Facebook Twitter LinkedIn Sähköposti

Onko etuuksien leikkauksissa mitään myönteistä?

Eläkkeensaajan asumistukimuutosta on puitu hartaasti koko syksyn.

Se on poliittisesti herkullinen aihe, sillä eläkeläiset ovat kaikille puolueille tärkeä äänestäjäryhmä. Kaavaillussa asumistukimuutoksessa myönteistä olisi se, että kaikkein köyhimpien asema paranee. Jopa 70 000 pienituloista eläkeläistä kuroo köyhyysrajaa kiinni, vaikka osa putoaakin sinne.

Muutoksen jälkeen työtön yksinhuoltaja olisi yhdenvertaisessa asemassa eläkeläisen kanssa, kun Kela tekee päätöksen asumistuesta. Tilastojen mukaan eläkkeensaajan asumistukea saavat ovat jo pitkään olleet paremmassa asemassa kuin yleisen asumistuen saajat.

Taloustieteilijä löytää etuuksien leikkauksista useita myönteisiä asioita, sillä tuet useimmiten vääristävät – ainakin teoriassa – markkinoiden toimintaa ja passivoivat sekä ihmisiä että yrityksiä. Päättäjät voisivat vaikuttaa myös siihen, että keksittäisiin keinoja, joilla vaikutettaisiin myös vuokratasoon. Tällöin vuokranantajat olisivat samoissa talkoissa mukana.

Yksityisten terveyspalvelujen käyttöä tukevat Kela-korvaukset ovat aikanaan saattaneet hyvinkin ylläpitää ja nostaa yksityisten palvelujen hintoja. Nykyisin pieniksi kutistetuilla tuilla ei ole enää yhteyttä mihinkään.

Tuoreessa muistissa on se, että vuonna 2008 hammaslääkärinpalkkioiden taksan korotus valui osin hintoihin, koska järjestelmä ei tunne hintasääntelyä. Kela-korvausten tuntuvien leikkausten pitäisikin näkyä jatkossa hintojen alenemisena. Näin ei kuitenkaan todennäköisesti käy, sillä terveyspalveluissa hintakilpailu on vielä harvinaista.

Jos kuitenkin käy niin, että kuluttajien ostovoiman heikentyminen ja Kela-korvausten leikkaukset vähentäisivät yksityisten palvelujen käyttöä, yksityiset terveyspalveluyritykset saattaisivat joutua laskemaan hintoja. Ne voivat joutua kehittämään uusia edullisempia palvelumuotoja, joita julkinen tukimuoto ei enää sanele. Tuen leikkaaminen saattaa siis johtaa jopa palvelun tehostamiseen – ainakin teoriassa.

Tuntuvien leikkausten pitäisikin näkyä jatkossa hintojen alenemisena.

Toisaalta julkisen sairausvakuutuksen tuen lakkauttaminen saattaa ruokkia yksityisiä vakuutusmarkkinoita. Yksityiset vakuutusmarkkinat eivät ilman tehokasta valvontaa ole tähän mennessä tuottaneet kovin kustannustehokasta jälkeä terveydenhuollossa. Yksityisiin vakuutusmarkkinoihin perustuvissa terveydenhuoltojärjestelmissä tuhlataan voimavaroja, mutta kansa on valmis maksamaan siitä.

Passivoivatko tuet sekä ihmisten että yritysten toimintaa? Kuinka paljon hyvinvointivaltiomme jakaa tukea universaalisuuden nimissä niille, jotka eivät sitä koskaan olisi tarvinneet mutta joilla on siihen oikeus? Erityisen mielenkiintoista on jatkossa seurata, miten lääkkeiden alkuomavastuu vaikuttaa lääkkeiden ostajien käyttäytymiseen.
Samoin kiinnostavat lääkealan toimijoiden reaktiot. Noin miljoona aikaisemmin lääkekorvausta saanutta henkilöä jää vastaisuudessa ilman tukea. Vetävätkö lääkeyritykset halpoja lääkkeitä pois korvausjärjestelmästä ja siten hintasääntelyn piiristä? Nousevatko näiden lääkkeiden hinnat, vai toimiiko kilpailu vapailla markkinoilla ja pysyvätkö hinnat kurissa?
Hallitus perustelee etuuksien leikkauksia sillä, että tulevilla sukupolvilla olisi helpompaa ja että velkataakka ei ajaisi kansakuntaa pahenevan kriisiin. Uskoako vai ei? Talouskasvua ei nyt juurikaan ole ja väestö vanhenee. Siihen lienee sitten sopeuduttava. Parempia aikoja odotellessa voi yrittää lohduttautua sillä, että myöhemmin on mukava muistella sitä, kuinka senttiä piti venyttää.

 

Hennamari Mikkola