Facebook Twitter LinkedIn Sähköposti

”Jos osaa pyörittää omaa elämää, osaa pyörittää myös toisen elämää”

Henkilökohtaisena avustajana työskennellyt Antti Stenbäck perusti kotipalveluyrityksen yhdessä yhtiökumppaninsa kanssa. Yritys alkoi kasvaa vauhdilla, kun se pääsi mukaan palvelusetelijärjestelmään.
Teksti Sabina Mäki Kuvat Sami Heiskanen
Hoiva-alan yrittäjä Antti Stenbäck (vas.) vie asiakastaan Tommi Korhosta säännöllisesti Leppävaaraan uimaan.
Hoiva-alan yrittäjä Antti Stenbäck (vas.) vie asiakastaan Tommi Korhosta säännöllisesti Leppävaaraan uimaan.

”Ihmisen avustaminen ei ole avaruustiedettä. Jos pystyy pyörittämään omaa elämää, pystyy pyörittämään myös toisen elämää – siivoamaan, käymään kaupassa ja avustamaan arkiaskareissa. Tarvitaan vain halua auttaa.

Tarvitaan vain halua auttaa.

Perustin Kotipalvelu Ihanan yhtiökumppanini kanssa vuonna 2011. Olin aiemmin työskennellyt henkilökohtaisena avustajana sekä yrittäjänä muilla aloilla.

Teimme liiketoimintasuunnitelman ja saimme alkupääomaa Finnveralta. Aloittelevalla yrittäjällä ei siihen aikaan juuri ollut mahdollisuutta soviteltuihin työttömyysetuuksiin. Alkuvaiheessa tein sivutöitä luontaistuotekaupassa ja homeopaattina.

Ensimmäinen oma avustettavani oli liikenneonnettomuudessa vammautunut mies. Asiakkaita tuli nopeasti lisää. Palkkasimme työntekijän jo ensimmäisenä vuonna.

Yrittäjyys on täynnä huolia ja stressiä, jos sen niin ottaa.

Työntekijän palkkaaminen ei hirvittänyt, vaikka siinä vaiheessa pitikin tutustua muun muassa lakisääteisiin vakuutuksiin. Yrittäjyys on täynnä huolia ja stressiä, jos sen niin ottaa.

Nykyään olemme Espoon ja Helsingin palvelusetelijärjestelmässä. Vammaispalvelulain mukaista henkilökohtaista apua tarvitsevat ihmiset voivat valita meidät palveluntuottajien listalta itse. Palveluntuottajaksi päästäksemme meidän piti täyttää tietyt koulutusvaatimukset.

Meidän alallamme julkinen ja yksityinen hoiva toimivat hyvin rinnakkain, eikä yksityinen palvelu tule kaupungin palvelua kalliimmaksi. Tykkään yrittää ja tehdä samalla jotain yhteiskunnan hyväksi.

Meidän alallamme julkinen ja yksityinen hoiva toimivat hyvin rinnakkain.

Vaikka olen yrittäjähenkinen, olen sitä mieltä, että sosiaali- ja terveydenhuoltoa ei pitäisi antaa isoja voittoja tavoittelevien suuryritysten käsiin. Saamme työstä elannon ihan hyvin, mutta katteet eivät ole isot.

Nykyään meillä on noin 40 työntekijää ja 130 avustettavaa. Yritystä ei ole rakennettu velkarahalla, vaan kasvu on tapahtunut luontaisesti. Kilpailuetumme isoja yrityksiä vastaan on se, että asiakkaillamme on nimetty avustaja. Vain lomien ja sairauslomien aikana avustaa sijainen.

Teen itse puolet työajasta hallinnollisia töitä ja puolet avustamista. Olen innostunut liikunnasta ja viime aikoina olen keskittynyt yhä enemmän asiakkaiden liikunnalliseen avustamiseen. Olen ajatellut jopa opiskella tulevaisuudessa henkilökohtaiseksi kuntovalmentajaksi.”