Siirry sisältöön
Näkemyksiä sosiaaliturvasta
|
6.9.2016

Työsuhteiden eriarvoisuus uhkaa yhteiskunta­rauhaa

Juristi Saku Timonen oikoo harhaluuloja Suomen ehkä suosituimmassa blogissa.
Teksti Johanna Hytönen | Kuvat Mikko Nikkinen
Saku Timonen

Pohjoiskarjalainen juristi Saku Timonen taistelee uuninpankolta rakenteellista syrjintää vastaan.

Pohjoiskarjalaisen juristin Saku Timosen Uuninpankkopoika-blogilla on kuukaudessa puoli miljoonaa lukijaa. Muutamassa vuodessa hän on perehtynyt maahanmuuttopolitiikkaan ja sosiaaliseen tasa-arvoon liittyviin kysymyksiin entisen virkamiehen täsmällisyydellä. Suomen suurimpina ongelmina hän pitää nyt taloustilannetta ja eriarvoisuutta.

Saku Timonen: Ne aiheuttavat työttömyyttä ja syrjäytymistä. Eriarvoisuus lisääntyy, kun hallituksen jakamat yritystuet valuvat työllistämisen sijasta suoraan yritysten osinkoihin.

Palkkatuki paikkaa kuntabudjettia

Timosen mukaan yksi räikeimmistä eriarvoisuuden aiheuttajista on palkaton työ. Sitä tehdään Suomessa muun muassa kuntouttavan työtoiminnan puitteissa.

Kuntouttavan työtoiminnan tarkoituksena oli alun perin pitkäaikaistyöttömien saaminen takaisin työelämään. Idea on kopioitu Britanniasta.

Saku Timonen: Kuntouttava työtoiminta on hyvä asia, jos se ymmärretään oikein. Suomessa sitä kuitenkin käytetään esimerkiksi paikkaamaan kunnan budjettia. Taustalla on päätös, jonka mukaan kunnat maksavat puolet Kelan myöntämästä työmarkkinatuesta. Kuntouttavan työtoiminnan ansiosta kunta saa valtiolta työllistämisrahaa, ja kuntouttavasta työtoiminnasta tulee kuntatalouden rahoittaja.

Täysin eriarvoisessa asemassa olevat ihmiset tekevät tismalleen samaa työtä.

Tämä johtaa eriarvoisuuteen, levottomuuteen ja muukalaisvihaan. Otan esimerkin kunnan työmaalta Juuasta. Kunnan hankkeessa on eritasoisia työntekijöitä: urakoitsijan palkkaamia, kunnan palkkaamia, kunnan palkkatukea saavia ja kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvia. Täysin eriarvoisessa asemassa olevat ihmiset tekevät tismalleen samaa työtä.

Tämä osoittaa ihmisille, että he eivät ole yhdenvertaisia eikä heidän kuulukaan olla. Kun ihminen sisäistää tämän, hänen on helppo uskoa, kun joku tulee sanomaan, että maahanmuuttaja vie sinun työsi ja etuutesi.

Islamilainen uhka kummittelee

Rasismin nousua Timonen kuvailee yleiseurooppalaiseksi ilmiöksi. Äärioikeistolaiset liikkeet aktivoituivat New Yorkin World Trade Centeriin tehdyistä terrori-iskuista vuonna 2001.

Saku Timonen: Syntyi käsitys, että on olemassa yleismaailmallinen islamilainen liike. Siihen on liitetty myös islamilaiset maahanmuuttajat. Lukuisat ihmiset kuuntelevat tätä seireenilaulua verkossa.

Olen jo luopunut ajatuksesta, että näiden ihmisten, kuten Suomen vastarintaliikkeen jäsenten, pään saisi käännettyä. Siksi tyydyn kirjoituksillani ehkäisemään sitä, että yhä useampi ihminen alkaisi ajatella näiden ihmisten tavoin.

Koulutusleikkaukset tyhmistävät

Yhteiskunta voi Timosen mukaan ehkäistä eriarvoisuutta ja sen johdosta syntyvää levottomuutta monin tavoin.

Saku Timonen: Tärkeintä on, ettei koulutuksesta leikata. Koulutuksen leikkaukset lisäävät tyhmyyttä.

Eriarvoisuutta lisää myös se, että työttömien lapsilla ei ole täyttä päivähoito-oikeutta. He eivät ole lainsäätäjän silmissä yhdenvertaisia muiden lasten kanssa. Tämä antaa työttömien lapsille huonommat edellytykset ja signaalin, että he eivät ole yhtä tärkeitä.

Eriarvoisuutta lisää myös se, että työttömien lapsilla ei ole täyttä päivähoito-oikeutta.

Pitää myös muistaa, että Suomi on saanut Euroopan neuvostolta jatkuvasti huomautuksia perusturvan liian alhaisesta tasosta. Ei voi olla oikein, että 70-vuotias kuolee eläkeläisköyhyyden takia leipäjonoon.

Sote-uudistus saattaa vähentää eriarvoisuutta, mutta uudistuksen epäonnistuminen pahentaisi tilannetta. Valinnanvapaus toimii Helsingissä mutta ei Juuassa. Me olemme sen palveluntuottajan armoilla, jonka sotepiiri valitsee.

Sakari Timonen

Juuassa asuva oikeustieteiden kandidaatti ja sosiaalidemokraattien kunnanvaltuutettu. Työskennellyt muun muassa kymmenen vuotta juristina Helsingin kaupunginkansliassa.

Aloitti Uuninpankkopoika-blogin palattuaan kuusi vuotta sitten muutettuaan  Etelä-Suomesta kotiseuduilleen  Juukaan. Blogia julkaistaan nyt aikakauslehti Imagen verkkosivuilla.

Asia, jonka muuttaisin sosiaaliturvassa: Perustoimeentulotuen taso pitäisi  tarkistaa ajanmukaiseksi. Nykyisellä perustoimeentulotuella pysyy juuri  ja juuri hengissä mutta ei elä.

 

Seuraa sosiaaliturvan kehityksen isoja ja pieniä aiheita, tutkimuksia ja tilastoanalyysejä.

Tilaa uutiskirje