Siirry sisältöön
Näkemyksiä sosiaaliturvasta
|
10.3.2017

Hyvinvointivaltion uudet aatteet

Nyt tarvitaan uskallusta hyvinvointi­valtion määrittelemiseksi uusiksi, toteaa Jyväskylän yliopiston tutkija Tuomo Kokkonen.
Teksti Johanna Hytönen | Kuvat Hanna-Kaisa Hämäläinen
Tuomo Kokkonen

YTT Tuomo Kokkosen väitöskirja Sosiaalinen kansalaisuus kehittyvässä yhteiskunnassa hyväksyttiin viime syksynä Jyväskylän yliopistossa.

Mistä puhumme, kun puhumme hyvinvointivaltiosta, Tuomo Kokkonen?

Hyvinvointivaltio on poliittinen käsite, joka yleistyi 1960-luvulla. Sillä tarkoitetaan toisen maailmansodan jälkeen syntynyttä hyvinvointivaltiota, jossa valtio takaa kansalaisilleen sosiaali- ja terveysalan peruspalvelut.

Hyvinvointivaltion tavoitteena on estää kohtuuttomat eriarvoisuudet.

Hyvinvointivaltion tavoitteena on estää kohtuuttomat eriarvoisuudet, vaalia ihmisarvoa ja tarjota kansalaisille tasa-arvoinen mahdollisuus oman elämän rakentamiseen.

Mitä hyvinvointivaltion käsite merkitsee nimenomaan Suomessa?

Suomessa hyvinvointivaltio on perinteisesti merkinnyt sitä, että olemme eläneet yhtenäiskulttuurissa, jossa suomalaisilta on odotettu yhteisiä arvoja ja yhteneväistä elämäntapaa. Arkikielessä hyvinvointivaltiolla tarkoitetaan usein yhteiskunnallisia instituutioita, kuten vaikka Kelaa.

Mihin suuntaan hyvinvointivaltion pitäisi näkemyksesi mukaan kehittyä?

Hyvinvointivaltion alkuperäinen idea tulisi voida kyseenalaistaa. Perinteiset lainalaisuudet eivät toimi kansainvälistyvässä maailmassa. Etuuksien myöntämisessä pitäisi olla joustoa, joka ottaisi huomioon erilaiset elämäntilanteet ja kannustaisi työllistymään.

Hyvinvointivaltion alkuperäinen idea tulisi voida kyseenalaistaa.

Meidänkin yhteiskuntaamme on muodostunut eriarvoisten ryhmä, joka elää aivan erilaisessa todellisuudessa kuin valtaosa väestöstä. Syystä tai toisesta syrjäytyneiden etuuskäsittelyssä tarvitaan henkilökohtaista palvelua, joustavia ratkaisuja ja tukea.

Seuraa sosiaaliturvan kehityksen isoja ja pieniä aiheita, tutkimuksia ja tilastoanalyysejä.

Tilaa uutiskirje