Siirry sisältöön
Tutkittua tietoa
|
10.3.2017

Alkuomavastuu pienensi lääkekorvausta saaneiden määrää

Joka viides reseptilääkeostoja tehnyt henkilö jäi viime vuonna kokonaan vaille Kelan korvausta.
Teksti Timo Partio, Kela

Lääkkeiden 50 euron alkuomavastuu otettiin käyttöön vuoden 2016 alusta. Lääkekorvauksia sai viime vuonna 3 milj. henkilöä. Vuonna 2015 heitä oli 3,8 milj. Lääkkeitä ostaneiden henkilöiden määrä ei kuitenkaan pienentynyt: korvauksia saaneiden ja alle alkuomavastuun jääneiden henkilöiden yhteismäärä kasvoi 0,2 %.   

Reseptilääkkeitä ostettiin apteekeista 2,0 mrd. eurolla. Tästä summasta Kela korvasi 1,4 mrd. euroa. Korvaukset kasvoivat edellisvuodesta kaikkiaan 34 milj. euroa.

Korvaukset kasvoivat edellisvuodesta kaikkiaan 34 milj. euroa.

Henkilöitä, joiden lääkekustannukset jäivät alle alkuomavastuun, oli eniten ikäryhmissä 25–29-vuotiaat ja 30–34-vuotiaat. Nuorille aikuisille maksetaan väestöön suhteutettuna vähiten lääkekorvauksia.

Vuonna 2016 korvauksia maksettiin 40 miljoonasta lääkemääräyksestä. Edellisvuonna korvauksia maksettiin 9,3 % vähemmän.

Kun huomioidaan myös alle alkuomavastuun jääneet reseptit, oli reseptejä kaikkiaan 47 milj. Tämä oli 5,8 % enemmän kuin vuotta aiemmin korvattujen reseptien määrä.

Kirjoittaja on Kelan tilasto- ja tietovarastoryhmän pääsuunnittelija.

Seuraa sosiaaliturvan kehityksen isoja ja pieniä aiheita, tutkimuksia ja tilastoanalyysejä.

Tilaa uutiskirje