Facebook Twitter LinkedIn Sähköposti

Palvelutorilla tavataan

Kela ja Palvelutorin muut toimijat tiivistävät yhteistyötä. Miten uusi palvelukonsepti toimii asiakkaiden ja työntekijöiden mielestä?
Teksti Saara Salonen

Kello on kymmenen tavallisena torstaiaamuna, ja Ison Omenan kauppakeskuksessa vaeltelee muutama asiakas. Pari viikkoa sitten avattiin kauppakeskuksen uusi laajennusosa ja sen myötä myös Palvelutori, jonne opastekyltit ohjaavat kulkijaa jo ensimmäisestä kerroksesta.

Palvelutori on aivan uudenlainen konsepti, joka tuo saman katon alle julkisia toimijoita aina mielenterveys- ja päihdepalveluista kirjastoon ja Kelan toimistoon. Yhteensä Palvelutorilla työskentelee noin 140 asiakaspalvelijaa, jotka tunnistaa turkooseista paidoista. Hihoissa lukee Palvelutorin tunnuslause: ”Elämäsi palvelut yhdessä”.

Palvelutorilta löytyy muun muassa kuntosalilaitteita ja lautapelejä ajan kuluksi.

Vaikka ajankohta on päivän hiljaisin, kiertää Palvelutorilla silti oppaan johdolla parikin isoa ryhmää kuulemassa kaikista kerroksen palveluista. Käytävät ovat avarat, ja koko Palvelutorille levittäytynyt kirjasto tarjoaa luettavaa odotustilojen keinutuoleihin. Muutakin tekemistä löytyy: tila tarjoaa muun muassa kuntosalilaitteita ja lautapelejä ajan kuluksi.

100 000 kävijän rajapyykki rikki

Kelan toimiston ryhmäpäällikkö Heidi Myllyniemi kertoo, että asiakkaat ovat löytäneet tiensä Palvelutorille vilkkaan avajaispäivän jälkeenkin – kävijöitä on jo parin viikon aukiolon jälkeen kertynyt yli 100 000.

SV_Myllyniemi_HeidiAsiakkaita on kaikista ikäryhmistä, ja myös nuoret ovat ottaneet Palvelutorin omakseen. Tilassa toimii Espoon kaupungin nuorisotoimi ja nuorille on varattu monia omia tiloja, joissa voi pelata videopelejä, katsoa elokuvia tai vaan oleskella. Viihtyisät tilat ovatkin keränneet kehuja.

Monen toimijan yhteisellä yhteispalvelupisteellä yhteistyö on tiivistynyt entisestään.

– Olen seurannut sivusta muutamaa asiakaspalvelutilannetta, ja kaikki kohtaamiset alkavat sillä, että asiakkaat kehuvat uusia, avaria ja valoisia tilojamme. Tyytyväisiä ei olla ainoastaan Kelan toimistoon, vaan koko Palvelutori on saanut positiivista palautetta, Myllyniemi tiivistää ensimmäisten viikkojen kokemuksia.

Poikansa Theon kanssa Palvelutorille tullut Annette Guillou on Myllyniemen kommentin kanssa samoilla linjoilla.

SV_Guillou_Annette

– Käytiin ensin pojan kanssa terveysasemalla ja sen jälkeen jäimme vielä tähän pyörimään. Muutama kirjakin tarttui mukaan. Mielestäni Palvelutori on tosi kätevä, täällä voi hoitaa kaikki asiat samassa paikassa, Guillou kommentoi.

Yhteistyössä on voimaa

Uusi työympäristö on mieluinen myös työntekijöille.

– Palveluneuvojamme tykkäävät uusista asiakaspalvelupisteistä, joissa on mahdollisuus keskittyä omaan työhön taustametelin häiritsemättä. Yhteistyö eri toimijoiden välillä toimii todella hyvin. Itse esimerkiksi olen ohjannut kirjaston asiakkaita lainausautomaatin käytössä ja vuorostani nähnyt, kuinka kirjaston työntekijä ohjeisti asiakasta Kelan hakemuksen kanssa, Myllyniemi kertoo.

Myllyniemen mukaan Palvelutorilla asiakasta voidaan palvella kokonaisvaltaisemmin. Koko Palvelutorin henkilöstölle pidetään kerran viikossa viikkoinfo yhteisessä kahvihuoneessa. Viikkoinfossa kerrotaan yhteisistä asioista ja jokaisella toimijalla on mahdollisuus tuoda omia asioitaan ja toiveitaan esille. Keskustelun tuloksena eri alojen toimijat ovat paremmin tietoisia toistensa palveluista ja osaavat ohjata asiakkaitaan paremmin palveluiden piiriin.

Palvelutorilla asiakas saa kokonaisvaltaisempaa palvelua.

Palvelutoria alettiin suunnitella vuonna 2013 ja nyt kun toiminta on polkaistu onnistuneesti käyntiin, Myllyniemi katsoo tulevaisuuteen luottavaisin mielin.

– Nyt vasta oikeastaan harjoittelemme tätä uutta tapaa toimia. Näen Palvelutorissa kuitenkin hirveästi potentiaalia. Asiakkaan ei enää tarvitse miettiä, että tänään menen terveyskeskukseen ja huomenna hoidan sitten asiat Kelan kanssa kuntoon, vaan kaikki saa hoidettua nyt kerralla kuntoon. Ja välissä voi käydä vaikka kahvilla.