Siirry sisältöön
Muut asiantuntijat, Näkemyksiä sosiaaliturvasta
|
24.9.2015

Jääkö yhteiskunta­sopimus kiveksi kolmikannan kenkään?

Yhteiskuntasopimusta ei syntynyt loppukesän neuvotteluissa. Kaatuiko sen mukana muutakin, kuten suomalainen sopimusjärjestelmä?

Suomalaista yhteiskunnallista päätöksentekoa on viimeisen puolen vuosisadan ajan leimannut työmarkkinallisuus. Työmarkkinaosapuolet, partit, ovat sopineet joko keskenään kaksikantaisesti tai hallituksen myötävaikutuksella kolmikantaisesti paljon muustakin kuin palkoista. Korporatiivisesti on sovittu verotuksesta, vuosilomista, sairauspäivärahoista, eläkkeistä ja perhe-etuuksista.

Korporatiivisesti on sovittu verotuksesta, vuosilomista, sairauspäivärahoista, eläkkeistä ja perhe-etuuksista.

Etuuksien kirjo ja määrä ovat olleet sellaista luokkaa, että poliitikot ovat usein kokeneet työmarkkinajärjestöjen tunkeutuneen politiikan alueelle. Usein poliitikot ovat myös moittineet korporatiivista päätöksentekoa epädemokraattiseksi. On nimittäin sovittu asioista, jotka koskevat muitakin kuin neuvottelupöydän ympärillä istuneita.

Epädemokraattista tai ei, yhteiskuntakorporatismilla on ollut omat etunsa.  Työmarkkinaosapuolten hallinnoima työeläkejärjestelmä on ollut vakaa ja immuuni päivänpoliittisille intohimoille. Voi vain kuvitella, mitä 1990-luvun lamassa olisi tapahtunut, jos työeläkerahastot olisivat olleet suoraan poliittisen päätöksenteon alaisina. Tuleville sukupolville tuskin olisi jaettavaa.

Tuoreimpana esimerkkinä työmarkkinaratkaisuista on vuoden 2017 eläkeuudistus, joka oli viime hallituskauden suurin saavutus.

Partit on kutsuttu hätiin myös silloin, kun politiikka on epäonnistunut. Vuoden 1972 eläkepommin purkaminen jäi työmarkkinaosapuolten tehtäväksi. Tuoreimpana esimerkkinä työmarkkinaratkaisuista on vuoden 2017 eläkeuudistus, joka oli viime hallituskauden suurin saavutus.  Kaikkiaan kaksi- ja kolmikantainen päätöksenteko on toiminut varsin mallikkaasti.

Miksi yhteiskuntasopimuksen tekeminen nyt takkuaa? Syitä on kosolti.

Osapuolilla on erilaiset näkemykset niin laman syistä kuin hoitokeinoistakin. Lisäksi pelätään vapaamatkustamista: jos me tingimme kokonaisuuden hyväksi eduistamme, onko muiden talkoohalukkuudesta takeita? Työntekijöiden ja työnantajien väliset valtasuhteet ovat talouden maapalloistumisen myötä myös muuttuneet jälkimmäisten eduksi. Ammattiyhdistysliike kokeekin, että yhteiskuntasopimus entisestään vahvistaisi suuntausta ja heikentäisi työntekijöiden asemaa.

”Jos me tingimme kokonaisuuden hyväksi eduistamme, onko muiden talkoohalukkuudesta takeita?”

Näistä syistä yhteiskuntasopimuksen hyväksyminen olikin ammattiyhdistysliikkeelle jo lähtökohtaisesti hankalaa.  Houkutteleva ei ole toinenkaan vaihtoehto. Jos hallitus ei löydä muita tapoja tasapainottaa taloutta, se aikoo yksipuolisesti toteuttaa miljardiluokan lisäleikkaukset.

Leikkaukset kohdistuvat ennen muuta työmarkkinoiden ulkopuolisiin, joilta ei yhteiskuntasopimusneuvotteluissa edes kysytty mielipidettä. Toki vaikutukset ulottuvat myös työmarkkinoiden sisäkehäläisiin. Heidänkin kukkarollaan käydään.

Hallituksen suunnittelemat työttömyysturvaleikkaukset nakertavat kassapohjaisen vakuutusjärjestelmän edellytyksiä.

Leikkauksilla saattaa olla myös yllättäviä institutionaalisia vaikutuksia. Hallituksen suunnittelemat työttömyysturvaleikkaukset nimittäin nakertavat kassapohjaisen vakuutusjärjestelmän edellytyksiä ja vahvistavat vaatimuksia yleisestä ja yhtäläisestä työttömyysvakuutuksesta. Ammattiyhdistysliikkeelle yleinen työttömyysvakuutus olisi kohtalokas. Kiihoke liittyä ammattiyhdistysliikkeeseen vähenisi. Ehtyvän jäsenmäärän myötä ay-liikkeen yhteiskunnallinen painoarvo heikkenisi.

Hallituksen yksipuoliset yhteiskuntasopimuspäätökset merkitsisivät myös sitä, että politiikka – joka ammattiyhdistyspiireissä koetaan työnantajamyönteiseksi – tunkeutuisi alueelle, joka on perinteisesti ollut työmarkkinaosapuolten mandaattia. Tilanne olisi suunnanmuutos suomalaisen yhteiskuntapolitiikan tekemisen tavassa. Politiikka ottaisi niskalenkkiä työmarkkinallisuudesta. Kolmikanta saattaa siirtyä historian hämärään.

Olli Kangas

Ohjelmajohtajana Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen Tasa-arvoinen yhteiskunta -ohjelmassa ja työelämäprofessorina Turun yliopistossa, aiemmin Kelan yhteiskuntasuhteiden johtaja ja tutkimusprofessori

Seuraa sosiaaliturvan kehityksen isoja ja pieniä aiheita, tutkimuksia ja tilastoanalyysejä.

Tilaa uutiskirje