Facebook Twitter LinkedIn Sähköposti

Kuntoutuksen tarve tulisi tunnistaa oikeaan aikaan

Osatyökykyisten työllistymisen tueksi etsitään nyt uusia toimintamalleja muun muassa mikrolaboratorioissa. Koko yhteiskunnan kannalta on tärkeä varmistaa, ettei kuntoutujan ainoa vaihtoehto ole työkyvyttömyyseläke. Pahimmillaan se voi johtaa elinikäiseen köyhyyteen. Jokaisen työkyvyttömyyden takana on ainutkertainen tarina ja työhistoria.
Teksti Jussi Förbom Kuvat Museoviraston kuva-arkisto
Työmiehet levittävät asvalttia tielle kuumana kesäpäivänä Helsingissä vuonna 1957.
Työmiehet levittävät asvalttia tielle kuumana kesäpäivänä Helsingissä vuonna 1957.

Syksyllä 2006 Anna Lindqvist uupui. Kolmen lapsen äidillä oli vaativa työ Helsingin kaupungin päiväkodissa, ja kahdella hänen omista lapsistaan oli erityistarpeita. Voimat alkoivat loppua, ja Anna sairastui masennukseen.

Hän joutui toistuvasti sairauslomalle ja psykiatriseen sairaalaan. Annalle etsittiin sopivaa lääkitystä ja hän joutui kokeilemaan useita erilaisia lääkkeitä.

Tilannetta yritettiin helpottaa myös työaikajärjestelyillä. Kuusi tuntia työtä päivässä viitenä päivänä viikossa ei kuitenkaan jättänyt riittävästi aikaa lepäämiseen. Myös nelipäiväinen työviikko johti aina lopulta uupumiseen ja masennuksen syvenemiseen.

Kuntoutusprosessin tärkein osa oli psykoterapia.

”Tätä kierrettä kesti pitkään. Välillä olin viikon töissä ja viikon lomalla, kunnes vuonna 2011 työterveyslääkäri arvioi, että en ole työkuntoinen. Kuntien eläkevakuutuksen (Keva) kustantaman kuntoutustuen avulla jäin lopulta kokonaan pois töistä”, Anna kertoo.

Kuntoutusprosessinsa tärkeimpänä osana Lindqvist pitää psykoterapiaa. Sitä hän sai kaksi vuotta kaupungin ja kolme vuotta Kelan tukemana.

Kuka katoaa kuntoutusviidakkoon?

Avun saaminen hajanaisessa kuntoutusjärjestelmässä voi myös asiantuntijoiden mielestä olla ajoittain vaikeaa. Toimijoita on runsaasti, ja niitä kaikkia koskee erilainen lainsäädäntö.

Kuntoutusta kustantavat Kela, työeläkelaitokset ja terveydenhuollon toimijat sekä tapaturman perusteella myös vakuutusyhtiöt. Lisäksi on kolmannen sektorin palveluntarjoajia, jotka sekä järjestävät kuntoutusta että viestivät kuntoutukseen liittyvistä asioista.

Hoitoketju näyttää usein katkeavan, jos kuntoutuja ei ole enää työterveyshuollon piirissä.

Työeläkevakuuttajat tekivät vuonna 2017 yhteensä 9 605 kuntoutushakemukseen perustuvaa kuntoutuspäätöstä. Lisäksi tehtiin 5 193 kuntoutuspäätöstä työkyvyttömyyseläkehakemuksen käsittelyn yhteydessä.

Eläkepäätöksen yhteydessä annetuista kuntoutuspäätöksistä alle viidennes johti kuntoutusprosessin käynnistymiseen. Hoitoketju näytti usein katkeavan, jos kuntoutuja ei ollut enää työterveyshuollon piirissä.

Jotta kuntoutusta osattaisiin hakea ja tarjota nykyistä runsaammin ja monipuolisemmin, olisi kuntoutuksen tarve tunnistettava oikeaan aikaan. Kuntoutusta tarvitsevan tilanne tunnistetaan yleensä parhaiten työterveyshuollossa. Ikäryhmittäin suurin kuntoutujien joukko ovat 45–54-vuotiaat.

Ikäryhmittäin suurin kuntoutujien joukko ovat 45–54- vuotiaat.

”Tarjolla olevat palvelut tunnetaan työterveyshuollossa yleisesti ottaen hyvin ja työhön paluun edellytyksiä osataan siellä arvioida. Paluuta tukevat toimet, kuten työkokeilu, osataan myös sovittaa sairauden sopivaan vaiheeseen”, sanoo työeläkeyhtiö Varman ylilääkäri Jukka Kivekäs.

