksi Kelan perustoimeentulotukeen liittyvässä asiakastyössä

Isojen interventioiden sijaan kohdistettuja keinoja

Yhteiskunnan turvaverkot eivät aina ulotu nostamaan niitä, joille huono-osaisuus on kasautunut. Erolan mukaan olisikin tärkeää tavoittaa huonosti voivat nuoret silloin, kun he vasta alkavat luisua turvaverkon ulkopuolelle.

”Tähän tarvitaan esimerkiksi oppilaanohjausta ja etsivää nuorisotyötä.”

Erola huomauttaa, että keinovalikoimassa on isoja vaihteluita kuntien välillä, eivätkä suuretkaan interventiot, väliintulot, välttämättä auta.

Nuorisotakuu on yksi esimerkki tästä. Sitä on toteutettu monin eri tavoin, mutta systemaattisesti ei ole kerätty tietoa siitä, mitkä keinot toimivat ja mitkä eivät.”

Katse onkin käännetty pienempiin, räätälöidympiin keinoihin, joiden vaikuttavuutta on arvioitu. Erola korostaa myös, että kohdennettujen tukitoimien ei ole tarkoitus korvata yhteiskunnan perusturvaverkkoja.

Huono-osaisuuden syyt ovat pintaa syvemmällä

”Huono-osaisuus on entistä valikoituneempaa”, Erola kuvailee ilmiön ydintä.

”Niillä ihmisillä, joita yhteisen systeemimme keinot eivät riittävästi auta, on usein syviä ja pitkäaikaisia vaikeuksia, esimerkiksi lukihäiriö tai mielenterveysongelmia.”

Tämän on havainnut myös THL:n tutkijatohtori Anna-Maria Isola. Hänen johtamassaan Juuret-tutkimushankkeessa perehdytään siihen, mitä ihmiset kertovat suvuistaan ja mitä sen perusteella voidaan päätellä ylisukupolvisesta huono-onnisuudesta silloin, kun rekistereiden ja tilastojen selittävä voima on pieni. Hankkeessa luodaan katsaus aina 1800-luvulle asti ulottuviin sukutarinoihin.

Tarinoissa on usein monenkin sukupolven päähän juurensa juontava, toistuva erityispiirre.

”Esimerkiksi isovanhempien tai heidän vanhempiensa kerrotaan olleen äkkipikaisia tai viinaan meneviä. Näistä haavoittavista tekijöistä on seurannut levottomuutta ja sopeutumisongelmia. Monet kuvailevat, kuinka suvussa on ollut herkkyyttä. Periytyvä herkkyys näyttäytyy aineistossa eri sukupolvissa neurologisena oireiluna, kuten autismin kirjona, skitsofreniana ja epilepsiana.”

Ilmiö ja sen tulkinnat ovat kaksi eri asiaa.

”Se, etteivät sukulaiset ole käyneet kouluja tai he ovat toimeentulotukiasiakkaita, ovat huono-osaisuudelle altistavia tekijöitä. Siitä vedetään helposti johtopäätös, että koulutus tuo halutun muutoksen.”

Osattomuuden syyt ja mekanismit ovat syvemmällä.

”Huono-osaisuutta ei ratkota vain palveluilla.”

Asioiden sanallistaminen auttaa vahvistamaan osallisuuden tunnetta

Arvottomuuden kokemus on Isolan mukaan tyypillisesti mukana osattomuudessa. Tutkimuksista tiedetään, että miehet ovat naisia alttiimpia arvottomuuden kokemukselle.

Isola tähdentää myös sanallistamisen merkitystä. Biologisesti siirtyvälle syntymätemperamentille ei voi mitään, mutta sanallistamalla luomme ja vahvistamme todellisuutta. Kyse on siitä, millaista tarinaa suvusta päätetään kertoa ja siirtää eteenpäin.

”Osattomuuden kokemuksesta ylös päässeet ovat pystyneet tarttumaan itsessään johonkin sellaiseen hyvään, joka on hyvää myös yhteiskunnan kannalta. Jokaisessa on voimavaroja, joiden tunnistaminen voi olla avain osallisuuteen.”

Esimerkiksi suvussa eteenpäin siirtyvän herkkyyden voi nähdä voimavarana.

”Tutkimukseen haastatellut ovat löytäneet menneiltä sukupolvilta piirteitä, joiden avulla he ovat luoneet voimauttavia tarinoita. Yksi haastatelluista oli luonut hyväksyvän tarinan itsestään löytäessään samastumiskohtia isoisänsä muotokuvista, toinen puolestaan löysi ankkurin oivaltamalla ’perineensä’ puutarhanhoitotaidot lapsuuden naapuriltaan.”

