Siirry sisältöön
Tutkittua tietoa
|
17.3.2016

Kansalaispalkattu hoivatyö haastaa perustulon

Tutkija Tanja Kurosen väitöskirja kansalaispalkatusta hoivatyöstä nousi otsikoihin heti ilmestyttyään viime vuoden lopulla.
Teksti Johanna Hytönen

Kansalaispalkattu hoivatyö toisi tekijälleen työmarkkina-aseman ja työttömyysturvan, perustelee Tanja Kuronen.

Mitä esittämäsi kansalaispalkka tarkoittaisi perustuloon verrattuna?

Tarkoitan kansalaispalkalla vastikkeellista palkkaa tehdystä työstä. Perustulo voi olla myös vastikkeetonta. Tein itse väitöskirjaa kootessani vapaaehtoistyötä vanhusten luona. Sain siitä pienen korvauksen, mutta se ei tuonut minulle minkäänlaista työmarkkina-asemaa. Kansalaispalkka kartuttaisi työeläkettä ja toisi oikeuden työmarkkinatukeen.

Mitkä olivat merkittävimmät havaintosi vanhusten hoivatyöstä?

Se on välttämätöntä työtä, jota jonkun pitää tehdä. Yhteiskunta on sitoutunut siihen myös vanhuspalvelulaissa. Hoivatyö on siis työtä, jonka täytyy tulla tehdyksi mutta jonka tekemisestä kukaan ei vastaa. Hyvin usein hoivatyön tekijänä on nainen, joka ei saa työstään palkkaa.

Mitä pitäisi nyt tehdä, että hoivapommi saataisiin purettua?

Aloittaisin heti kokeilun hoivatyöstä, josta saa korvauksen kansalaispalkkana. Asia kiinnostaa nyt niin monia, että pian asioista varmasti keskustellaan yhden pöydän ääressä. ¶

 

 

Seuraa sosiaaliturvan kehityksen isoja ja pieniä aiheita, tutkimuksia ja tilastoanalyysejä.

Tilaa uutiskirje