Siirry sisältöön
Kehittyvä sosiaaliturva
|
9.4.2021

Mielenterveysongelmat vievät yhä useammin eläkkeelle: työkyvyn tukeminen aloitettava ajoissa

Työnantaja ja työterveyshuolto ovat vastuussa työntekijöiden työkyvyn ylläpitämisestä ja tukemisesta. Onkin tärkeää, että vaaran merkit havaitaan ajoissa, jotta mielenterveyden ongelmiin voidaan puuttua ennen kuin ne kärjistyvät. Liian usein mielenterveyssyyt vievät potilaan työkyvyttömyyseläkkeelle.
Teksti Jukka Nortio | Kuvat Satu Karppinen
Kuvassa on rivi tulitikkuja, joista ensimmäinen on käyttämätön ja seuraavat asteittain palaneempia. Viimeinen tikku on kokonaan palanut.

Työkyvyn tukeminen olisi aloitettava ajoissa ennen kuin tilanne ehtii kärjistyä.

Mielenterveysongelmat ovat tällä hetkellä suurin työkyvyttömyyseläkkeelle joutumisen syy ja merkittävä työurien lyhentäjä. Hälyttävää on, että tämä korostuu alle 30-vuotiaiden ryhmässä. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että mielenterveyden ongelmiin puututaan jo sairauden alkuvaiheessa, ennen kuin tarvitsee ottaa käyttöön järeitä ratkaisuja, esimerkiksi raskasta lääkitystä tai pitkiä sairauslomia.

Työkyvyttömyyseläkehakemuksista suuri osa hylätään

Mielenterveyssyiden perusteella tehdyistä työkyvyttömyyseläkehakemuksista yhä suurempi osa hylätään. Kun hylkäyksiä oli vuonna 2005 noin neljännes hakemuksista, nousi niiden osuus vuoteen 2020 mennessä Kelan ratkaisuissa 40 prosenttiin ja eläkevakuuttajilla 36 prosenttiin. Nämä tiedot ilmenivät Kelan johtavan ylilääkäri Janne Leinosen esityksestä Kelan ja Telan lääkäreille suunnatussa webinaarissa 17.3.2021.

Positiivista on se, että kuntoutujien määrä on kasvussa. Työeläkekuntoutujien määrä on lähes kaksinkertaistunut vuodesta 2010 vuoteen 2020 ja mielenterveyskuntoutujien määrän kasvu on ollut vieläkin nopeampaa. Kelan kuntoutujissa on vuosittain yli 60 000 mielenterveyskuntoutujaa, kun tuki- ja liikuntaelinsairauksista kuntoutuvissa heitä on alle 20 000.

Mielenterveyteen ja jaksamiseen liittyvät asiat eivät onneksi enää ole suomalaisille niin suuri tabu kuin vielä muutama vuosikymmen sitten.

”Työntekijöillä on nykyään selvästi aiempaa matalampi kynnys puhua mielenterveyden ongelmista ja hakea niihin apua. Silloin pitäisi olla oikeanlaista tukea tarjolla”, toteaa Kelan ylilääkäri Marjo Parkkila-Harju.

Työpaikoilla tarvitaankin selkeät mallit, miten työntekijöiden mielenterveyteen liittyvien asioiden kanssa toimitaan. Erityisesti toimintamallien tärkeys korostuu hetkellä, jolloin ongelmat ja tuen tarve havaitaan ensimmäistä kertaa, ja toisaalta myös silloin, kun työntekijä palaa sairauslomalta takaisin työn ääreen.

Työnantajan vastuu on ehkäistä riskejä

Työkyvyn tukeminen on arjessa esihenkilöiden ja työterveyshuollon vastuulla. Siihen kuuluu myös henkisen työkyvyn ylläpito ja riskien ennaltaehkäisy samalla tavalla kuin se, etteivät työntekijät jää trukin alle tai liukastu työpaikan jäisellä pihamaalla.

”Työterveyshuollon ja työnantajan pitäisi tarjota työntekijälle alhaisen kynnyksen välineitä, joilla ylläpidetään psyykkistä työkykyä”, Kelan tutkimuspäällikkö Jenni Blomgren painottaa.

Työpaikalla voi myös syntyä ristiriita työhyvinvoinnin edistämisen ja työn tavoitteiden välillä.

”Varsinkin asiantuntijatyössä käy helposti niin, että tukea kyllä annetaan, mutta samalla työntekijälle kasataan lisätöitä. Tällaisessa tilanteessa vastuu siirretään helposti työntekijälle”, Kelan tutkija Riku Perhoniemi huomauttaa.

Joskus käy myös niin, että vaikka työpaikalla on kartoitettu erilaisilla selvityksillä työntekijöiden jaksamista ja muita työhyvinvointiin liittyviä asioita, ei selvityksistä läheskään aina seuraa toimenpiteitä, joilla parannetaan tilannetta. Haastetta työhyvinvoinnille tuova myös jatkuvat organisaatiomuutokset, jotka ovat arkipäivää monella työpaikalla.