Yrittäjiltä, freelancereilta ja epätyypillisissä työsuhteissa olevilta puuttuvat usein työssä olevien tukirakenteet.

”Yrittäjän toimintakyvyn ja yrityksen tuloksen heikkeneminen käynnistää kierteen, joka ei katkea, jos kukaan ei käske sairauslomalle”, Kivekäs sanoo.

Julkisessa terveydenhuollossa ei useinkaan ole vakiintuneita tapoja kuntoutuksen tarpeen tunnistamiseen.

Työttömän tilanne voi olla vielä vaikeampi, sillä julkisessa terveydenhuollossa ei useinkaan ole vakiintuneita tapoja kuntoutuksen tarpeen tunnistamiseen. Pahimmillaan ihminen jää vaille auttajaa, vaikka hänen työkykyään voitaisiin kuntoutuksen avulla vahvistaa.

”Jos työttömyys on kestänyt pitkään, ei aina ole selvää, minkä ammatin vaatimuksiin ihmisen työkykyä verrataan, huomauttaa kehittämispäällikkö Pilvi Vanne Kelasta.

Työkyvyttömyyseläke tuomio elinikäiseen köyhyyteen?

Kuntoutujista yli 60 % palaa kuntoutusjakson jälkeen takaisin töihin. Vain alle kymmenesosa kuntoutujista jää työttömäksi tai aloittaa opiskelun kuntoutusjakson jälkeen.

Työllistymistä ei asiantuntijoiden mukaan saisi estää ainakaan se, että ihmisen senhetkistä ammattia tai osaamista arvioidaan liian kapeasti eikä kuntoutusmahdollisuutta uuteen ammattiin tai uudenlaiseen työhön tunnisteta.

Kuntoutujista yli 60 % palaa kuntoutusjakson jälkeen takaisin töihin.

Erityinen riskiryhmä ovat nuoret ihmiset, joilla on rikkonainen työhistoria ja mielenterveyden ongelmia. Heillä on muita suurempi riski syrjäytyä kokonaan työelämästä.

Iso osa työkyvyttömyyseläkepäätöksistä tehdään tuki- ja liikuntaelinsairauksien vuoksi. Seuraavaksi eniten eläkkeitä myönnetään mielenterveyden ongelmien perusteella.

”Mielenterveyden ongelmien suhteellinen osuus työkyvyttömyyteen johtavista sairauksista kasvaa. Tilanne kärjistyy yhä nuorempien ihmisten kohdalla. Monet heistä ovat vasta siirtymässä työelämään. Työmarkkinoilla oleminen ja työhön pääseminen ovat sekä nuorten että koko yhteiskunnan kannalta erittäin tärkeitä asioita”, Vanne sanoo.

Mielenterveyden ongelmien suhteellinen osuus työkyvyttömyyteen johtavista sairauksista kasvaa.

Kivekäs on samaa mieltä.

”Hyvin nuorena myönnetty työkyvyttömyyseläke tulee kalliiksi yhteiskunnalle ja on ihmiselle itselleen usein tuomio elinikäiseen köyhyyteen. Työkyvyttömyyseläkeläisten toimeentulo on selvästi huonompaa kuin muiden eläkeläisten”, hän muistuttaa.

Kela kehittää työkykyprosessiaan

Kelassa on lisätty työkykyprosessissa yhteistyötä sisäisten ja ulkoisten yhteistyökumppanien kesken. Sen ansiosta sairauspäiväraha- ja kuntoutusasiat saadaan käsiteltyä yhtenä kokonaisuutena ja asiakkaan tilanne tulee paremmin huomioitua.

Nyt pyritään vielä siihen, että kuntoutumista edistäviä toimenpiteitä päästäisiin tekemään mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

”Pahimmillaan olemme turvanneet asiakkaan toimeentulon sairauspäivärahalla ja kuntoutusmahdollisuuksien selvittäminen on viivästynyt sairauspäivärahakauden loppuvaiheeseen”, Vanne sanoo.

Syksyllä 2017 asiantuntijalääkärit ja etuuskäsittelijät harjoittelivat yhteistyötä 10 hengen mikrolaboratorioissa, joissa käsiteltiin erilaisia työkykytapauksia ja pohdittiin niihin parhaita ratkaisuja. Toimintatapa on otettu käyttöön myös arjessa.

Kuntoutuksen mahdollisuudet saadaan näin nousemaan esiin aikaisemmassa vaiheessa, ja asiakkaat pääsevät itse vaikuttamaan ja punnitsemaan eri vaihtoehtoja omaan tilanteeseensa.

Mikrolaboratoriotyöskentelyä on kokeiltu myös työeläkevakuuttaja Varman kanssa.

