Kelan toiminnassa on paljon kansainvälisiä ulottuvuuksia. Kelassa hoidetaan jatkuvasti esimerkiksi asiakkaiden maasta- ja maahanmuuttoon liittyviä tilanteita. Kela tekee myös kansainvälistä yhteistyötä sosiaaliturvaan liittyvissä asioissa, ja yhteistyö muun muassa EU-tasolla ja muiden Pohjoismaiden kanssa on säännöllistä. Lisäksi Kela on jäsenenä muutamassa kansainvälisessä yhteistyöjärjestössä.
Viimeisen reilun vuoden aikana moni EU:n ja globaalin tason kokouksista on siirtynyt verkkoon alkusanoilla ”Due to the covid-19…”. Vaikka koronapandemia on vaikeuttanut kansainvälistä yhteistyötä eri maiden sosiaaliturvalaitosten kanssa, se ei ole pysäyttänyt sitä. Nyt jos koskaan tulisikin tehdä yhteistyötä eri maiden sosiaaliturvalaitosten kanssa ja kertoa muille, mikä on onnistunut ja mitkä asiat olisi voitu tehdä toisin. Monet sosiaaliturvalaitokset ovat samankaltaisten haasteiden edessä.
Yksi tärkeä verkosto, jonka kautta Kela tekee kansainvälistä yhteistyötä, on International Social Security Association (ISSA). ISSA on maailman sosiaaliturvalaitosten yhteistyöjärjestö, johon kuluu noin 340 sosiaaliturvalaitosta Afrikasta, Amerikan maista, Euroopasta ja Aasiasta. Kollegani on kuvaillut osuvasti, että ISSA on ikään kuin maailman sosiaaliturvalaitosten YK, mutta jäseninä ovat valtioiden sijaan sosiaaliturvalaitokset.
ISSA toimii sekä maailmanlaajuisesti että alueellisesti, ja Kela on ollut ISSAn jäsen jo vuosikymmeniä. Kelan lisäksi ISSAn jäseniä Suomesta ovat Eläketurvakeskus, Kuntien eläkevakuutus, Maatalousyrittäjien eläkelaitos, Tapaturmavakuutuskeskus ja Työllisyysrahasto. Sosiaali- ja terveysministeriö ja Työterveyslaitos ovat järjestön liitännäisjäseniä.
Sosiaaliturvalaitosten hyvät käytännöt jakoon
Globaali koronapandemia on vaikuttanut kaikkiin maihin ja sosiaaliturvalaitosten toimintaan, ja siksi kansainvälinen yhteistyö on erityisen tärkeää juuri nyt. ISSA on keväästä 2020 lähtien pitänyt lukuisia verkkotilaisuuksia, joissa on käsitelty pandemian vaikutuksia sosiaaliturvaan. Koska ISSAlla on jäsenlaitoksia yli 160 maassa, verkkotilaisuuksiin on osallistunut kollegoja ympäri maailman. Lisäksi verkkoon on toki siirretty muitakin aiheita käsittelevät konferenssit, joita ei ole voitu järjestää pandemian vuoksi läsnätilaisuuksina.
Kelan edustajat ovat osallistuneet verkkotilaisuuksiin aktiivisesti. Olemme kertoneet muun muassa asiakaspalvelun digitalisaatioon liittyvistä asioista, ja nostaneet esiin puhelin- ja toimistopalvelun tarpeellisuuden. Olemme myös tuoneet esiin onnistumisia korona-chattibotin rakentamisesta. Eikö olekin hienoa, että asiakkaiden koronaa käsitteleviin kysymyksiin vastaava botti rakennettiin vain kahdessa viikossa?
ISSAssa on viime aikoina käsitelty myös esimerkiksi tekoälyyn ja kyberturvallisuuteen liittyviä teemoja. On ollut mielenkiintoista seurata, mitä muiden maiden sosiaaliturvalaitoksissa on tehty. Verkkotilaisuuksissa olemme saaneet uusia kontakteja, joiden kanssa olemme voineet vaihtaa ajatuksia esimerkiksi erilaisiin digitaalisiin ratkaisuihin liittyen. Syksyllä Kelan viestijöitä kuullaan webinaarissa, jossa käsitellään koronapandemiaan liittyviä viestintätoimia.
Sosiaaliturvalaitokset pääsevät jakamaan ISSAssa hyviä käytäntöjään myös esimerkiksi Good practice awards -kilpailussa. Se järjestetään kolmen vuoden välein, ja voittajat ja kunniamaininnan saaneet julkistetaan alueellisen sosiaaliturvafoorumin yhteydessä.
Kela on osallistunut kilpailuun useamman kerran. Vuonna 2013 osallistuimme sosiaalisessa mediassa tapahtuvalla asiakasneuvonnalla (Kela-Kerttu), ja vuonna 2019 Kela-tärpillä, joita julkaistaan Elämässä-verkkolehdessämme. Kummallakin kerralla saimme kunniamaininnan. Kaikki hyvät käytännöt julkaistaan ISSAn verkkosivuilla, ja myös muiden maiden sosiaaliturvalaitokset voivat saada niistä inspiraatiota omaan kehittämistyöhönsä.
Vaikka yhteistyö ISSAn ja eri jäsenlaitosten kanssa on virtuaalisenakin hedelmällistä ja se on tuonut uusia näkökulmia, en malta odottaa, että joskus vielä pääsemme yhteisen pöydän ääreen vaihtamaan ajatuksia ja verkostoitumaan!