”Ongelmana on, että työpaikoilla tehdään muutoksia, joista ei hevin peräännytä, vaikka muutosten seuraukset heikentäisivät työhyvinvointia”, Perhoniemi toteaa, ja jatkaa:

”Kuitenkin mitä varhaisemmin mielenterveyttä rasittaviin ja työkykyä heikentäviin tekijöihin puututaan, sitä parempi. Tämä tarkoittaa muun muassa aidosti avoimia kehityskeskusteluja, joissa keskustellaan, miten työmäärä ja työntekijän valmiudet kohtaavat. Myös työntekijällä on vastuu tuoda asioita ajoissa esille. Usein on kuitenkin niin, että työntekijä miettii, uskaltaako ottaa voimien loppumisen esille.”

Työn räätälöinti voi parantaa työkykyä

Työn muokkaaminen työntekijän voimavarojen mukaan on yksi keino, jolla tuetaan työhyvinvointia ja ehkäistään mielenterveyden ongelmia. Se on erityisen tärkeää, kun työntekijä palaa sairausloman jälkeen työpaikalle ja on ehkä vain osittain työkykyinen.

Parkkila-Harjun mukaan työnantajien, työntekijöiden ja työterveyden yhteistyöllä voidaan löytää keinoja, joilla kevennetään koventuneita työn vaatimuksia työntekijän ollessa osatyökykyinen.

”Tämä vaatii työnantajalta aitoa halua ja kykyä räätälöidä työtehtäviä työntekijän jaksamisen mukaan. Osatyökyvyn tukeminen on suositeltava tie, jota pitkin työntekijä voidaan ohjata takaisin työelämään.”

Kuntoutuksen kautta takaisin työhön

Kun työntekijä palaa takaisin työelämään kuntoutuksen avulla, Kelan osasairauspäiväraha sekä työkokeiluun liittyvä kuntoutusraha ovat tärkeitä apukeinoja. Työkokeilussa työntekijä kokeilee joko uusia tehtäviä tai vanhoja selkeästi muutettuina siten, että ne sopivat uuteen tilanteeseen. Työaika on vähintään neljä tuntia päivässä. Osasairauspäivärahan saanti edellyttää työajan lyhentymistä 40–60 prosentilla.

Oras-kurssi on Kelan uusin keino työhön palamiseksi. Se on räätälöity työntekijöille, joilla on työkykyä uhkaavia psyykkisiä uupumisoireita sekä esimerkiksi ahdistusoireita, unettomuutta ja lievää masennusta. Kurssilla opastetaan tunnistamaan työhön liittyviä psyykkisiä kuormitustekijä ja hyödyntämään omia vahvuuksia sekä muun muassa tarjotaan vertaistukea.

Saadakseen Kelan kuntoutusetuuksia työntekijän pitää hankkia lääkärinlausunto. Lääkärinlausunnon ytimessä on kuvaus siitä, miten diagnoosiin on päädytty, miten sairautta on hoidettu ja mikä on henkilön tilanne ja toimintakyky. Lausunnosta on selvittävä myös tutkimus- ja hoitosuunnitelma, kuntoutuksen tarve ja arvio työkyvystä suhteessa työn vaatimuksiin.

Kelan AKVA-projektissa arvioidaan, miten kuntoutujat ovat kokeneet kuntoutuksen. Tulosten mukaan mielenterveyskuntoutujien subjektiivinen kokemus kuntoutuksen hyödyistä on ollut positiivinen.

”Kuntouksen vaikuttavuus on suomalaisessa keskustelussa kuitenkin ikuisuuskysymys, jota on pohdittu jo kymmeniä vuosia”, muistuttaa Jenni Blomgren.

Entä jos työ ei jousta?

Aina kaikki ei loksahda paikoilleen, jos työkyky vaatisi työnkuvan ja työajan muuttamista, mutta mahdollisuuksia tähän ei ole.

”Työnantajalla ei ole läheskään aina edes halua muuttaa työnkuvaa tai ottaa osatyökykyistä työntekijää takaisin työpaikalle. Myös palkkatuen vaikutus pysyvään työllisyyteen on ollut pieni”, Perhoniemi sanoo.

Tilanne on vaikea, jos töitä ei pysty jatkamaan, mutta työkyvyttömyyseläkkeen kriteeritkään eivät täyty.

”Tutkimuksistamme näkyy, että monet eläkehylkäyksen saaneista joutuvat vuosiksi etuuskierteeseen, jossa ollaan ensin työttömyysetuudella, pieni pätkä kuntoutusetuudella ja sitten palataan sairauspäivärahalle, mutta työelämään vain harvoin”, Blomgren kuvaa.

Terveydenhuollon yhteistyö avainasemassa työntekijöiden henkisen työkyvyn ylläpitämisessä

Mielenterveyden ongelmat tulevat usein ensimmäiseksi esiin potilaan hakeutuessa terveyskeskukseen. Jos potilas on työssä, olisi tärkeää, että terveyskeskuksen lääkäri voisi ottaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa potilaan hoitoon mukaan myös työterveyshuollon.

