Siirry sisältöön
Blogit
|
19.11.2020

Ikäpolitiikasta kohti yksilöt kohtaavaa sosiaaliturvaa

Sosiaaliturvan saamisen ehtona on usein tietty fyysinen ikä. Onko se jo vanhentunut mittari?

”Sosiaalipolitiikan suuriin ongelmiin kuuluu, miten turvataan niiden toimeentulo, joiden kädessä kynä hidastuu ja kirves herpoaa”

Näin kirjoitti Pekka Kuusi 60-luvun sosiaalipolitiikka -kirjassaan. Kansaneläkejärjestelmä luotiin 1930-luvulla vähentämään työhön kykenemättömien vanhusten köyhyyttä ja suoranaista kurjuutta.

Syytinki – iäkkäiden vanhempien jääminen asumaan kotitilalle sen siirtyessä seuraavan polven haltuun – oli yhä yleistä. Silloin, kun vanhukselle ei löytynyt elättäjää, oli hänen paikkansa vaivaistuvassa ja 1922 säädetyn köyhäinhoitolain jälkeen kunnalliskodissa.

Ihmiseloa on helppo mitata fyysisen iän perusteella. Se on ollut myös perustana sosiaaliturvajärjestelmien kehittämisessä. Oikeastaan kaikki julkiset interventiot perustuvat ikään lähtien aina neuvoloista ja päättyen vanhusten saamiin etuuksiin ja palveluihin.

Monissa sosiaalietuuksissa kriteerinä on tietty fyysinen ikä. Myös monet riskit elämässä liittyvät, ei niinkään omaan fyysiseen ikään, vaan siihen, miten ikä on kytköksissä yhteiskunnan sosiaalisiin instituutioihin.

Ikä oli helppo ja käytännöllinen peruste, jonka varaan lähteä rakentamaan hyvinvointivaltioita.

Sosiaalipolitiikasta voikin puhua ikäpolitiikkana. Iän käyttö sosiaalipoliittisten järjestelmien pohjana oli perusteltua aikoina, jolloin ymmärrys elinkaaren aikaisista sosiaalisista riskeistä oli vähäistä ja järjestelmiä oli siitä huolimatta kehitettävä.

Köyhyys oli sotien jälkeisinä vuosina koko Euroopassa suurta ja sekä elinkeino- että väestörakenne muuttuivat nopeasti. Ikä oli helppo ja käytännöllinen peruste, jonka varaan lähteä rakentamaan hyvinvointivaltioita.

Ikä ei määrää elämäntilannetta

Tänä päivänä voidaan kuitenkin kysyä, miten hyvin ikään perustuvalla sosiaalipolitiikalla pystytään vastaamaan elinkaaren aikaisiin riskeihin.

Tietämyksemme ihmisen kehityksestä on lisääntynyt, ja myös normit esimerkiksi perheellistymistä koskien ovat muuttuneet merkittävästi. Jo pitkään on puhuttu siitä, tulisiko eläkkeelle jäämisen iän olla nykyistä joustavampi. Toisaalta syntyvyyden lasku, joka Euroopan maista on jyrkintä Suomessa, haastaa meitä pohtimaan suhtautumistamme nuoriin ja ehkä liiankin vahvoja odotuksiamme pariutumista ja lasten saamista kohtaan.

Keskustelussa ikäpolitiikasta nousevat esiin myös sukupolvien väliset konfliktit. Ne liittyvät yhtäältä sosiaalipoliittisten järjestelmien kykyyn turvata eri ikäryhmien hyvinvointia ja toisaalta siihen, miten tuloja siirretään vertikaalisesti ikäluokkien ja sukupolvien välillä.

Keskustelussa ikäpolitiikasta nousevat esiin myös sukupolvien väliset konfliktit.

Yksi keskeinen kysymys liittyy ihmiselämän problematisoimiseen iän perusteella. Nuoret on nähty ongelmallisena ryhmänä niin kauan, kuin nuoruus on tunnistettu osana elinkaarta.

Hyvää tarkoittavalla luokittelulla iän mukaan voi olla hyvinkin kielteisiä vaikutuksia, jos ja kun päättäjät ja viranomaiset näkevät nuoret enenevässä määrin ryhmänä, joka rasittaa yhteiskuntaa ja aiheuttaa heille vain päänvaivaa.

Ikärajat pysyvät tiukassa

Huolimatta ikäpolitiikan ilmeisistä haasteista pyrimme pitämään tiukasti kiinni olemassa olevista ikärajoista ja -normeista. Toki polkuriippuvuus yhteiskunnallisissa instituutioissa on vahva ja järjestelmien muuttaminen vaikeaa (ks. esim. Niemelä & Saari 2011).

Viimeistään koronakriisi on kuitenkin osoittanut, että meidän tulee olla valmiita nopeastikin reagoimaan erilaisten riskien realisoitumiseen yhteiskunnissa ja globaalissa toimintaympäristössä. Tällöin pitää olla valmis poikkeamaan polulta ja katsomaan horisonttia uusin silmin.

Ikä määrittää toki paljon muitakin asioita yhteiskunnassa kuin vain sosiaalipolitiikkaa. Kytkökset eri politiikkalohkojen välillä ovat tiukat, ja yhden lohkon irrottautuminen ikäpolitiikasta on erittäin haasteellista, eikä se voi tapahtua nopeasti.

Lisäksi tarvitaan laajempaa yhteiskunnallista keskustelua fyysisen iän merkityksestä samoin kuin on käyty sukupuolen osalta. Anonyymi työnhaku on hyvä osoitus valmiudesta kyseenalaista vakiintuneita normistoja.

Kohti aitoja kohtaamisia

Osana sosiaaliturvauudistusta tulisikin tarkastella sitä, miten ikä määrittää sosiaalipolitiikan kohteena olemista ja millaisia hyvinvointia estäviä piirteitä ikäpolitiikalla voi olla. Voimmeko havaita suoranaista hyvinvoinnin heikkenemistä sen vuoksi, että joku on ”väärän ikäinen”?

Kokemusperäistä tietoa tällaisista tilanteista varmasti on, mutta sosiaaliturvan uudistamiseksi tarvitaan myös tutkittua tietoa.

Sosiaaliturvajärjestelmässämme on paljon hyvää, ja sitä kannattaa uudistaa harkiten.

Vanhassa vara parempi, kuuluu suomalainen sanonta. Sosiaaliturvajärjestelmässämme on paljon hyvää, ja sitä kannattaa uudistaa harkiten. Toisaalta nyt on hyvä hetki pysähtyä pohtimaan sitä, miten pystymme kohtaamaan ihmiset nykyistä paremmin tilanteissa, joissa he tarvitsevat yhteiskunnan tukea.

Mitä sinä kysyisit tällaiselta henkilöltä aidosti ihmisen ja hänen tarpeensa huomioon ottavassa, kohtaavassa asiakastyössä?

Kuinka vanha olet?
Vai ehkä sittenkin: mitä sinulle kuuluu?

Minna Ylikännö

VTT Minna Ylikännö työskentelee erityisasiantuntijana työ- ja elinkeinoministeriössä.

Seuraa sosiaaliturvan kehityksen isoja ja pieniä aiheita, tutkimuksia ja tilastoanalyysejä.

Tilaa uutiskirje