Facebook Twitter LinkedIn Sähköposti

Kaikkien aikojen etuusmuutosvuosi

Sosiaalietuuksien lainmuutoksissa suurin huoli on asiakkaan tilanteesta.
Teksti Johanna KoskinenKuvat Annika Söderblom

Etuuslakien muutoksia ja niiden toimeenpanoa valmistelevat ovat viestineet poikkeuksellisesta kiireestä tänä syksynä. Etuuspalvelut-tulosyksikön johtaja Anne Neimala Kelasta vahvistaa, että kiire todella on: juuri nyt on työstettävänä ennätysmäärä lakimuutoksia.

”Tilannetta leimaa se, että lainmuutoksia valmistellaan hyvin myöhäisessä vaiheessa. Tiedämme, että useimpien lakien pitäisi olla voimassa jo vuodenvaihteessa, mutta myös, että kaikki eivät vielä lokakuun puolivälissä ole edes eduskunnan käsittelyssä”, Anne Neimala kertoo.

Lisäksi kun yhtä sosiaaliturvaa säätelevää lakia muokataan, löytyy usein viilattavaa myös toisesta, siihen liittyvästä laista.

Kun yhtä lakia muokataan, usein pitää viilata myös toista, siihen liittyvää lakia.

Anne Neimala löytää ruuhkaan perimmäisenä syynä sosiaaliturvan säästöpaineet ja toisaalta työllisyyden parantamiseen tähtäävät toimet.  Tähän samaan ajankohtaan osuu nyt myös joitakin muita suuria uudistuksia.
”Kelan kannalta suurin muutos on tietysti perustoimeentulotuen siirto”, Neimala toteaa.

Työttömyysturvassa haasteellisinta

Työttömyysturvassa on tekeillä vuodenvaihteessa neljä lainmuutosta. Osa työttömyysturvaan tulossa olevista muutoksista on tiedetty jo pitkään ja ne ovat jo eduskunnassa valiokuntakäsittelyssä. Toisaalta myöhäisiä muutoksia on nyt paljon, ja joitakin ehdotuksia on tullut eteen yllättäen.

Yleensä Kelan asiantuntijat ovat jo varhaisessa vaiheessa mukana lainmuutostyössä ja pystyvät kertomaan siinä hyvissä ajoin, mitä muutokset käytännössä tarkoittaisivat Kelan toimeenpanossa.
”Nyt on jouduttu kysymään tarkennuksia  lakiehdotuksen sisällöstä, jotta etuus pystyttäisiin toimeenpanemaan”, Neimala kertoo.

Muutosten kokonaisuutta on vaikea hahmottaa

”Kun säästölakeja säädetään, kriittisin kohta on asiakkaan tilanteen kokonaisuus. Etuudet vaikuttavat toisiinsa, ja asiakkaan kannalta vaikutukset voivat kumuloitua. Meidän täytyy pystyä hahmottamaan, mitä asiakkaan elämässä muutosten seurauksena tapahtuu”, Neimala toteaa.

Ensi vuodeksi on tulossa leikkauksia lähes kaikkiin Kelan etuuksiin. Asumistukeen on tulossa iso remontti myöhemmin ensi vuonna, jos opiskelijat siirtyvät yleisen asumistuen piiriin.
”Opiskelijoiden tukiin on muutenkin tulossa suuria muutoksia”, Neimala huomauttaa.

Toimeentulotuki omaa luokkaansa

Perustoimeentulotuen siirto Kelaan vuodenvaihteessa on lainmuutosprosessina omassa suuruusluokassaan. Siihen on myös voitu valmistautua jo yli kahden vuoden ajan.

”Perustoimeentulotukea eletään Kelassa nyt jo joka ikinen päivä, sillä voimaantulo on lähellä ja hakemuksia alkaa tulla jo joulukuussa”, Neimala kertoo.

”Siirto on vaatinut valtavan paljon työtä ja koko Kela on osallistunut siihen”, Neimala toteaa.

Erityistä haastetta loppuvuonna aiheuttaa se, että Kelan toimivalta perustoimeentulotuessa alkaa vasta tammikuun 1. päivä. Ensimmäinen etuuden maksupäivä on kuitenkin jo 2. tammikuuta.

Suunnitelmat loppuvuodelle tehdään päivän tarkkuudella: milloin hakemuslomake valmistuu, milloin puhelinpalvelu avataan, milloin hakemusten käsittely alkaa, kuinka paljon hakemuksia tulee tämän vuoden puolella ja myös kuinka paljon tammikuussa etuutta maksetaan.

”Olemme varautuneet vuodenvaihteen suureen työmäärään lisähenkilökunnalla, lomasuunnittelulla ja ylitöitä tekemällä. Henkilökuntaa on myös koulutettu paljon”, Neimala kertoo.

Jos Anne Neimala saisi toivoa – 3 toivomusta

  1. Hallitukselle: Lainmuutosten toimeenpanolle tarvitaan riittävästi aikaa.
  2. Kelalaisille: Työn iloa. Toivottavasti työn merkityksellisyys kannustaa meitä muutoksen melskeissäkin. Olemme aina asiakkaan asialla.
  3. Yhteistyökumppaneille: Yritetään yhdessä löytää parhaat toimintatavat ja -mallit.