Jo hoidon varhaisessa vaiheessa tarvitaan ratkaisu, jossa sairausloman sijaan tai sen rinnalle etsitään muita potilaan tilannetta tukevia toimenpiteitä ja pidetään sairauslomajaksot mahdollisimman lyhyinä. Tavoitteena pitää olla suunnitelmallinen ja oikea-aikaisen työhön paluun tukeminen. Sairauspoissaolotarpeen käypähoitosuositus antaa pohjan sille, miten poissaolon pituutta arvioidaan.

Monissa tapauksissa lievässä ja jopa keskivaikeassa masennuksessa voidaan jatkaa työssä, kunhan sairaus huomioidaan työpaikalla niin, että töitä järjestellään kuntoutujan voimavarojen mukaan.

Mielenterveyden ongelmien hoito on pirstaloitunutta

Mielenterveysongelmien varhainen havaitseminen ja niiden kokonaisvaltainen hoito vaatii julkisen terveydenhuollon, työterveyshuollon, työnantajan, työntekijän sekä työeläkevakuutuslaitoksen yhteistyötä. Sen avulla voidaan luoda potilaalle paras mahdollinen hoitopolku. Ongelmana on se, ettei tämä yhteistyö ole kenenkään vastuulla.

”Yhteistyössä pitäisi huolehtia niin että työterveyshuolto ja julkinen terveydenhuolto toimisivat hyvin yhteen. Käytännössä järjestelmän hajanaisuus näkyy sekä julkisen terveydenhuollon että työterveyshuollon arjessa”, toteaa Marjo Parkkila-Harju.

Hoidon pirstoutuminen on iso ongelma mielenterveysongelmien hoidossa. Jos hoidon pääpaino on terveyskeskuksessa, tieto ei yleensä kulje työterveyteen, jolloin työterveyshuollon arvio ja varhaisen tuen keinot yhdessä työnantajan kanssa voivat jäädä hyödyntämättä. Terveyskeskuksilla ei ole automaattisesti kontaktia työterveyshuoltoon eikä päinvastoin.

”Perusterveydenhuolto tulee usein pistemäisesti potilaan tilanteeseen, eikä yhteyttä työterveyshuoltoon ole. Kenellekään ei muodostu kokonaiskuvaa potilaan tilanteesta. Mielenterveyspotilaan hoidossa tämä korostuu, jotta hoito olisi mahdollisimman tehokasta”, Parkkila-Harju muistuttaa.

Lääkärin täytyy tuntea potilas

Lääkärin asema ei ole helppo tilanteessa, jossa terveyskeskuksen tai työterveyshuollon vastaanotolle tuleva potilas on haavoittuvassa tilassa. Potilaan voi olla vaikea ymmärtää, että työssä tapahtuva kuntoutus olisi hänelle parempaa hoitoa kuin sairausloma.

”Lääkärille on tärkeää, että hän näkee potilaan useamman kerran ja pystyy muodostamaan mahdollisimman kattavan kuvan hänen toimintakyvystään. Työterveyslääkäreillä on tässä asiassa usein paremmat mahdollisuudet kuin julkisen puolen yleislääkäreillä”, Parkkila-Harju sanoo.

Vaikka mielenterveyden ongelmat ja sairaudet ovat yleistyneet melkoisesti, niiden diagnosoinnissa ja hoidossa on edelleen parantamista.

”Kun sairaudet pitkittyvät, niiden käypähoitosuositukset eivät aina toteudu. Tämä johtuu jo siitä, ettei terveyskeskuksen lyhyellä ensikäynnillä ole resursseja tehdä tilanteen kattavaa kartoitusta. Siksi lääkärin ensireaktio on helposti määrätä viikko tai pari sairaslomaa. Tilanne saattaa sillä rauhoittua, mutta tarvittava hoito voi jäädä puutteelliseksi, jolloin oireet palautuvat pian takaisin”, Parkkila-Harju sanoo.

Sairauspoissaolo on osa kuntoutusta

Sairauspoissaolo on tärkeä osa hoito- ja kuntoutusprosessia, jonka aikana potilaalla on mahdollisuus levätä ja palauttaa työkykyään.

Sairauspoissaolon pituuteen vaikuttavat muun muassa sairastuneen toimintakyky, työn vaatimukset ja työpaikan mahdollisuudet tarjota tukitoimia ja työjärjestelyjä. Sairauspoissaolon kestoa arvioitaessa on syytä punnita sen hyötyjä ja haittoja: lisääkö sairauspoissaolo esimerkiksi päihteiden käytön tai syrjäytymisen riskiä tai onko vaarana päivärytmin sekoittuminen.

Sairausloman aikana potilaan tilaa pitää seurata säännöllisesti. Käytössä on 30–60–90 päivän sääntö eli näiden päivien kohdalla arvioidaan, missä vaiheessa ja miten toipilaan on tarkoituksenmukaista palata työhön. Palaa työntekijä missä vaiheessa tahansa takaisin työhön, hänen paluunsa täytyy olla riittävän ajoissa ja hyvin valmisteltu.

12.4.2021 päivitetty termi esimies muotoon esihenkilö.

Seuraa sosiaaliturvan kehityksen isoja ja pieniä aiheita, tutkimuksia ja tilastoanalyysejä.

Tilaa uutiskirje
Estä evästeet