”Kävimme läpi tilanteita, joissa meillä on yhteisiä asiakasryhmiä. Katsoimme, mitä on tehty, ja mietimme, miten voisimme prosesseja parantaa”, Vanne kertoo.

Harjoitus oli silmiä avaava.

Sekä Vanne että Kivekäs kuvailevat harjoitusta silmiä avaavaksi. Eläkelaitos näkee, miten asiakkaan työtulot ja eläke karttuvat, ja saa tarkempia tietoja työssä selviytymisestä. Kela taas näkee laajemmin asiakkaan taloudelliset ja sosiaaliset olosuhteet, kuten asumis- ja perhetilanteen.

Kelan näkökulmasta voi olla helpompi ymmärtää, miksi esimerkiksi omaishoitaja ei voi lähteä kuntoutukseen nopealla aikataululla.

Harjoituksen ansiosta kumppaneille muodostui parempi käsitys siitä, miten tietoa pitäisi jakaa ja mikä olisi toimenpiteiden oikea aikataulu.

Jos esimerkiksi ammatillista kuntoutusta ryhdytään suunnittelemaan vasta, kun eläkelaitos on saanut Kelalta sähköisen ilmoituksen 150 sairauspäivärahapäivän rajan täyttymisestä, voi toimenpiteillä olla jo kiire, ettei päivärahojen enimmäismäärä 300 päivää ehtisi tulla täyteen.

Kokonaisuutta on koordinoitava paremmin ja asiakas pitää ottaa mukaan päätöksentekoon.

Kehitettävää on myös siinä, ettei asiakkaan tilannetta arvioida liian kategorisesti ja esimerkiksi psykoterapian tai muun täydentävän kuntoutuksen tarve jää havaitsematta. Siksi kokonaisuutta on koordinoitava paremmin ja asiakas pitää ottaa mukaan päätöksentekoon.

Ihminen pitää kohdata yksilönä

Jokaisen työkyvyttömyyden takana on ainutkertainen tarina ja työhistoria. Valmiit ratkaisut eivät päde, vaan työkyvyn palauttamiseen tähtäävä polku on aina erilainen.

”Jos kyse on pitkittyvästä sairaudesta, kuka tahansa voi tuntea avun tarvetta. Vailla kokemusperäistä tietoa ihminen on asiantuntijoiden antaman tiedon varassa”, Vanne sanoo.

Jokaisen työkyvyttömyyden takana on ainutkertainen tarina ja työhistoria.

Kolmannen sektorin helposti saavutettavilla palveluilla ja vertaistuella on tärkeä tehtävä tiedon jakamisessa ja tulkinnassa.

”Tarvitsemme myös paikkoja, joihin pääsee ilman lääkärin lähetettä. Kipeimmin niitä tarvitaan nuorille, joilla ei ole käytettävissään työsuhteeseen kytkettyjä palveluja, sanoo sosiaali- ja terveysministeriön (STM) hankejohtaja Päivi Mattila-Wiro.

Osana Mattila-Wiron johtamaa OTE-kärkihanketta on Tampereelle perustettu matalan kynnyksen toimintakykykeskus. Se toimii Tays Keskussairaalan yhteydessä. Toimintakykykeskus tarjoaa palveluja sekä työelämässä että työelämän ulkopuolella oleville ilman lähetettä.

OTE-kärkihanke tähtää osatyökykyisten työllistymisen helpottamiseen. Hankkeen puitteissa koulutetaan työkykykoordinaattoreita toimimaan yhteistyössä kuntoutujien sekä työpaikkojen, työterveyshuollon, TE-toimistojen ja perusterveydenhuollon asiantuntijoiden kanssa.

Koordinaattorit tunnistavat kuntoutusta tarvitsevat ja tuntevat tarjolla olevat palvelut.

”Koordinaattorit tunnistavat kuntoutusta tarvitsevat ja tuntevat tarjolla olevat palvelut. He ohjaavat ihmisiä oikeiden palvelujen piiriin ja huolehtivat palvelun saumattomuudesta”, Mattila-Wiro lisää.

OTE-hankkeen tavoitteena on hänen mukaansa, että ihmiset eivät putoaisi järjestelmän ulkopuolelle, olivat he sitten työssä, työttöminä tai osatyökykyisiä.

Myös valtaosa osatyökykyisistä tarvitsee kuntoutuksen keinoja työllistyäkseen ja pysyäkseen työssä.

”Myös valtaosa osatyökykyisistä tarvitsee kuntoutuksen keinoja työllistyäkseen ja pysyäkseen työssä. OTE-hankkeella pyritään säästämään resursseja niin, että ihminen pääsee nopeasti kuntoutukseen ja saa riittävän avun”, hän sanoo.

