Siirry sisältöön
Kehittyvä sosiaaliturva, Etuudet
|
5.10.2015

Kela piffaa opiskelijoille monipuolista ruokaa

Kela tukee korkeakouluopiskelijoiden ruokailua. Noin puolet opiskelijoista syö tuetun aterian päivittäin.
Teksti Heini Mynttinen | Kuvat Annika Söderblom

”Monet opiskelijat ovat pienituloisia. Tuki mahdollistaa sen, että kaikki opiskelijat voivat halutessaan nauttia ainakin yhden terveellisen aterian päivässä”, sanoo kehittämispäällikkö Piia Kuusisto. ”Ravitseva ruoka on tärkeää myös opiskelijoiden jaksamiselle ja tätä kautta opintojen edistymiselle”, hän jatkaa.

Kela korvaa valtionavustuksena yhdestä myydystä opiskelija-ateriasta 1,94 € ravintolanpitäjälle. Opiskelija saa alennuksen ravintolassa näyttämällä ateriaetuuteen oikeuttavaa opiskelijakorttia tai Kelan ateriatukikorttia. Aterian enimmäishinta määräytyy asetuksen mukaan.

Tuettu opiskelija-ateria sisältää pääruoan lisäksi juoman, salaatin, leivän ja levitteen. Kela on laatinut yhdessä valtion ravitsemusneuvottelukunnan kanssa suosituksen korkeakouluopiskelijoiden ruokailun periaatteista. Sen mukaan opiskelija-aterian tulee tukea opiskelijoiden terveyttä ja kattaa noin kolmannes opiskelijan päivittäisestä energiantarpeesta.

Terveellistä ruokaa nopeasti ja edullisesti

Syksyn aikana Kela on markkinoinut ateriatukea sekä uutta etuutta opintolainahyvitystä opiskelijaravintoloissa.

Kampanjan on huomannut myös kasvatustieteiden opiskelija Annette Kemppi.
”Ateriatukea tulee harvoin miettineeksi, koska siihen on niin tottunut. Minulle päivittäisessä ruokailussa on tärkeää se, että saan aterian nopeasti. Usein ruokailu on myös ainoa hetki, jolloin minulla on aikaa jutella kunnolla opiskelijakavereideni kanssa”, Kemppi sanoo.

Myös germaanista filologiaa opiskeleva Carolina Rebhan syö opiskelijaravintoloissa aina kun ehtii. ”Opiskelijaravintoloista saa tasokasta ja terveellistä ruokaa. Olin viime vuoden vaihdossa Saksassa, jossa opiskelijat saavat ruokaa halvalla. Ruoka oli kuitenkin epäterveellistä, ja se jäi siksi minulta usein syömättä.”

Molemmat opiskelijat keksivät ruokailulle myös parannusehdotuksia. Kemppi toivoisi ruokaan vielä enemmän uusia makuja, ja Rebhan ehdottaa uudistusta maksujärjestelmään.
”Saksassa ruuan sai nopeasti, koska opiskelijat maksoivat ateriansa maksukortilla, johon pystyi lataamaan rahaa. Tämä voisi toimia myös Suomessa”, Rebhan sanoo.

Opiskelija-aterioiden täytyy seurata aikaansa

Opiskelijaruoan laatua tarkkaillaan jatkuvasti. ”Opiskelijat ovat hyvin tarkkoja ja antavat meille nopeasti palautetta, jos ruoan laadussa on jotain vikaa tai jos annokset on hinnoiteltu väärin”, Kuusisto kertoo.

Myös Kela valvoo ravintoloiden ruuan laatua tekemällä vuosittain tarkastuksia noin 60 ravintolaan.
”Kiinnitämme huomiota ateriavaihtoehtojen määrään ja monipuolisuuteen, aterioiden sisältöön ja hinnoitteluun sekä siihen, että opiskelijaravintolat ovat merkinneet suosituksen mukaiset ruuat listoihin.”

Opiskelija-aterioita koskevat suositukset täytyy mukauttaa koko ajan muuttuviin ruokailutottumuksiin. Tästä syystä myös suositusta päivitetään säännöllisesti. Viimeksi on esimerkiksi kiinnitetty huomiota rasvan määrään ja laatuun sekä suolan määrään aterioissa.

”Jotkut opiskelijat ovat esimerkiksi toivoneet, että tuetun ruoan voisi ottaa mukaan. Vielä tämä ei ole mahdollista, koska haluamme tarjota opiskelijoille ruokailuun rauhoitetun hetken arjen kiireiden keskellä. Lisäksi ateriakokonaisuuteen kuuluvat lisukkeet voi olla hankala ottaa mukaan.”

Kuusisto vinkkaa, että Kelassa on pohdittu Rebhanin toivomaa uudistusta maksujärjestelmään. ”Ateriatuessa on hienoa se, että opiskelijat saavat edun välittömästi. Haluamme pitää tuen saamisen jatkossakin mahdollisimman helppona.”

Seuraa sosiaaliturvan kehityksen isoja ja pieniä aiheita, tutkimuksia ja tilastoanalyysejä.

Tilaa uutiskirje