Facebook Twitter LinkedIn Sähköposti

Asumistukijärjestelmien yhdistäminen tuottaisi tuskaa

Eläkkeensaajan asumistuki ja yleinen asumistuki ovat alun perin syntyneet eri tarpeisiin.

Asumista tuetaan Suomessa monesta eri lähteestä. Valtion myöntämät tuotantotuet helpottavat vuokra- ja asumisoikeusasuntojen sekä palveluasuntojen rakentamista. Omistusasumista taas tuetaan epäsuorasti verotuksessa korkovähennyksellä. Merkittävin tukimuoto on kuitenkin suoraan kotitalouksille maksettavat asumistuet.

Pienituloisille kotitalouksille myönnetään tarveharkintaan perustuvaa yleistä asumistukea, jota Kela maksaa. Eläkeläisillä ja opiskelijoilla on Kelassa erilliset asumistukijärjestelmät. Myös asevelvollisille maksetaan asumisavustusta. Asumista tuetaan merkittävästi myös toimeentulotuesta.

Erilaiset asumisen tuet ovat kehittyneet eri aikoina saajien tarpeiden mukaan. Niiden saamiskriteerit ja niissä hyväksyttävät asumismenot poikkeavat toisistaan osin merkittävästi. Asumistukijärjestelmät ovat joutuneet sopeutumaan yhteiskunnallisiin muutoksiin ja muiden etuusjärjestelmien kehitykseen. Järjestelmien keskeisiä periaatteita ei ole muutettu.

Yleinen asumistuki oli alkuaan kohdistettu pienituloisille lapsiperheille. Työttömyyden kasvu on kuitenkin muuttanut sen työttömien tueksi. Vastaavasti eläkkeensaajan asumistuen saajista yhä useampi on työkyvyttömyyseläkkeen saaja. Eläkkeensaajan asumistukijärjestelmä on sopeutunut myös laitoshoidon muuttumiseen palveluasumiseksi.

Sata-komitea selvitti vuonna 2009 yleisen asumistuen uudistamista sekä eri asumistukijärjestelmien yhtenäistämistä ja yhdistämistä yhdeksi asumistukijärjestelmäksi. Silloin päädyttiin yleisen asumistuen uudistamiseen. Järjestelmien yhdistämistä ei pidetty mahdollisena, koska yhdistäminen olisi johtanut saajien tukitason merkittäviin muutoksiin. Yleisen asumistuen uudistaminen vuoden 2015 alussa toi järjestelmän lähemmäs eläkkeensaajan asumistukea, ja muutos noudattaa pääosin Sata-komitean ehdotusta. Uudistus selkeytti myös näiden kahden järjestelmän rajapintoja.

Etuuksien maksamisen näkökulmasta järjestelmien yhtenäistäminen on ollut tervetullutta. Neljän eri järjestelmän toimeenpano on herättänyt kysymyksen siitä, ovatko kaikki järjestelmäerot perusteltuja ja tarvitaanko todella näin monta järjestelmää tukemaan asumista. Kun asiaa ei voi tarkastella vain toimeenpanon näkökulmasta, vastaaminen ei ole kovin yksinkertaista.

Isot muutokset edellyttäisivät erityisjärjestelyjä siirtymävaiheessa.

Eri väestöryhmien asumista pitäisi voida tukea saman järjestelmän sisällä. Järjestelmien erojen vuoksi näiden yhdistäminen tarkoittaisi kuitenkin sitä, että osa tukien saajista voittaisi ja saisi aikaisempaa suurempaa tukea. Osa taas menettäisi muutoksessa ja saisi pienempää tukea. Isot muutokset edellyttäisivät siirtymävaiheessa erityisjärjestelyjä niin, että muutokset eivät olisi yksittäisten tuensaajien kannalta kovin suuria.

Hallitusohjelmaan sisältyy eläkkeensaajan asumistuen yhdistäminen yleiseen asumistukeen. Se on osa valtiontalouden säästötoimia ja oli tarkoitus toteuttaa ensi vuoden alusta. Lainsäädäntötyön aikana on todettu, että yksittäisiin eläkkeensaajiin kohdistuvien muutosten kohtuullistamiseksi tarvitaan erityisjärjestelyjä. Tästä huolimatta suunniteltu muutos olisi ollut tuensaajille kipeä ja pienentänyt heidän asumistukiaan.

Normaalitilanteessa tällaisen muutoksen seuraukset olisivat olleet pienemmät, koska eläkkeet olisivat nousseet ja omavastuurajojen ja hyväksyttävien asumismenojen määrät olisivat nousseet. Nyt eläkkeet pienenevät elinkustannusten alenemisen seurauksena eikä hyväksyttäviä asumismenoja koroteta, mutta vuokrat voivat nousta. Ei siis ihme, että eläkkeensaajat ovat vastustaneet muutosta. Marraskuun puolivälissä on tiedossa, että eläkkeensaajan asumistukea ei  lakkautettaisi nyt. ■

 

Anne Neimala