OTE-hankkeessa myös rakennetaan kuuden maakunnallisen kokeilun avulla malleja hoito- ja kuntoutuspoluiksi sekä työttömille että työssä oleville.

Kärkihankkeessa etsitään lisäksi keinoja työkyvyttömyyseläkkeen ja ansiotulojen yhteensovittamiseen, jotta työkyvyttömyyseläkkeellä oleva voisi tehdä kannattavammin ansiotyötä. Tässä osahankkeessa hyödynnetään vuonna 2019 käyttöön otettavaa kansallista tulorekisteriä.

Monet kehitteillä olevista projekteista pohjautuvat STM:n koordinoiman Kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotuksiin, joita syötetään lakiuudistuksiin mahdollisuuksien mukaan.

Valtaosa komitean työn tuloksista odottaa kuitenkin sote-uudistuksen lopputulosta ja tietoa siitä, miten palvelut jatkossa järjestetään ja resursoidaan.

Ihmiset pitäisi saada opiskelemaan tai työelämään sekä pärjäämään siellä.

Kuntoutuksen ja työkykyprosessien kehittämisen tavoitteena on, että yhä harvempi ihminen joutuisi jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle.

”Ihmiset pitäisi saada opiskelemaan tai työelämään sekä pärjäämään siellä. Se on toiminnan lähtökohta”, Vanne sanoo.

Myös työurien pidentäminen ja työllisyysasteen nostaminen ovat tärkeitä tavoitteita.

”Kuntoutus vähentää syrjäytymistä ja yhteiskunnan menoja sekä inhimillistä kärsimystä”, Mattila-Wiro kiteyttää.

Kivekkään mukaan ihmisellä on oltava oikeus eläkkeeseen, jos hän ei sairautensa vuoksi pysty osallistumaan työelämään.

Ihmisiä pystytään hyvin usein kuntoutuksen keinoin auttamaan, jotta työelämään osallistuminen olisi mahdollista.

”Ihmisiä pystytään hyvin usein kuntoutuksen keinoin auttamaan, jotta työelämään osallistuminen olisi mahdollista, ainakin osatyökykyisenä. Työelämä antaa ihmiselle muutakin merkitystä elämään kuin pelkän toimeentulon”, hän toteaa.

”Vielä on paljon tehtävää”

Anna Lindqvistin elämässä työ jäi lopulta kokonaan taakse. Työhön paluuta yritettiin työkokeilun avulla vielä vuonna 2013, mutta edessä oli uusi, syvä romahdus. Kevan vuonna 2016 ehdottamaa uutta työkokeilua ei koskaan aloitettu.

Perusteellisen työkyvyn arvioinnin jälkeen lääkäri totesi Annan työkyvyttömäksi. Viiden vuoden jakso kuntoutusta, terapiaa ja yrityksiä työkyvyn ylläpitämiseksi päättyi pysyvään työkyvyttömyyseläkkeeseen kesäkuussa 2016.

Anna kiittää esimiestään ja työterveyslääkäriään siitä, että he näkivät tilanteen ja halusivat etsiä siihen ratkaisuja. Taloudellisen tuen hakeminen oli kuitenkin usein tuskallista.

On ristiriitaista, että masentuneelta ihmiseltä vaaditaan pontevuutta taistelussa asemansa puolesta.

”On ristiriitaista, että masentuneelta ihmiseltä vaaditaan suurta pontevuutta taistelussa asemansa puolesta”, hän sanoo.

Annan tilannetta on hankaloittanut somaattinen oireilu, kuten kivut ja uupuminen. Lindqvistin itse maksama yksityinen lääkäri diagnosoi oireet lopulta väsymysoireyhtymäksi.

”Olisin toivonut, että myös nämä oireet olisi tunnistettu ja olisin saanut niihin kuntoutusta. Pidän jopa mahdollisena, että tämä sairaus on alun perin ollut myös masennuksen taustalla”, hän sanoo.

Vielä on paljon tehtävää siinä, että ihminen ja hänen tilanteensa tunnistetaan kokonaisuutena.

Uudessa elämäntilanteessaan Lindqvist pystyy säätelemään kokemaansa rasitusta eikä masennuskausia enää tule.

”Masennuksen syyksi voi laittaa niin paljon. Siksi minutkin varmasti todettiin työkyvyttömäksi juuri masennuksen perusteella. Vielä on paljon tehtävää siinä, että ihminen ja hänen tilanteensa tunnistetaan kokonaisuutena”, Lindqvist sanoo.