Ongelmalähtöisesti vai voimavaralähtöisesti?

Arvostusta sisältävä, voimauttava puhe on kanavoitavissa toiminnaksi. Kyse on taidoista, joita voidaan opettaa ja vaalia.

”Vaikka korjaava prosessi ja ketjujen katkaiseminen on hidasta, ihminen pystyy muuttumaan”, Isola korostaa.

Siinä missä mikrotasolla suku rakentaa ja siirtää osattomuuden tarinoita, makrotasolla yhteiskunta rakentaa ja siirtää odotuksia ja arvostuksia. Olennaista on myös se, kuka saa käyttää valtaa oman elämän määrittämiseen, ihminen itse vai joku toinen.

Isolan mukaan sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten on hyvä tiedostaa omat asenteensa.

”On kyse siitä, lähestytäänkö ihmisen elämäntilannetta ongelmalähtöisesti vai voimavaralähtöisesti.”

Myös Erola on havainnut tutkimuksissa, että yksikin rohkaiseva malli voi kääntää nuoren elämän suunnan.

”Yksikin positiivinen uskomus siitä, että asiat ovat elämässä saavutettavissa, vaikuttaa. Onnistumisista kannattaa siis kertoa eteenpäin.”

Hyvinvoinnin kasautuminen kasvattaa raja-aitoja

Eriarvoisuutta kasvattaa hyvinvoinnin koko ajan isompi suhteellinen kasautuminen hyväosaisille.

”Kaula näkyy esimerkiksi terveysasioissa”, Erola kuvailee.

Hyvinvoinnin kasautumisessa tärkeää on etenkin mielikuva kyvystä vaikuttaa omaan hyvinvointiin.

”Tuon uskomuksen siirtyminen sukupolvelta toiselle on merkittävää: mikä on kussakin perheessä käsitys siitä hyvinvoinnin rajasta, jonka yli ei voi elämässä mennä. Kussakin ajassa odotuksetkin kasvavat.”

Yhteiskunnallisesti merkittävää kysymys on myös se, kuinka isot hyvinvoinnin erot ihmisten välillä ovat hyväksyttäviä. Etenkin perheiden väliset erot nousevat keskeiseen asemaan.

”Vaarana on tilanne, jossa kaikkein hyvinvoivimpien perheiden lapsilla on toisiin nähden jo lähtöasetelmissa niin suuri välimatka, ettei sen umpeen kurominen tunnu muista mahdolliselta.”

Erolan mukaan aikaamme muovaa muun muassa meritokraattinen arvomaailma, jossa yksilön kyvykkyyden avulla saavutetut edut nähdään hyväksyttävinä, eikä niiden määrällä ole ylärajaa. Hallitsevana lähtökohtana tällainen vähentää tasa-arvoa.

Mielekäs ja merkityksellinen tekeminen vie kohti hyvinvointia

Erola on huolissaan poliittisen sitoutumisen lyhytjänteisyydestä. Isommat visiot esimerkiksi Suomen suunnasta puuttuvat. Erola soisikin poliitikkojen puntaroivan, millaista yhteiskuntaa meidän tulisi tavoitella. Hänen mukaansa someaika ajaa lyhytkestoiseen poliittiseen toimintaan.

Erola valaisee ajatusta teollisuuden ja tieteen esimerkkien kautta. G.A. Serlachius rakensi puuhiomon ja paperitehtaan metsän keskelle Mänttään käytännössä ilman rahaa, ja sai sinne vuosikausien lehtikirjoittelun jälkeen junaradan. Koronarokotteisiin päätyneen mRNA-teknologian kehittäjä Ugur Sahin on tehnyt immunologian parissa tutkimusta vuosikymmenien ajan.

”Näitä kahta toimijaa yhdistää pitkäjänteinen, visionäärinen tekeminen, jota on jatkettu, vaikka menestyksestä ei ole ollut takeita. Isoissa visioissa ei siis ole kyse siitä, että vedetään yhtäläisyysmerkit suuriin menestystarinoihin. Pikemminkin on kyse mielekkäästä ja merkityksellisestä tekemisestä.”

”Sillä on yhteys niin omaan hyvinvointiin, elämän arvokkaaksi kokemiseen kuin ympäristöön leviäviin, rohkaiseviin esimerkkeihin.”

Seuraa sosiaaliturvan kehityksen isoja ja pieniä aiheita, tutkimuksia ja tilastoanalyysejä.

Tilaa uutiskirje
Estä evästeet