Täysin vieras Kela ei minulle ollut. Olen tehnyt Kelan kanssa vuosia yhteistyötä ja myös käyttänyt Kelan palveluita. Kuluneen syksyn aikana ystäväni ja tuttavani ovat käyttäneet tilaisuuden hyväksi ja kertoneet minulle omat uskomuksensa Kelasta. Osa aika pikanttejakin tarinoita
Kela on valovuosia mielikuvia edellä.
Mehevimpien tarinoiden kertojille on täytynyt tuottaa pettymys, sillä tämän päivän Kela ei vastaa vanhoja mielikuvia. Olen käyttänyt satoja tunteja Kelan etuustyöhön, asiakaspalveluun ja hallintoon perehtymiseen. Kela on valovuosia mielikuvien edellä, oli sitten kyse tehokkaasta ja riippumattomasta etuusratkaisusta, asiakkuusprosesseista tai henkilökunnan asenteesta. Omalla toimialallaan Kela on edelläkävijä ja kestää vertailun minkä tahansa valtakunnallisen organisaation kanssa. Toiminta on muuttunut, mutta vanhat uskomukset elävät.
Huippuunsa viritettyä konetta ei huomaa
Harvoin tulee ajatelleeksi, mitä vaaditaan, jotta saamme meille kuuluvat Kelan tuet ja palvelut elämän eri vaiheissa. Kelaan tutustuessani olen vaikuttunut tehokkaista etuusjärjestelmistä ja valtavasta työmäärästä, joka tehdään, jotta asiakas saa oikean etuuspäätöksen mahdollisimman nopeasti.
Oli kyse sitten äitiyspakkauksesta, opintotuesta, sairauspäivärahasta tai lääkekorvauksesta, tehokkaat etuusjärjestelmät tukevat meidän kaikkien arkea. Taustajärjestelmät ovat huippuunsa viritetty kone, jonka olemassaolo huomataan vasta, kun tietoverkot eivät toimi tai ohjelmistot vaativat korjaamista.
Pitkälle automatisoitujen ja lähes reaaliaikaisten järjestelmien rinnalla toimii vaativa asiantuntevaan henkilöstöön perustuva etuustyö. Osa ratkaisuista vaatii tarkkaa etuuslainsäädännön tuntemista ja asiakkaan yksilöllisen tilanteen perusteellista ymmärrystä ja harkintaa
Vuodenvaihteen lakimuutokset vaativat kelalaisilta ympäripyöreitä päiviä ja työskentelyä jopa juhlapyhinä, jotta kone ei yski ensi vuonnakaan.
Kelassa käynnistyy tammikuussa viimeinen vaihe sen historian suurimmassa organisaatiouudistuksessa. Vuosien aikana Kelan rakenteet on läpivalaistu. Nyt uudelleenrakennettu toiminta käynnistyy. Liikkuvaan junaan hypänneenä voin vain ihailla yhteistoimintaa, jolla muutos on toteutettu.
Uudistus on niin mittava, että joitain valuvikoja todennäköisesti löydetään. Niitä etsitään ja korjataan ensi vuoden aikana. Elämme jatkuvasti muuttuvassa maailmassa. Mielestäni kehittämistä kannattaa tehdä koko ajan pienin askelin mieluummin kuin yrittää tehdä aika ajoin suuria hyppyjä.